Hirssipuuroa parhaimmillaan

10. huhtikuuta 2016


Vaihtelua puuroihin? Kokonaisista hirssisuurimoista syntyy täydellinen puuro hieman uudella makumaailmalla.


Hei, olen Jenni ja olen puuroaddikti. Nyt kun se on sanottu, ei tarvitse enää ihmetellä. Kuulostipa dramaattiselta. Puurot ovat loistavaa ruokaa ja niitä voi muuntaa moneksi erilaiseksi, kuten olen tainnut aiemminkin toitottaa. Joskus tuntuu, että puurojen suhteen ei vain voi saada tarpeeksiin ja uusia laatuja ja aina yllättyy kun löytää jotain uutta mitä kokeilla. Hassuinta siinä on, että nämä uudet löydökset ovat joskus jotain todella vanhaa, mitä on valmistettu iät ja ajat. Uuniohrapuuro tai kokonaiset kaurasuurimot ovat hyvä esimerkki tästä. Muistatteko omenaisen uunikaurapuuroni? Se on hyvä esimerkki perinteisestä halvasta ja maukkaasta haudutettavasta puurosta. Puuroista saa erilaisia variaatioita maustamalla niitä eri tavoilla, esimerkiksi inkivääri ja päärynä tekevät puurosta hyvää vatsasantäytettä flunssa-aikana. Herkutteluhetkiin ja vatsan hyvinvointiin puuro taas saa makunsa viikunasta, kanelista ja kaurakermasta, kuten tässä herkkupuurossa.


Onko sinulla jotain omaa suosikkipuuromakua tai pidätkö puuroista ylipäätään? Puurot helposti kyllä jakavat mielipiteitä, ja puuroon kelpaavissa suurimoissa on helposti sellaisia makuja, joihin tottuminen vie aikaa. Esimerkiksi tattarihiutaleet ovat minulle vielä puurossa sellainen maku, että yritän hiljalleen totutella. Tattari ei maistu oudolta muussa ruuassa, mutta sellaisenaan puurossa. Noh, ehkä vielä opin, kovasti ainakin yritän. Hirssisuurimoista en taas ollut aiemmin valmistanut puuroa, sitten kun lopulta uskaltauduin, takaisin ei ollut kääntymistä. Hirssisuurimot sopivat vain niin täydellisesti puuroon! Maku on jopa hieman riisipuurohenkinen, mutta kuitenkin ihan erilainen, paljon raikkaampi. Jos hirssisuurimot ovat sinulle entuudestaan tuntemattomia, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Hirssipuuro

4-5 annosta

2 dl kokonaista hirssisuurimoa
2 dl vettä
1 l makeuttamatonta mantelimaitoa
½ tl suolaa
1 nokare maidotonta margariinia tai kookosöljyä

Huuhtele hirssisuurimot hyvin siivilässä. Laita suurimot ja vesi kattilaan ja kuumenna. Kiehuttele seosta niin, että vesi imeytyy suurimoihin. Lisää mantelimaito ja kiehauta. Anna puuron sitten hautua 30-40 minuuttia miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Kun puuro on kypsää, lisää suola ja rasva ja sekoita hyvin. 
Tarjoile lämpimänä.

2 kommenttia :

  1. APA-kerho, anonyymitpuuroaddiktit :). Hirssisuurimot kuulostavat hyvältä! Täytyypä katsella sillä silmällä kaupan hyllujä.

    VastaaPoista
  2. Näin juuri!
    Hirssiä löytyy ihan esimerkiksi gogreeniltä "kuorettomat hirssinjyvät" nimellä, vihreässä pahvilaatikossa. Riippuu vähän valmistajasta millä nimellä liikkuu, jossain on pelkkä hirssi tai sitten hirssinjyvät tai hirssisuurimot. Kannattaa ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget