Kurpitsakorokke

23. marraskuuta 2014


Järkevin suomennos tälle varmaan olisi kurpitsakroketti, mutta pidättäydyn mielummin hieman alkuperäisemmässä ilmaisussa. Korokke on siis japanilainen versio meilläpäin paremmin krokettina tunnettu ruoka. Korokkeihin voinee laittaa täytteeksi erinäisiä asioita, joista yleisimpiä ovat varmaankin liha-peruna- ja kurpitsatäytteet. Korokkeja kuitenkin yhdistää niiden panerointi pankojauhoilla eli suomalaisittain hyvin karkeilla korppujauhoilla. Perinteiset korppujauhot toimivat sinänsä tähän, mutta hieman karkeammilla pankoilla lopputuloksesta tulee parempi. Korokket ovat siitäkin käteviä, että ne voi tehdä eri muotoisina, pihveinä tai pyöryköinä, jolloin ne toimivat hyvin eri käyttötarkoituksissa esimerkiksi sormisyötävänä tai pääruokana.
Tässä reseptissä esittelen hieman terveellisemmän version näistä, sillä perinteinen valmistustapa korokkeille on uppopaistaminen ja tässä reseptissä kypsennys tapahtuu uunissa. Kurpitsaa käyttäessä täytteestä tulee helposti hieman löysähköä, joten kannattaa olla tarkkana sen suhteen, että kurpitsan valuttaa ensin hyvin. 
Lopputulos oli mielestäni maukas ja vaivan arvoinen, että ei kannata epäröidä näiden valmistuksessa. Tonkatsukastike kruunaa vielä kokonaisuuden tuoden mukavaa suolaisuutta. Tonkatsukastiketta löytyy aasiamarketeista, sen puuttuessa kastikkeena voi käyttää ketsupin ja HP kastikkeen tai vastaavan tyyppisen sekoitusta.

Kurpitsakorokke

n. 20 palaa

Täyte
500 g kurpitsaa
½ dl   paahdettua sipulia
3 rkl   kaurahiutaleita
1 tl     suolaa
(3 rkl soijajauhoja)*

Panerointi (jauhoja voi kulua enemmänkin)
1 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä + 3 rkl soijajauhoja (vastaa kahta kananmunaa)
5 dl leivänmurusia (panko jauhoja)

Tarjoiluun tonkatsukastiketta

*Jos kurpitsamassa tuntuu kovin vetiseltä, lisää taikinaan soijajauhoja tai vehnäjauhoja

Kypsennä kurpitsa esimerkiksi uunissa. Siivuta se ja laita 200 asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi, kunnes pehmeää. Soseuta kurpitsa ja nosta sose hetkeksi siivilään valumaan, että ylimääräinen neste lähtee. Kun neste on saatu pois sekoita sose ja loput täytteen aineet keskenään. Nosta jääkaappiin odottamaan/turpoamaan ainakin 15 minuutiksi.
Laita panerointiainekset erillisiin kulhoihin, jauhoja saattaa kulua enemmänkin mitä ohjeistan, joten varaudu käyttämään enemmän. Jos haluat leivänmuruista/pankosta paistuneemman värinen, kuullota ne ensin pannulla (seesami)öljyssä.

Kun täyte on turvonnut jääkaapissa, muotoile siitä käsin tai kahden lusikan avulla vajaan kahden ruokalusikallisen kokoisia palloja. Pyörittele pallo ensin vehnäjauhoissa sitten vesi-soijajauhoseoksessa ja lopuksi leivänmurukulhossa.

Nostele pallot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja litistä lusikalla pihviksi. Toista sama kunnes täytetaikina loppuu.
Paista pihvejä 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Pihveistä kuuluu tulla kasassa pysyviä, mutta meheviä.
Tarjoile lämpimänä tai kylmänä. Tarjoillessa laita päälle nokare tonkatsukastiketta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget