Vegaaninen nakkikastike

22. tammikuuta 2018


Lapsuuden herkku nakkikastike luonnistuu vegaanisenakin versiona oikein hyvin. Tämä ohje mukailee oman lapsuuteni nakkikastiketta, johon laitettiin sekaan myös maustekurkkua!


Vaikka noudattaisi vegaanista ruokavaliota, ei se tarkoita että pitäisi luopua tutuista ja turvallisista asioista. Monet ruuat tuntuvat meistä turvallisilta juuri siksi, että niitä on syöty lapsuudesta asti. Suomalaisessa ruokakulttuurissa näitä ruokia ovat usein makaronilaatikko, nakkikastike/-keitto, jauhelihakastike, lasagne tai mitä nyt kenenkäkin kotona tehtiin. Nykyäänhän suomalaisten suosikkiruoka taitaakin olla pizza. 

Nykyään melkeinpä jokaisesta hieman paremmin varustellusta lähikaupastakin löytyy jonkinlaisia vegaanisia nakkeja tai makkaroita. Niinpä siis vegaanisen nakkikastikkeen valmistus ei vaadi sen ihmeempiä kuin reissun lähikauppaan tai siihen normaaliin markettiin, jossa käyt. 


Oman lapsuuteni nakkikastike oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että se sisälti usein maustekurkkua tai suolakurkkua. Maustekurkulla kastikkeeseen sai helposti makua ja pientä kirpeyttä tasapainottamaan. Usein kastike tehtiin ihan vain ruskeana kastikkeena nakeilla, mutta toisinaan siihen lisättiin kermaa tai jos oikein villiksi heittäydyttiin niin smetanaa tai ranskankermaa. Niinpä siis tästäkin ohjeesta löytyy kaurafraichea. 

Nostalgiapuuskassa keittelin sitten nakkikastikkeen oheen ihan vain perunoita. Keittääkö kukaan enää edes perunoita ruuaksi vai onko pasta syrjäyttänyt suomalaisen perunakulttuurin? Perunat toki jätin kuorineen, sillä pidän niistä paljon enemmän niin. Vielä lapsuusteemaa jatkettuani lisäsin lautasen reunalle suosikkikasvikseni lapsuudesta: porkkanat, idut ja tomaatin. Idut olivat lapsena, ja kyllä vieläkin, ihan paras juttu sillä ne näyttivät hassuilta ja maistuivat hyvältä. Eli kaikkea mitä lapsi voi ruualta toivoa, samalla niillä pystyi huomaamattomasti leikkimään käsillä suuhun napsiessa (ei kerrota äitille eihän?)


Älä siis epäröi ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tehdä vegaanista nakkikastiketta olit sitten vegaani, sekaani tai mikääni. Tämä soossi sopii kaikille ja sen voi hyvin toteuttaa myös gluteenittomana!


Vegaaninen nakkikastike

4 annosta

Nakkikastike
2 keltasipulia
200-300g vegaanisia nakkeja
3 rkl kikherne/vehnäjauhoja
1-2 dl vettä
3-4 keskikokoista maustekurkkua
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl paprikajauhetta
200 g kaurafraichea
1 kourallinen ruohosipulia
pippuria maun mukaan

öljyä paistamiseen

Lisäksi
keitettyjä perunoita/muuta lisuketta
kasviksia


Pilko sipulit kuutioiksi ja kuullota pannulla.

Leikkaa nakit kolikoiksi ja lisää pannulle kun sipulit ovat kunnolla pehmenneet. Paista nakkeihin pinta. Ripottele pannulle jauhot ja paista vielä hetki. Lisää vettä ja kiehauta, jolloin vesi hieman suurustuu, lisää vettä kunnes pannulle jää tahnamainen kastike.

Lisää sekaan kuutioidut maustekurkut, tomaattipyre, paprikajauhe ja mausta suolalla. Lisää vielä kaurafraiche, sekoita ja kiehauta. Revi lopuksi sekaan ruohosipuli.

Tarjoile kastike esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja kasan kasviksia kanssa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

2 kommenttia :

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget