Kukkakaalinen mac&cheese

17. elokuuta 2015


Herkullista pastaa kukkakaalilla kevennetyllä juustokastikkeella. Valmistuu yllättävän nopeasti ja maistuu hyvältä tarjoiltuna tuoreiden kasvisten kanssa.


Pastaruuat ovat usein hyvin petollisia, niitä tulee aina syötyä liikaa ja pääsääntöisesti aina tulee hieman pahakin olo siitä kaikesta hiilihydraattien määrästä. Nykyään on tarjolla jos jonkinnäköisiä erilaisia pastalaatuja, joista osan voisi luokitella oikeastaan jopa terveelliseksi. Erilaiset kasvis- ja papupastat ovat mielestäni ihan kivoja ja jopa hauskan näköisiä kaikessa värikkyydessään. Niitä syödessä ei mielestäni tule ihan yhtä ähkyä oloa kuin perus viljapastan kanssa käy.
On toki paljon mahdollista, että suuri osa pastaruokien ähkyolosta johtuu myös lisukkeista. Hyvin usein pasta tarjoillaan täyttävän ja juustoisen kastikkeen kanssa tai lasagnessa koko settiä kruunaa juustokastike. Amerikasta onkin tullut tämä ihan perinteinen juustomakaroni mac&cheese, joka on käytännössä sitä itseään, juustoa, makaroneja ja vielä vähän juustoa. Onhan vastaavanlainen mättö ihan kivaa, mutta itse en enää oikein saata sellaista syödä, kun rupeaa ötköttämään puolivälissä annosta, ei sillä että olisin ihan hetkeen ko. ruokalajia perinteisessä muodossaan kokeillutkaan. Mutta verestääkseni muistoja, totetin mac&cheese pastan kukkakaalisessa muodossa, kun kukkakaaleja on nyt halvalla kaupoissa tarjolla. Tämä on kevyempi ja ravintoarvollisempi versio perinteisestä juustopastasta, joten voidaan ajatella, että tätä voidaan syödä paremmalla omalla tunnolla.

Pidin lopputuloksesta, sillä siinä oli juustopastan hyvä pehmeä maku, mutta kukkakaali toi raikkautta muuten raskaaseen ruokaan. Kukkakaalin ominaismakua ei mielestäni kovin paljoa huomannut kastikkeesta, joten tämä menee niillekin, joille kukkakaali on ongelma. Ihan kätevä ruoka tehdä sellaisiin päiviin, kun haluaa herkutella täyttävällä lohturuoalla.

Kukkakaali mac&cheese

4 annosta

täysjyväpastaa n. 50 g per syöjä

300 g  kukkakaalia (1 pieni)
4½ dl  maitoa
1 rkl    valkosipulijauhetta
ripaus suolaa
1 rkl   sitruunamehua
1 tl     sinappia
20 g    voita
50 g    cheddarjuustoa
100 g  mozzarellaraastetta

Pese ja pilko kukkakaali paloiksi. Laita kukkakaali, maito, mausteet, sitruunamehu ja sinappi kattilaan ja kuumenna. Kun seos keihuu laita levyä pienemmälle, lisää voi ja hauduta noin 15 minuuttia, kunnes kukkakaalit pehmenevät.
Keitä pasta.
Kun kukkakaalit ovat pehmenneet, soseuta seos sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi. Kaada takaisin kattilaan ja lisää paloiteltu cheddar ja mozzarella ja sekoita hyvin. Kaada kypsä pasta sekaan ja sekoita. 
Tarjoile lämpimänä. Tarjoiluun voi laittaa esim karamellisoitua sipulia ja keitettyä parsakaalia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget