Jouluinen teehedelmäkakku (gluteeniton, vegaaninen)

13. joulukuuta 2015


Maustettu hedelmäkakku sopii loistavasti jouluun. Siitä saa vielä maukkaamaan käyttämällä taikinan nesteenä teetä ja kokonaisuus onnistuu loistavasti myös gluteenittomana ja vegaanisena. Kakku säilyttää kosteuden hyvin ja se täytyy säilyttää jääkaapissa.


Hyvää sunnuntaita!
Tämä päivä onkin mennyt todella vikkelään. Olen viettänyt siitä suurimman osan keittiössä leipomis- ja kokkailupuuhissa. Valmistelin joulupikkuleipiä ja pipareita ja samalla syntyi sitten päivän ruokatarpeet ja perunalaatikkokin sai imeltyä siinä puuhaillessa. Imeltyminen ei toistaiseksi vielä ole kovin suurta tulosta tuottanut, mutta olkaamme toiveikkaita. Näiden kaikkien leipomusten jäljiltä luvassa on piakkoin siis monenmoista jouluherkkuohjetta. Jouluisin pidän paljon siitä, kun keittiössä voi huoletta hääräillä kunnolla, eikä ole pelkoa siitä että herkut jäisivät syömättä. 
Herkuista ensimmäisenä pääsee näyttäytymään hedelmäkakku, joka onkin henkilökohtainen suosikkini jouluherkuista. Viimevuonna julkaisin hieman perinteisemmän hedelmäkakkuohjeen, mutta tälläkertaa on luvassa mausteisempi ja paremmin erikoisruokavalioihin sopiva kakku. Makua siitä ei todentotta puutu, sen voin sanoa.


Tämä hedelmäkakku tehdään täysin ilman lisättyä sokeria ja rasvaa. Samoin jauhojen asemessa toimivat kaurajauhot ja mantelijauhe, joten tulos on gluteeniton, sikäli kaurajauhot sen mahdollistavat. Hedelmät liotetaan etukäteen sitruunavedessä, jolloin ne varmasti pehmenevät kakkuun ja sitruuna tuo mukavaa raikkautta makuun. Käytin kakun nesteetä maustettua mustaa teetä, mutta teelaadun voi valita makumieltymysten mukaan, suosittelen kuitenkin käyttämään jotain mustaa, vahvaa teetä, että maku tulee kunnolla esiin. Tämä hedelmäkakku pysyy mehevän kosteana pitkään, kunhan sen säilyttää kannellisessa astiassa tai kelmuun käärittynä jääkaapissa.

Jouluinen hedelmäkakku teellä

iso kuivakakkuvuoallinen

200 g kuivattuja hedelmiä
1 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori

Taikina
3 dl mustaa teetä (juomaa)
2 dl mantelijauhetta
2 dl kaurajauhoja
1 dl kookoshiutaleita
1 dl hasselpähkinärouhetta
2 rkl pellavansiemenrouhetta
1 kourallinen pähkinöitä rouhittuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl pomeranssinkuorijauhetta
1 tl maustepippuria
½ tl neilikkaa
½ tl inkiväärijauhetta

öljyä ja mantelilastuja vuoan jauhottamiseen

Pilko kuivattuja hedelmiä pienemmiksi, jos ne ovat kovin isoja. Laita hedelmät kulhoon ja peitä vedellä. Raasta kulhoon myös sitruunankuori ja purista mehu. Anna liota muutaman tunnin tai vaikka yön yli.
Kaada hedelmät siivilään ja jätä valumaan muiden valmistelujen ajaksi. Laita kylmä tee kulhoon ja lisää siihen loput aineksista. Anna taikinan turvota hetki. Lisää lopuksi valutetut hedelmät, jos hedelmät kovin märkiä, lisää hieman kaurajauhoja, ettei taikina jää liian löysäksi.
Öljyä 1½-2 l vetoiseen kuivakakkuvuokaan ja ripottele mantelilastut. Kaavi taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa 40-50 minuuttia.
Säilytä kakku viileässä.


4 kommenttia :

  1. Minkä merkkisiä kaurajauhoja käytit? Ja millä tasolla paistoit? Minun kakku jäi raakaksi vaikka oli 1,5 h uunissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni olen käyttänyt myllyn parhaan kaurahiutaleita, jotka jauhoin tehosekoittimessa jauhoksi sekä Riihipuodin kaurajauhoja.

      Kakun paistoin uunin 2. alimmalla tasolla. Eli ei ihan alhaalla mutta ei keskelläkään.

      Kuulostaapa oudolta, että kakku jäi raa'aksi. Se on totta että tämä kakku jää hyvin meheväksi, eikä siitä kuulukaan tulla ihan perinteistä kuivakkaa kuivakakkua. Kypsymiseen vaikuttaa varmasti myös se, miten kosteita hedelmät ovat kun ne lisää taikinaan. Koska jos hedelmät ovat kovin märkiä taikinaan lisätessä, lisää se tietenkin jauhojen tarvetta.
      Kypsymiseen vaikuttaa varmasti myös käytetty vuoka. Käytitkö ihan tällaista rengasmaista kuivakakkuvuokaa?

      Sinänsähän tällaista kakkua voi paistaa niin pitkään, että se kypsyy, mutta ymmärrän toki että kahden tunnin kypsennysaika ei ole kovinkaan käytännöllinen.

      Poista
  2. Miksi hitossa teetä? Missä on viski? Kaipaisin sellaista englantilaista hedelmäkakkua vegaanisena mutta hankalalta tuntuu löytää hyvää ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, teestä tulee sopivaa makua kakkuun. Harmi jos ohje ei ollut mieleesi

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget