Maukkaimmat kevätrullat

27. tammikuuta 2015



Tällaiset kevätrullat ovat olleet minulla jo pitkään eräänlainen uudenvuodenpravuuri. Aikoinaan sain jostain päähäni, että kevätrullat sopisivat hyvin uudenvuodenaaton ruokapöytään alkupaloiksi. Sittemmin olen muunnellut tätä reseptiä aina vain parempaan suuntaan makumieltymysten mukaisesti.


Olennaisimpana kevätrullien täytteessä on se, että täytteen pitää olla varsin voimakkaan makuista, sillä maku heikkenee rullaan käärittynä. Ei siis kannata aristella täytettä maustaessa. Hoisinkastike toimii erinomaisesti mausteena. Kiinankaali on myös ehdoton täytteessä. Olen kokeillut käyttää erilaisia kaaleja (tiettyinä vuodenaikoina hyvien yksilöiden saanti tosin varsin rajoittunut) ja todennut kiinankaalin sopivan parhaiten näihin. Jos saatavilla on kevätsipulia, se on tietenkin paras vaihtoehto sipulin tilalle, mutta makeat sipulilajikkeet toimivat tähän tarkoitukseen yhtä hyvin. Riisinuudelien olisi hyvä olla ohuita, jotta ne eivät ole liian vaikeita syödä rullan sisältä. Olennaista on myös pätkiä nuudeleita valmistusvaiheessa.

Riisipaperin muodosta ja koosta riippuen rullista tulee hieman erimallisia ja kokoisia. Parhaimpana olen itse pitänyt neliskanttista riisipaperia, sillä siinä on parhaiten taitteluvaraa, sillä riisipaperi repeää todella helposti. Ongelmana on myös se, että riisipaperit eivät ole suoraan paketista otettuna välttämättä täysin ehjiä, siksi käsittelyssä kannattaakin olla varovainen. Leikkuulauta on kätevä väline rullien pyörittelyyn ja ne kannattaa rullauksen jälkeen asetella suoraan uunipellille.

Kevätrullat riisipaperista

13 keskikokoista rullaa (10-12cm mittainen rulla)

12-15 riisipaperiarkkia

Täyte
1           makea sipuli
2           valkosipulinkynttä
300 g    kiinankaalia
1           porkkana
2 rkl      seesaminsiemeniä
1 annos riisinuudeleita (60 g köntti/annospussi ilman mausteita)
2 tl        teriyakikastiketta
2 rkl      hoisinkastiketta (tarvittaessa enemmän)
ripaus    chilijauhetta

öljyä paistamiseen ja rullien päälle

Pilko sipulit ja kuullota ne öljyssä. Pilko kiinankaali ja porkkana ja lisää sipulien sekaan. Kypsennä muutama minuutti. Murenna riisinuudeliarkkeja kulhoon ja kaada kuumaa vettä päälle. Kun kasvikset ovat kypsyneet, lisää pehmeät riisinuudelit ja seesaminsiemenet sekaan. Lisää mausteet ja tarkista maku, lisää hoisinkastiketta maun mukaan, täyte saa olla aika vahvaa, sillä sen maut tasoittuvat paljon rullien sisällä.

Pehmennä riisipaperiarkkeja yksitellen lämpimässä vedessä laakeassa kulhossa. Nosta paperiarkki tasaiselle alustalle ja lusikoi täytettä arkille sopiva määrä (1-3 rkl riippuen halutusta koosta).

Kääri paperi ensin alareunasta, sitten sivuilta ja lopuksi päältä ja pyöritä tiiviiksi. Tee niin monta rullaa kuin täytettä piisaa.

Nostele rullat vierekkäin uunipannulle leivinpaperin päälle. Pirskota rullien päälle vielä hieman öljyä. Paista rullia 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes hieman rapeutuneet.
Tarjoile makean chilikastikkeen kanssa.

Punajuurisuklaakakku

25. tammikuuta 2015


Olin jo pitkään haaveillut täydellisen suklaisen punajuurikakun valmistamisesta, mutta en vain jostain syystä koskaan aiemmin ole saanut aikaiseksi. Nyt minulla sattui olemaan kuitenkin muutama keitetty punajuuri odottamassa käyttötarkoitustaan ja nehän suorastaan odottivat päätymistään tähän kakkuun.
Spelttijauhojan ja mantelijauheen yhdistelmällä kakun rakenteesta tulee ihanan samettinen, mutta se pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja oli helposti leikattavaa. Ehkä suurin hienous tässä kakussa oli se, että kun sen paistaa pienemmässä irtopohjavuoassa, se jää paksummaksi ja näin pehmeä suklaasydän on mahdollinen. Kakkua ei siis kannata paistaa täysin kuivaksi asti, vaan jättää keskustasta hieman pehmeäksi. Tähän kakkuun ei kuitenkaan sovi mikään kovin raskas saati imelä kuorrute, joten päädyin käyttämään sitruunamehulla maustettua kookoskermavaahtoa, se toimi mainiosti ja toi muutoin varsin jämäkkään kakkuun mukavaa raikkautta. En siis suosittele (ellet sitten ole suuri herkkusuu) kovin makeaa kerma/tuorejuustokuorrutetta. Pidän myös tärkeänä, että kakun oma maku on tarpeeksi vahvana, ettei kuorrute sitä peitä.
Vaikka punajuuri ei olisi muutoin mieleesi, niin tätä kakkua kannattaa silti kokeilla. Punajuuri ei niinkään paista sellaisenaan makuna läpi vaan tuo kakkuun pehmeyttä ja syventää makuja (+ väri). 

Punajuurisuklaakakku

18 cm irtopohjavuoallinen

300 g  punajuurta (kuorineen)
2         kananmunaa
3/4 dl  intiaanisokeria (tai tavallista)
200 g  tummaa suklaata
1 dl     mantelijauhetta
2 dl     täysjyväspelttijauhoja (Birkkala)
1 tl      kanelia
2 tl      leivinjauhetta
ripaus suolaa

1 tlk kookosmaitoa (vain kermakerros)
1 tl   sitruunamehua

mantelirouhetta koristeluun

Kypsennä punajuuret (keittäen 40 min tai mikrossa 6-7 min). Kun punajuuret ovat kypsiä, käytä ne kylmän veden kautta, että jäähtyvät. Raasta punajuuret. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa ja anna jäähtyä hetki, ettei ihan kuumaa. Sekoita munasokeriseokseen punajuuriraaste ja sulatettu suklaa. Lisää vielä kuivat aineet sekaan.
Voitele ja korppujauhota 18 cm halkaisijan irtopohjavuoka. Kaavi taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa n 30-40min. Anna jäähtyä kunnolla uunin jälkeen.
Valmista kuorrute kaapimalla kookosmaitopurkista kookoskerma kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää mauksi hieman sitruunamehua ja kuorruta jäähtynyt kakku. Koristele halutessasi mantelirouheella

Porkkanasmoothie

16. tammikuuta 2015


Viime syksynä innostuin smoothieista ja surauttelinkin useita erilaisia liukuhihnatyyppisesti. Se on todella yllättävää, miten monipuolisesti erilaisia raaka-aineita voi käyttää smoothieen, käytännössä vain mielikuvitus on rajana. Aiemmin en vielä uskonut, että punajuuri toimisi smoothiessa, mutta kuvitelmani osoittautui vääräksi tekemäni punajuurismoothien myötä. Tästä intoutuneena sitten ajattelin reväyttää ja survaista porkkanaa smoothieen ja jouduin jälleen syömään sanani ja toteamaan tyhmyyteni siinä, etten ole kokeillut moista herkkua aiemmin. 
Vaikka oheinen kuva ei ole kovin kaunis, otin sen lähinnä kiireessä... Niin siitä kuitenkin käy ilmi, minkä näköistä smoothiesta suurinpiirtein tulee. Tämä herkku on hetkessä valmista, joten kannattaa kokeilla. Jos maapähkinävoi ei uppoa, niin senkin voinee jättää pois tai laittaa tilalle jotain muuta, mikä pehmentäisi smoothieta kuten pala avokadoa.

Porkkanasmoothie

1 annos

2 dl  kauramaitoa
1      jäädytetty banaani
1 rkl maapähkinävoita
1       pieni porkkana

Kuori ja pese porkkana. Paloittele se muutamaan pienempään palaan. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai vastaavaan ja surauta tasaiseksi juomaksi. Porkkanoiden pilkkoutuminen vie hieman enemmän aikaa, joten ole tarkkana, ettei sekaan jää kovin isoja porkkananpaloja.
Tarjoile mahdollisimman pian, kun juoma on vielä kylmää.

Lindströminpihvit soijarouheesta

14. tammikuuta 2015



Lindströminpihvit olivat pienenä suurta herkkuani, vaikka niitä saikin luvattoman harvoin. Sittemmin sain idean lindströminpihveistä, joissa jauhelihan tilalla olisikin soijarouhetta. Lähdinkin koittamaan kyseisiä pihvejä. Laitoin raaka-aineita suunnilleen samassa suhteessa kuin olisin jauhelihaversiossakin laittanut. Lopputuloksessa maku oli täysin kohdillaan, mutta pihvien rakenne (kuten kuvasta saattaa näkyä) oli hieman mureneva. Ongelman voisi varmaan kaikista helpoiten ratkaista lisäämällä taikinaan kananmuna, täytyykin kokeilla kyseistä ensikerralla. En tiedä saisiko sitten taikinan tiiviimmällä pakkaamisella ennen paistoa ihmeitä aikaan, mutta sitäkin voinee kokeilla.
Käytin näihin myös ensimmäistä kertaa tuota Oatlyn tuorehkoa kaura fraichea, joka osoittautui hyväksi tuotteeksi. Maku muistutti paljon perinteistä creme fraichea, mutta oli Oatlyn tuotteiden tapaan sopivan kaurainen. Voinkin siis suositella kyseisen tuotteen käyttöä muillekin.
Halusin hieman värkkäillä annokseen hienoa, punaista, ulkonäköä, joten päädyin keittämään perunatkin punajuurten keitinvedessä, niistä tuli hauskan oransseja pinnasta, mutta sisältä pysyivät normaalin värisenä. Mikseipä kyseistä kikkaa voisi käyttää muihinkin vaaleisiin kasviksiin.

Linströminpihvit soijarouheesta

5 pihviä

2        punajuurta (n. 150g kuorineen, 100 g kuorittuna)
1 dl    soijarouhetta
1        pieni sipuli
100 g kaura fraichea (Oatly), voi korvata tavallisella creme fraichella tai kermaviilillä
2 rkl   ruiskorppujauhoja
1         pieni suolakurkku
1 tl     soijakastiketta
valkopippuria
suolaa

Keitä punajuuret kuorineen, jos ovat kovin erikokoisia, pilko isompi pienemmän kokoisiksi paloiksi. Keitä punajuuria 30-40 minuuttia vedessä. Käsittelyn helpottamiseksi anna jäähtyä keittämisen jälkeen.
Turvota soijarouhe vedessä. Paista sipulit pannulla ja lisää valutettu soijarouhe sekaan. Paista ylimääräinen kosteus pois. Sekoita kulhossa fraiche ja korppujauhot, anna turvota. Ota hieman jäähtyneet punajuuret pois kattilasta ja kuori ne käsin (niiden pitäisi olla sen verran pehemeitä, että kuori lähtee vain sormella työntämällä). Survo punajuuret joko nyrkissä tai perunatömpällä, ei haittaa jos jää pieniä paloja. Sekoita punajuuri, sipuli, soijarouhe ja turvonnut fraiche keskenään. Pilko suolakurkku sekaan ja mausta.
Muotoile massasta pihvejä ja paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia, kunnes näyttävät sopivilta.
Tarjoile lämpimänä esimerkiksi punajuurten keitinvedessä keitettyjen (oranssien) perunoiden kanssa.

Savuinen kasvislasagne

10. tammikuuta 2015


Lähdin tekemään lasagnea hyvältä vaikuttavalla ohjeella, jonka löysin netistä. Kun rupesin sitä sitten tekemään, huomasin että siitä ei tullutkaan yhtään sellainen mitä ohjeessa. Lisäsin siihen vähä sitä sun tätä, mikä vain tuntui itsestä hyvältä ja mitä sillä hetkellä teki mieli. Loppujenlopuksi siihen päätyi aika paljon kaikkea ja lopputulos oli maukas.
Nestesavu ja savupaprika sopivat yllättävän hyvin lasagneen, ne korostavat tomaatin makua ja tuovat oman mukavan vivahteensa. Emmentaljuusto on myös ehdoton savuaromin tehostajaksi, joten siitä ei kannata joustaa.

Kasvislasagne

8 annosta

½ pkt lasagnelevyjä

Tomaattikastike
1        punasipulia
2        valkosipulinkynttä
1 rkl   öljyä
1 prk  tomaattimurskaa
1 dl    soijarouhetta
100 g pinaattia
1 rkl   balsamietikkaa
1 tl     soijaa
½ tl    nestesavua
½ tl    tabascoa
1 tl     mustapippuria
1 tl     basilikaa
½ tl    savupaprikajauhetta

Juustokastike
2 rkl    öljyä
3 rkl    jauhoja
1 l       maitoa
100 g  emmentaljuustoraastetta
30 g    parmesania tai muuta kovaa juustoa raasteena/paloina
ripaus yrttisuolaa
ripaus valkopippuria

Lisäksi
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pkt  mozzarellaa (125 g)
juustoraastetta

Pilko sipulit ja kuullota ne öljyssä. Lisää sekaan tomaattimurska ja soijarouhe, tarvittaessa lisää vettä jos soijarouhe ei kastu kokonaan tomaattimurskasta, että se pehmenee. Kypsennä seosta kunnes soijarouhe on pehmennyt ja lisää pinaatti. Keitä seosta hetki kasaan ja lisää mausteet. Keitä tomaattikastiketta kasaan kunnes siinä ei ole juurikaan lientä jäljellä (mehevä, mutta ei vetinen).
Valmista juustokastike. Sekoita kasarissa öljy ja jauhot sekaisin ja kypsennä pieni hetki, älä ruskista. Lisää sekaan maito ja anna kiehahtaa. Lisää juusto ja mausta. Lämmitä niin kauan, että juusto sulaa kastikkeeseen. Jätä odottamaan kasaamista.
Pilko aurinkokuivatut tomaatit tarvittaessa pienemmäksi ja siivuta mozzarella.
Kasaa lasagne. Laita noin puolet tomaattikestikkeesta pohjalle ja lado päälle puolet mozzarellasiivuista. Asettele päälle levyt. Kaada vajaa puolet juustokastikkeesta ja asettele sekaan puolet aurinkokuivatuista tomaateista. Lado lasagnelevyjä päälle. Toista kertaalleen niin, että päällimmäinen kerros on juustokastiketta (lasagnelevyjen tulee peittyä täysin nesteeseen). Ripottele pinnalle vielä hieman juustoraastetta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Kinuskipuolukkapiirakka

7. tammikuuta 2015


Kinuski ja puolukka ovat loistava yhdistelmä, niitä tulee vain turhan harvoin käytettyä sinällään saati sitten yhdessä. Minulla oli jääkaapissa puolukoita odottamassa käyttötarkoitustaan, joten ne päätyivät tähän piirakkaan, samalla myös kokeilin kinuskin valmistamista kaurakermasta. Kinuski oli varsin onnistunutta, vaikkakin vaikutti hieman löysältä aluksi, mutta uuni teki tehtävänsä täydellisesti ja piirakasta tuli sopivan tiivistä. Maussakaan ei ollut mitään moittimista, enemmänkin yllätyin siitä, miten makea piirakasta tuli, vaikka kokonaissokerimäärä ei ollut kovin suuri. Hyvää se kuitenkin oli!

Kinuskipuolukkapiirakka

26 cm piirakkavuoallinen

Pohja
150 g kasvismargariinia
½ dl   ruokosokeria
1 rkl   pellavansiemenrouhetta
1 rkl   vettä
½ dl   täysjyvämannaryynejä
2½ dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl     leivinjauhetta
1 tl     vaniljasokeria

Kinuski
2 dl    kaurakermaa
1½ dl ruokosokeria

300 g puolukoita
1 rkl   perunajauhoja

Valmista ensin kinuski, että se ehtii jäähtyä. Laita kaurakerma kasariin ja kuumenna, kun kerma on lämmennys, lisää sokeri ja keittele miedommalla lämmöllä kunnes seoksesta tulee paksumpaa kinuskimaista. Nosta jäähtymään. 
Valmista sitten pohja. Vatkaa margariinia ja sokeria hetken aikaa voimakkaasti kulhossa. Sekoita pellavansiemenrouhe ja vesi ensin keskenään ja kaada sitten taikinan sekaan. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita hyvin. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja nosta reunoille pari senttiä. Nosta tarvittaessa jääkaappiin odottamaan.
Sekoita perunajauho ja puolukat ja asettele piirakkapohjan päälle ja kaada jäähtynyt kinuski varovasti niiden päälle. Tarvittaessa tasoita taikinan reunoja, etteivät ne pala. Paista 225 asteisessa uunissa 20 min.
Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.
Blogger Widget