Puolet ja puolet -suklaakeksit

15. lokakuuta 2015


Suklaakeksien ei aina tarvitse olla tasaisen värisiä. Kekseistä saa helposti hauskasti kaksivärisiä lisäämällä puoleen keksitaikinaan kaakaojauhetta. Nämä keksit ovat keskeltä pehmeitä ja päältä rapeita.


Mukavaa torstaita!
Tämä viikko on ollut sään puolesta varsin merkillinen, eikä oikeastaan aamuisin tiedä, miten paksulti pitäisi pukeutua selvitäkseen päivästä. Aamuisin kahdeksan aikoihin tuntuu, että meinaa paleltua, henki höyryää ja maa on mustaa jäätä täynnä. Sitten taas iltapäivällä tuntuu että takki on ihan liikaa päällä, vaikka toisaalta tuuli on ollut varsin navakka. Hetken jo toissapäivänä harkitsin, että olisin vaihtanut jo paksumpaan takkiin ohuen sadetakkimaisen ulkotakkini sijaan, mutta eilen taas olin täysin sitä mieltä, että oli varsin hyvä ratkaisu olla vaihtamatta takkia lämpimämpään. Noh, ehkä ne kelit tästä vielä mukavasti viilenevät, jolloin saa kiskaista päälle mukavan lämpimän takin, tuskin maltan odottaa.
Näin kelien hieman viilennyttyä tuntuu, että teenjuontini on noussut eksponentiaalisella tahdilla. Iltaisin kun istuu koneen ääressä paikoillaan huomaa kaipaavansa lämmintä teetä (tai sitten vain sitä lämmintä mukia jäisille käsille). Pohjattomasta teevalikoimasta jopa loppui juuri kaksi teelaatua, toinen oli vihreän ja valkoisen teen sekoitus, jossa oli mausteena kirsikkaa ja toinen inkiväärillä ja limellä maustettu vihreä tee. Noh, ehkä selviän tästä menetyksestä ja käännyn chai-teeni, valkoisen piparminttuteeni tai jonkun muun pohjattoman kuilun asukin puoleen. Ei siis voi oikein muuta sanoa kuin että tee on sitten vain niin yllättävän hyvää ja välillä jostain syystä sen hyvyyden vain unohtaa.
Mutta koska nyt avasin tämän lämpimän juoman aiheen ja tottakai kahvikin kuuluu lämmittävien juomien kategoriaan, niin voinkin esitellä nämä kahvipöytääni tekevät hyvät suklaakeksit. Joskus lukioaikoina valmistin tällaisia puolivärisiä keksejä, silloin käyttämäni taikina oli varsin jämäkkää, ja kekseistä sai muotoiltua muovailuvahamaisesti siististi eriväriset puolikkaat. Mielestäni kuitenkin tämä hieman epämääräisempi tapa on varsin hauska ja ennenkaikkea nopea. Keksit ovat myös kivan itsetehdyn näköisiä kun värit eivät mene tasan puolilleen. 


Kaurahiutaleet sopivat suklaakekseihin loistavasti ja niitä kekseistäni löytyykin suunnilleen aina. En tosin ole mikään suuri keksien kuluttaja, mutta tuoreita kotitekoisia suklaakeksejä on kyllä vaikea pistää paremmaksi. Kaneli tuo myös mukavaa mausteisuutta näihin kekseihin ja se sopii taikinaan hyvin. Näiden keksien rakenne jää keskeltä hieman pehmoiseksi, paikka reunat ja pinnat rapeutuvat uunissa. Tietenkin jos haluaa hyvin tasaisen kovan rakenteen, voi keksejä paistaa hetken kauemman, jolloin sisus ei jää pehmeäksi. Omasta mielestäni se pehmeä sisus kekseissä on kuitenkin se juttu. Mutta kukin toki tavallaan. Keksejä siis leipomaan.

Puolet ja puolet -suklaakeksit

10-15 keksiä

100 g  voita
1 dl     ruokosokeria
2         pientä kananmunaa
1 tl      vaniljauutetta
2½ dl  täysjyvävehnäjauhoja
1½ dl  kaurahiutaleita
2 tl      maissitärkkelystä
1 tl      ruokasoodaa
1 tl      kanelia
ripaus suolaa
50 g    suklaata/suklaahippuja
2 rkl    kaakaojauhetta

Sekoita ensin huoneenlämpöinen voi ja sokeri hyvin keskenään. Sokerin tulee olla täysin liuennut voihin. Lisää sitten munat yksitellen ja vaniljauute, sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet ja rouhittu suklaa/hiput taikinaan ja sekoita kunnes taikina on juuri sekaisin, älä siis ylisekoita. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toiseen osaan kaakaojauhe.
Tee vaaleasta taikinasta uunipannulle 10-15 nokaretta (riippuen minkä kokoisia keksejä haluat, 10 nokareella tulee isoja paksumpia keksejä). Laita vaaleiden nokareiden päälle tummat ja painele lusikalla kuperaksi, ettei jää nurkkia uunissa palamaan.
Paista 175 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Vaalean taikinan reunat hieman ruskistuvat, mutta keksi jää keskeltä pehmeäksi. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia ennenkuin kosket kekseihin. Sitten nostele keksit sivuun ja tarjoile kylmänä tai lämpimänä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget