Lihaton, vegaaninen italiansalaatti

23. joulukuuta 2014



Italiansalaatti on kotonamme kuulunut perinteisesti joulupöytään, vaikka kaikkialla näin ei ole. Tämän takia italiansalaatti on eräs suosikkijouluruokani. Halusin nyt sitten kokeilla valmistaa itse hyvää italiansalaattia ilman majoneesia ja muutenkin kenties hieman terveellisemmän ja ennenkaikkea vegaanisen version.

Lopputulos oli mielestäni hyvä, sopivan pehmeän makuinen, mutta kuitenkin raikas. Kasvikset kannattaa tosiaan pilkkoa sopivan pieneksi, sillä liian isot palat ovat epämukavia syödessä. Italiansalaatin kannattaa antaa myös maustua kunnolla ennen tarjoilua, sillä heti valmistettuna se ei maistunut juuri miltään, sillä makujen pitää antaa tasaantua. Tällä ohjeella salaattia tulee myös varsin paljon, että annoksen voi kätevästi puolittaa!



Italiansalaatti

800-900 g valmista salaattia

2        pientä porkkanaa
100 g täysjyväspagettia
100 g herneitä
1        pieni maustekurkku
1        omena

Kastike
2 prk kaura fraichea
1 rkl  omenaviinietikkaa
1 tl    sinappia
2 tl    sokeria
1 rkl öljyä
mustapippuria

Pätki spagetit ja keitä ohjeen mukaan. Kypsennä porkkanat kuorineen keittämällä. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään ja jätä maustumaan muiden valmistelujen ajaksi.
Pilko omena ja maustekurkku pieniksi kuutioiksi. Kun porkkanat ovat lähes kypsiä, nosta pois vedestä jäähtymään ja kuori. Viipaloi porkkanat tikuiksi. Sekoita kypsä spagetti, porkkanatikut, herneet, maustekurkku- ja omenapalat kastikkeeseen. Anna maustua vähintään tunnin verran ennen tarjoilua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget