Kaskinaurislaatikko

23. joulukuuta 2014


Noin vuosi sitten eräillä joulumarkkinoilla tarjottiin maistiaisena kaskinaurislaatikkoa. Se vei suorastaan kielen mennessään, joten ostin sitä silloin itselleni. Kyseinen myyjä myös myi tuoreita kaskinauriita. Tänä vuonna samoilla markkinoilla ei ollut enää kyseistä laatikkoa tarjolla, mutta kaskinauriita löytyi. Siispä taiteilin itse tämän laatikon.
Kaskinauris ei ole yhtä voimakkaan makuinen kuin lanttu, eikä yhtä makea kuin kurpitsa, mutta maku muistuttaa mielestäni jotain siltä väliltä. Laatikosta tulee mukavan pehmeää ja sopii mainiosti joulupöytäänkin.

Kaskinaurislaatikko

keskikokoinen uunivuoallinen

500 g kaskinauriita (kuorineen)
1 dl    kaurakermaa
2 rkl   tummaa siirappia
2 rkl   margariinia
suolaa
valkopippuria
neilikkaa
inkiväärijauhetta

korppujauhoja pinnalle

Kuori kaskinauriit ja paloittele samankokoisiksi paloiksi. Keitä ne vedessä (n. 40min) tai mikrossa (kuten itse tein, n. 5min). Soseuta kaskinauriit ja sekoita joukkoon kerma, siirappi ja hyppysellinen mausteita. Tarkista maku ja lisää maustieta tarvittaessa. Laita seos noin litran vetoiseen uunivuokaan ja tasoita. Painele lusikalla kuviot pintaan ja ripottele korppujauhoja.
Paista laatikkoa 175 asteisessa uunissa 1-1½ h.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget