Suklainen gluteeniton kirsikka-mantelikakku

29. kesäkuuta 2014


Kuulin Schwarzwaldin/black forest kakusta ja idea suklaisesta kirsikkakakusta herätti mielenkiintoni. Kun rupesin tutkiskelemaan kyseistä leivonnaista ja sen alkuperää tiedot olivat jossain määrin ristiriitaisia. Lopulta en oikein löytänyt reseptiä kakusta, joka olisi ollut se alkuperäinen tai jotenkin muita parempi. Erilaisten reseptien kirjo oli niin suuri. Lopulta luovuin aikeistani kyseisen kakun suhteen, en myöskään viitsinyt hommata Schwarzwaldin kakussa perinteisesti käytettyä kirsikkaviinaa vain yhtä kakkua varten.
Tämä kaikki kuitenkin johti tieni tällaiseen lopputulokseen. Mantelinen suklaakakkupohja, joka oli samalla gluteeniton ja siihen kirsikkatäyte ja hieman hapan kermakuorrute tasapainottamaan kokonaisuutta. 
Pohjan rakenteesta tulee suhteellisen huokoinen, kuten yllä läpileikkauskuvassa näkyy, mutta maku on erinomainen. Mantelikakkupohja suorastaan sulaa suussa, niin mehukasta se oli. Etenkin kun kakun antoi marinoitua yön yli jääkaapissa, niin kirsikkojen maku on levinnyt hyvin kaikkialle. Tämä kakku vaatii hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta lopputulos on kokeilemisen arvoinen. Voittaa ehdottomasti perinteisen täytekakun (jos ei muussa niin erilaisuudessaan).

Mantelikakku

3-kerroksinen 16 cm halkaisijan kakku, n. 8 reilua palaa

Pohja
100g  voita
1 dl    muskovadosokeria
½ dl   fariinisokeria
2        kananmunaa
2 rkl   kaakaojauhetta
2½ dl mantelijauhetta + hieman kakkuvuoan jauhottamiseen
½ dl   perunajauhoja
1 tl     leivinjauhetta
1 tl     vaniljasokeria
1 dl    maitoa

Täyte
400 g kirsikoita
1 dl    vettä
2 rkl   sokeria
2 rkl   omenaviinietikkaa (voi korvata esim. valkoviinillä)

Kuorrute
2 dl    vispikermaa
200 g creme fraichea
1 tl     vaniljasokeria

100 g kirsikoita koristeluun
halutessasi koristeluun suklaata tms.

Vatkaa sulatettu voi, muskovadosokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Huomaa, että vaahto jää aika tummaksi verrattuna perinteiseen voi-sokeri -vaahtoon. Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen välissä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet taikinaan ja kääntele sekaisin. Lisää lopuksi maito ja kääntele kunnes taikina on sekaisin.
Taikinasta riittää perus isoon (24-26 cm halkaisija) irtopohjavuokaan juuri ja juuri kahteen kerrokseen, mutta itse käytin pientä 16 cm halkaisijan irtopohjavuokaa, jolloin kerroksia saa nätisti kolme. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele vuoan reunat. Ripottele jauhota vuoka mantelijauheella, halutessasi voit käyttää kookoshiutaleita tai gluteenitonta korppujauhoa (tai peruskorppujauhoja jos gluteenittomuus ei ole ole välttämätöntä). Jos käytät pientä irtopohjavuokaa, taikina ei välttämättä mahdu yhdessä erässä vuokaan, itse paistoin sen kahdessa erässä 2/3 toisella ja 1/3 toisella. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa (riippuen vuoan koosta ja taikinakerroksen paksuudesta 30-50 minuuttia. Pienellä irtopohjavuoalla aikaa meni ensimmäisessä erässä noin 40 minuuttia ja jälkimmäisessä erässä 30 minuuttia. Hammastikku on hyvä apuväline kypsyyden testaamisessa. Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.

Kakun ollessa uunissa valmista täyte. Poista kirsikoista kivet kirsikankivenpoistajalla, syömäpuikon avulla tai minkä tavan nyt parhaaksi kokee. Paloittele kirsikat ja lisää ne ja kaikki muut täytteen aineet kasariin. Kiehauta seos ja anna keittyä miedolla lämmöllä ainakin 5 minuuttia, kunnes kirsikat pehmenevät kunnolla. Keittämisen aikana painele kirsikoita, että niiden rakenne murskaantuu enemmän ja liemi mehustuu. Kun täyte on keittynyt tarpeeksi, kaada vain liemi erilliseen kuppiin kakun kostutusta varten. Anna täytteen ja kostutusliemen jäähtyä kunnolla.
Kakun jäähtyessä valmista kuorrute. Vaahdota vispikerma ja lisää sinne creme fraiche ja vatkaa vielä hetki. Kermaseoksesta tulee tulle mahdollisimman tykkyä, että kakku pysyy tukevana. Jaa kermaseos noin kahteen osaan. Toinen tulee kakun väliin ja toinen päälliskuorrutukseen. Lisää päälliskuorrutuskermaan vaniljasokeri.

Täytä kakku kun kaikki ainesosat ovat jäähtyneet huoneenlämpöön (tai jääkaapin). Riippuen montako kerrosta kakkuun haluaa, leikkaa pohja 2-3 osaan tai jos paistoit pohjan useassa niin leikkausta ei tarvita. Laita pohjan alin kerros tarjoilualustalle ja kostuta hyvin (jos 2 kerrosta ½ kostutusliemestä, jos 3 kerrosta niin 1/3). Laita puolet tai kolmannes kirsikkatäytteestä pohjan päälle.
Kirsikkahilloke kakun alimmalla kerroksella
Lusikoi vaniljasokeritonta kermaseosta pari kukkuraa ruokalusikallista kirsikoiden päälle ja levitä tasaiseksi. Nosta seuraava pohjakerros ja toimi samoin kunnes kakku on kasattu. Kostutusliuos tulee kaikki käyttää kakkuun, joten jos sitä lopussa jää yli, kaada se hitaasti kakun päällimmäisen kerroksen päälle. Anna kakun marinoitua vähintään pari tuntia, mielellään yön yli.
Kasattu ja kostutettu kakku
Juuri ennen kakun tarjoilua kuorruta se joko lusikoimalla vaniljasokerillinen kermaseos huolimattomasti kakun päälle tai sitten levitä kerma lastalla koko kakun päälle. Koristele kirsikoilla ja rouhitulla suklaalla tai millä haluaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget