Samettinen terveellinen kurpitsapiirakka

23. lokakuuta 2016


Kurpitsapiirakasta tulee silkkisen täyteläinen, kun täytteeseen laittaa kookosmaitoa. Tämä piirakka on myös täysin ilman valkoista sokeria, sillä makeus tulee taateleista ja lisämakeutta haluavat voivat lisätä hieman vaahterasiirappia.


Mukavaa (sumuista) päivää!

Täällä on ollut oikeastaan melkein koko viikon todella kelmeää ja sumuista, joten välillä pitää oikein miettiä, mikä vuorokauden aika on kyseessä. Toisaalta minua ei yhtään haittaa sumuinen ja raikas talvesta viestivä sää, sillä se on yksi suosikkisäistäni. Harva asia voittaa aamulla kuuraista maata, seesteistä ilmaa ja pientä utua. Silloin tulee minulle ainakin todella hyvä mieli ja päivä alkaa hyvin. Pakkasta enteilevissä säissä on myös se hyvä puoli, että silloin voi hyvällä omallatunnolla ottaa käteen mukillisen lämmintä juomaa ja käpertyä viltin alle lämpimät sukat jalassa, vai mitä?

Syksyisin lämmön lisäksi kaipaan myös tiettyjä makuja ja värejä ruuassa. Ilman ollessa sumuinen ja harmaa, on kiva syödä jotain erittäin värikästä ja lämmittävää. Kurpitsa on yksi sellainen (jos et jostain syystä sitä vielä ole huomannut), jota voisin syödä päivästä toiseen siihen kyllästymättä. Se on vain niin ihanan monikäyttöinen kasvis, että on melkein hassua miten sitä ei tule useammin käytettyä (useammin kuin joka päivä...)


Kurpitsapiirakka on jo oikeastaan varmaan aika perusjuttu, ainakin Amerikan päässä se on juuri se mitä syödään syksyisin. Suomessa ei kuitenkaan ihan samanlaista kurpitsakulttuuria ole. Ellei sitten pikkelöityjä kurpitsoja lasketa kurpitsajutuksi. Suomessakin kuitenkin kasvavat nuo herkulliset kurpitsat ja kotimaiset kasviksethan ovat se paras juttu. 

Perinteinen amerikkalainen kurpitsapiirakka on juuri sellainen sileä kananmunalla hyydytetty piirakka. Kananmuna ei ole kuitenkaan ainoa keino saada silkkistä koostumusta piirakkaan ja voisin jopa väittää, että tämä piirakka on rutkasti parempi kuin esikuvansa. Nimittäin kookosmaidolla kurpitsapiirakan täytteestä tulee ihanan kermaisen silkkinen, juuri sellainen minkä voisi syödä yhdeltä istumalta!

Millainen on sinun suosikkikurpitsapiirakka?


Toinen tämän piirakan salaisuuksista piilee täydellisessä piirakkapohjassa. Olin lueskellut ohjeita, joissa kakku- ja piirakkapohjiin oli käytetty taateleita. Ei ihan raakakakkupohjatyyppisesti pähkinöitä ja taateleita, vaan hieman kevennetty versio kaurahiutaleilla ja taateleilla. Piirakkapohja pysyy hyvin kasassa leikatessakin ja maistuu hyvältä.

Näinpä siis täyteläinen ja pehmeä kurpitsapiirakka ilman eläinperäisiä aineita, gluteenia ja valkoista sokeria. Mitäpä muuta sitä voisi kurpitsapiirakalta toivoa? Ehkä hyvää makua, mutta sekään ei ole missään muotoa ongelma tämän herkkupiirakan kanssa!


Kurpitsapiirakka

18 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
8 medjool-taatelia (liota tarvittaessa)
3 dl kaurahiutaleita (glut. tarvittaessa)
2 rkl pellavansiemenrouhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kookosmaitoa
ripaus suolaa

Täyte
4 dl kurpitsasosetta (reilu 1 kg kurpitsa)
2 dl kookosmaitoa*
1 rkl maissitärkkelystä*
1 tl kanelia
1 tl vaniljauutetta (tai ripaus vaniljansiemeniä)
½ tl kardemummaa
½ tl inkiväärijauhetta
ripaus suolaa
(3 rkl vaahterasiirappia)


Saat 4 dl kurpitsasosetta reilusta kilosta kurpitsaa. Kypsennä siis kurpitsa ensin, ellei sose ole valmiina. Kurpitsa kypsyy uunissa lohkoina noin 20 minuutissa 200 asteessa. Poista kuoret ja soseuta kurpitsa.

Valmista pohja. Soseuta taatelit ja kaurahiutaleet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää loput pohjan aineksista ja sekoita hyvin. Levitä massa 18 cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille  (onnistuu myös 26 cm piirakkavuonaan, jolloin piirakasta tulee matala). 

Valmista täyte. Sekoita kurpitsasoseeseen täytteen muut ainekset esimerkiksi tehosekoittimessa sileän lopputuloksen takaamiseksi. Lisää vaahterasiirappia, jos haluat makeampaa. Levitä massa pohjataikinan päälle.

Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua. Tarjoile sellaisenaan tai kaura/kookoskerman kanssa.


*HUOM! Jos haluat toteuttaa kurpitsapiirakan ns. raakaversiona ilman paistoa, käytä kookosmaidon tilalla kookoskermaa (kookosmaitotölkki yön yli jääkaapissa ja kaavi pinnalle kohonnut kerma) ja maissitärkkelyksen tilalla 1 rkl kookosöljyä. Paiston sijaan anna piirakan tiivistyä muutama tunti tai yön yli jääkaapissa.


5 kommenttia :

  1. Herkun näköistä. Pitää kokeilla kurpitsaa leivonnassa,tulee käytettyä vaan salaatteihin tai keittoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Kurpitsa toimii kyllä oikeasti hyvin kaikenlaisessa ruuanlaitossa! Tykkään itsekin kurpitsakeitoista, toimivat todella hyvin :) Varsinaisiin salaatteihin en olekaan sitä vielä kokeillut, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen ohje! Tuli mieleen, toimiskohan tää myös ilman paistamista raakaversiona, vai jäisköhän lötköksi? Vaikka kurpitsa meitsin suosikkijuttuja onkin, niin en oo vielä ikinä tainnut tehä siitä piirakkaa. Asia pitää ehdottomasti korjata :D Niin ja mitä kurpitsaa käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Aino!
      Kookosmaidon raakuudestahan aina välistä taistellaan, joten siksi ultimaattisissa raakaohjeissa sitä ei hirveämmin käytetä.
      Jos kuitenkaan ei olla ihan supertiukkoja tässä asiassa, niin tää piirakka onnistuis tosi hyvin raakaversiona kun laittaisi kookosmaidon sijaan vain kookoskerman kookosmaitotolkistä (eli kookosmaitotölkki yönyli jääkaapissa ja kaapia pinnalle kohonnut kermaosa)! Se on tiiviimpää tavaraa ja hyydyttäisikin sitten piirakkaa enemmän, tuolloin voisi myös jättää maissitärkkelyksen pois ja laittaa tilalle vaikka 1-2 rkl kookosöljyä. Silloin piirakasta tulisi tarpeeksi kiinteää leikattavaksi :) Hyvä idea!

      Kurpitsapiirakkaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Se on vain niin parhautta :)
      Tässä nimenomaisessa piirakassa käytin tällä kertaa ihan perinteistä kurpitsaa, mutta oon tehnyt aiemmin myskikurpitsasta ja hokkaidokurpitsasta, kaikki kolme toimii yhtä hyvin!
      Taviskurpitsan väri on usein kellertävämpi, kun myskikurpitsa on oranssimpi (toki riippuu ihan yksilöstäkin). Hokkaidokurpitsa taas ei ole ihan niin makea kuin kaksi edeltävää ja sen hedelmäliha on hieman kiinteämpää. Eli ihan käyttöön vain se kurpitsa mitä on käteviten saatavilla!

      Poista
    2. Niin ja siis tosiaan tuo täyte oli sellaisenaankin jo niin hyvää, että meinasin lusikoida sen vain suuhuni ja jättää piirakan tekemättä :D

      Poista

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget