Karviaispiirakka

6. elokuuta 2014


Tämä vitamiinipommi tuo loistavaa piristystä elokuun alkuun, vaikka se ei välttämättä kauneuskilpailussa kovin hyvin pärjäisikään. Karviaispuskissamme oli tänä vuonna yllättävän suuri sato, joten keräsin pari litraa karviaisia eräs iltapäivä ja käytin osan niistä tähän piirakkaan. Karviaiset ovat aina olleet suosikkejani perinteisistä herukkamarjoista. Jostain syystä en kuitenkaan ole valmistanut niistä useinkaan mitään, lähinnä hilloja ja soseita ja tottakai syönyt sellaisenaan puskasta päin. Nyt kuitenkin kokeilin ujuttaa karviaiset tähän piirakkaan.
Piirakan maku on aika kirpeä, mutta vaniljakastike tasapainottaa kokonaisuutta mukavasti. Jotku voivat pitää enemmän murupäällisestä piirakassa, mutta halusin kokeilla kunnon ehtaa vain-karviaisia -piirakkaa. Perunajauhojen loppumisen takia käytössäni ei ollut ihan tarvittavaa määrää, joten kuvan versiossa kiisseli on hieman löysää. Ohjeessa kuitenkin määrän pitäisi olla sopiva ja kiisselistä tulla kiinteää. Psylliumiakin voi pohjaan käyttää, jolloin sen rakenteesta tulee parempi.
Tätä piirakkaa voi myös rehellisesti sanoa tuoreeksi, sillä käytin karviaiset noin puolen tunnin sisään poimimisesta. Piirakan pohjan ideoin myös itse, halusin hieman perinteistä kevyemmän piirakkapohjan. Tämä pohja toimi piirakassa hyvin myös siksi, että se oli kiinteää ja piti palat hyvin kasassa.

Karviaispiirakka

26 cm halkaisijan piirakkavuoallinen

Pohja
1½ dl maustamatonta jugurttia
1        kananmuna
1 rkl   kookosöljyä
2 dl    kaurajauhoja
½ dl   kauraleseitä
1 rkl   vaniljasokeria
½ tl    leivinjauhetta
(½ tl psylliumia)

Karviaiskiisseli
5 dl   karviaisia
2 dl   vettä
4 rkl  perunajauhoja
½ dl  sokeria (lisää maun mukaan)

Sekoita pohjan ainekset kulhossa sekaisin. Voitele 26 cm halkaisijan piirakkavuoka ja levitä taikina siihen lusikan avulla, nosta taikinaa myös vuoan reunoille. Esikypsennä pohjaa 150 asteisessa uunissa 15 minuuttia.
Valmista kiisseli. Perkaa karviaiset halutessasi, laita ne kattilaan veden ja sokerin kanssa ja keitä. Sekoita perunajauhot pieneen vesimäärään maitomaiseksi. Kun karviaiset ovat pehmenneet ja kuoret hajoilleet lisää perunajauhoseos nauhana kokoajan sekoittaen. Keitä kiisseliä vielä niin, että se kirkastuu ja pulpahtaa kerran ja nosta sivuun.
Kun pohja on ollut uunissa 15min, nosta uunin lämpötila 175:een. Kaada kiisseli pohjan päälle, niin että reunoja jää hieman näkyviin. Ja paista uunissa vielä noin 30 minuuttia.
Piirakka jää hieman löysän näköiseksi, mutta se jähmettyy jäähtyessään. Anna piirakan siis jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.


Vaniljakastike

3 dl  maitoa
½     vaniljatangon siemenet
3      kananmunan keltuaista
½ dl sokeria

Lämmitä maito johon on sekoitettu vaniljan siemenet. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi erillisessä kulhossa. Kaada seos maidon joukkoon samalla sekoittaen. Lämmitä seosta varovasti, se ei saa kiehahtaa. Kun seos on sakenee, nosta se pois liedeltä ja anna jäähtyä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget