Terveellinen pikatiramisu

15. huhtikuuta 2014

Mieleni teki kokeilla terveellisempää versiota tiramisusta ja muutenkin kokeilla miten maustamaton rahka toimii sen pohjana. Tämä resepti on jokseenkin tehty vain kaapissaolevista aineista, joten se on hieman sovellettu, laitan oheen kuitenkin vaihtoehtoiset raaka-aineet.

Tiramisu

1 iso tai 2 pienempää annosta

Vaalea osa
½ prk rahkaa
2 tl      vaniljasokeria
(halutessaan lisäksi myös tomusokeria 1rkl)

Suklainen osa
½ prk   rahkaa
1 rkl     kaakaojauhetta
2 palaa suklaata
1 rkl     kahvia

Taikina-/keksiosa
1 pienehkö pulla tai 3 kaurakeksiä
2-3 rkl kahvia
(halutessaan makeutukseksi sokeria tai mauksi kanelia)

Vaalean osan valmistat yksinkertaisesti sekoittamalla sen ainekset keskenään.
Suklaiseen osaan suklaapalat rouhitaan pieneksi ja sekoitetaan aineet keskenään.
Taikinaosassa pulla/keksit murskataan mahdollisimman pieneksi silpuksi ja yhdistetään kahviin, tarvittaessa voi lisätä ripauksen sokeria tai kanelia sekaan jos pitää niiden mausta.

Asettele annoskulhoon ensin suklainen osa, sitten taikinaosaa ja lopuksi päälle vaaleaa osaa ja koristele esim. kaakaojauheella. Suosittelen, että tämän antaa oleentua ainakin tunnin ennen koristelua ja syömistä, jolloin se ehtii paremmin maustua.

Yksinkertaisuudessaan koko komeus on tässä, nopeaa ja hyvää, tosin välttämättä ei hivele makeampaan mieltyneiden makuhermoja, mutta tähän on toki helppo lisätä makeutta sokerilla tai mikseipä sekoittamalla rahkaan hieman kermaa tai mascarponejuustoa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget