Matcha melonpan

5. joulukuuta 2015


Superpehmeää pullaa matchakeksiin piilotettuna. Mikä parasta, taikina on valmistettu täysjyvästä, joten tätä voi ajatella lähes terveellisenä herkkuna.


Hyvää lauantaita!
Itsenäisyyspäivävalmistelut ovat varmaan monella kovassa tohinassa ja erinäiset juhlallisuudet odottavat osallistumistaan. Kuinka monella on itsenäisyyspäiväsuunnitelmia? Täytyy kyllä myöntää, että minulla ei mitään sen kummallisempaa ole tiedossa, hyvää ruokaa ja leipomista. En kuitenkaan valita, sillä mikä olisi parempi tapa viettää tuota juhlallista päivää, kuin tehden mukavia asioita läheisten kanssa. Ehkä jopa tv:stäkin saatan linnanjuhlia vilkaista.


Tälläkertaa kuitenkin esittelisin hieman erilaisen version aiemmin julkaisemastani melonpanista. Kyseessä siis japanilainen suosikkileivonnainen, pehmeä pulla piilotettuna keksitaikinaan. Melonpaneja syödään japanissa niin lounaana (kuvitelkaa, pullaa lounaaksi) tai välipalana, niitä on myynnissä samaan tapaan kuin Suomessa esimerkiksi kolmiovoileipiä. Mutta tälläkertaa melonpanini ei ole ihan perinteisessä muodossaan, vaan keksitaikinaan on lisätty matchateejauhetta. Matcha tuo keksitaikinaan kauniin vihreän värin ja hieman raikkaamman maun. Vihreät melonpanit ovat sisältä kuitenkin perinteisen pullan värisiä. Matchamelonpanit ovat kauniin värisiä ja niitä on mukava vaikka tarjoilla vieraille. Melonpanit myös säilyvät hyvin jääkaapissa, olen syönyt niitä muistaakseni viisikin päivää valmistuksen jälkeen. Säilytys kannattaa kuitenkin suorittaa esimerkiksi suljetussa pussissa tai kelmussa, jolloin pulla säilyttää pehmeytensä.

Matcha melon pan

8 pullaa

Pullataikina
2 dl    maitoa
5 g      kuivahiivaa
3 rkl   sokeria
ripaus suolaa
4½ dl täysjyvävehnäjauhoja
30 g    voita

Keksitaikina
75 g   voita
3 rkl  sokeria
1 rkl  vaniljasokeria
1       kananmuna
3 dl   vehnäjauhoja
2 tl    matcha tee-jauhetta
1       sitruunan kuori
2 rkl  sitruunamehua

jauhoja kaulitsemiseen

Valmista ensin pullataikina. Lisää kuivahiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen (n. 40 astetta). Lisää sokeri ja suola ja sekoita. Lisää jauhoa ensin noin puolet ja sekoita. Kun taikina on sekaisin, lisää huoneenlämpöinen voi. Lisää loppuja jauhoista hiljalleen ja vaivaa joka välissä. Kun jauhot on lisätty, vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia, kunnes se alkaa irrota käsistä ja saa sitkoa. Pyöräytä taikina kulhossa lopuksi palloksi ja nosta kylmään uuniin, jossa valo päällä, kohoamaan leivinliinalla peitettynä. Anna kohota 40-60 min.
Valmista keksitaikina vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokerit sähkövatkaimella hyvin sekaisin. Lisää kananmuna ja vatkaa vielä hetki. Lisää vehnäjauhot ja matcha-jauhe ja kääntele hyvin sekaisin. Pese sitruuna ja raasta sen kuori ja purista mehu. Lisää sitruunan kuori ja mehu taikinaan ja sekoita hyvin. Muotoile taikinasta pallo tai pötkö, kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin.
Kun pullataikina on kohonnut tarpeeksi, jaa se 8 osaan ja pyöräytä osat palloksi. Jätä pullat kohoamaan leivinliinan alle muiden valmistelujen ajaksi. 
Ota keksitaikina jääkaapista ja jaa se 8 osaan. Pyörittele jokainen osa palloksi ja kaulitse pyöreiksi ohuiksi lätyiksi jauhotetulla alustalla. Ota keksitaikinalätty käteen ja laita pulla paraatipuoli ylöspäin keksitaikinalätyn päälle ja käännä ympäri. Nosta pulla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja asettele keksitaikinan reunat siististi pullan alle. Keksitaikinasta tulee siis huppu/kuori pullalle. Tee näin jokaiselle pullalle. Vedä syömäpuikolla tai veitsellä keksitaikinaan varovasti ruudukkokuviointi. Anna kohota vielä viitisen minuuttia ennen paistamista.
Paista pullia 200 asteisessa uunissa 10-13 minuuttia. Ne saavat hieman ruskistua, mutta eivät paistua liikaa.
Tarjoile jäähtyneinä, mutta hieman lämpöisinä. Mielestäni nämä ovat parhaita hieman lämpöisenä. Säilyy useamman päivän jääkaapissa, mikrota sieltä lämpimäksi syömistä varten.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget