Banaani-suklaagranola

21. maaliskuuta 2018


Banaani ja suklaa toimivat aina yhdessä, eivätkä ne tuota pettymystä granolassakaan. Ihanan makea rapea granola valmistuu ilman lisättyä sokeria, sillä kaikki makeutus saadaan banaanista. Käytettäessä tämä herkkugranola värjää maidon kaakaoiseksi! Ohjessa myös ohje kotitekoisiin banaanilastuihin.


Granola on yhä yksi paheistani, siitä ei vain voi saada kylläkseen. Vaikka kaupoissa onkin nykyään maukkaita vähäsokerisia granoloita, on se kotona tehty kuitenkin vain parasta. Ihan erityisen herkkuversion granolasta saakin yhdistämällä banaaneja ja suklaata.

Banaani on loistava makeutin, jolla saa karsittua hieman lisättyä sokeria. Sokeritonhan banaanikaan ei ole, mutta sokeri tulee muiden ravintoaineiden yhteydessä, jolloin lopputulos on parempi kuin sokeria olisi käytetty sellaisenaan.


Banaanilastuja on ollut kaupoissa niin kauan kuin muistan, mutta jostain syystä en ole oikein ikinä pitänyt niistä. Ne ovat aina olleet jotenkin hieman kovia ja epämukavia. Kun selailin nyt uusin silmin kaupan banaanilastutarjontaa, hämmästelin hieman niiden tuotesisältöä. Käytännössä kaikkiin lastuihin oli lisätty sokeria ja/tai hunajaa. Minkähän ihmeen takia, sillä banaani on jo itsessään niin makea? Koska en sitten löytänyt mielesitäni banaanilastupussia, jolle olisin antanut uuden mahdollisuuden herkkulistallani, päätin tehdä itse.

Banaanilastujen tekeminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Se vaatii vain hieman kärsivällisyyttä, sillä kyseessähän on kuivatettu tuote, joten se valmistetaan luonnollisestikin kuivattamalla. Kuivatus tapahtuu ihan tavallisessa uunissa. Huomasin, että parhaiten kuivatus onnistuu, kun uuninluukun jättää raolleen kuivatuksen loppuvaiheessa. Kun luukun jättää raolleen, pääsee kosteus pois uunista ja lastut kuivuvat huomattavasti nopeammin. Näppärin keinohan lastujen kuivattamiseen olisi jättää ne uunin jälkeen yöksi tai päiväksi pöydälle jäähtymään, jolloin loputkin kosteudesta pääsee haihtumaan. Kuivatut banaanilastut säilyvätkin sitten aika pitkään. Vähintään useita viikkoja.


Ajattelin, että banaanilastut saisivat parhaiten uuden mahdollisuuden kun lisäisin niitä johonkin mistä pidän varmasti. Niinpä siis granola oli ykkösvaihtoehto. Banaanigranola kuulosti itsessään hieman tylsältä, joten lisämakua kehittelin kaakaojauheesta, siemenistä ja manteleista. Tämä granola onkin mainio myös aamupalalle, sillä siitä saa aamuun hyviä rasvoja, kasliumia, proteiinia ja paljon muuta. Samalla se myös pitää kylläisenä pitkään. Kokeiltu on sekä kasvijugurtin että kasvimaidon kanssa. Toimii! Hyvistä jugurteista löytyy muuten vinkkejä täältä!


Granola ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä ja maistui taivaalliselle. Oikeastaan niin hyvältä, että melkein napsin kaikki suoraan uunipannulta. Mikäli granolaa jää ensimmäisen maistelukerran jälkeen yli, säilyy se parhaiten lasipurkissa kannella peitettynä. Mikäli banaanilastut kuivattaa kunnolla, säilyy tämäkin granola useita viikkoja. Jos banaanilastut jäävät hieman pehmeiksi, saattaa granolan säilyvyys huonontua. Jos kuitenkin kuulut siihen porukkaan, joka napsii granolan heti niin säilyvyydestä ei tule ongelmaa.

Siinä missä kaikki muutkin ihanat granolat, tämä on mainio täyte aamupalalle, brunssipöytään, helpoksi lounaaksi tai vaikka tuliaiseksi ystävälle!


Banaani-suklaagranola

1 uunipannullinen

Kuivatut banaanilastut (tai kaupasta valmiita lastuja)
2 keltaista banaania
2 tl sitruunamehua

Suklaagranola
5 dl kaurahiutaleita (glut.tarv.)
1 dl manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl kanelia
1 banaani
1 rkl öljyä

Tee ensin kuivatut banaanilastut. Leikkaa banaanista ohuita siivuja (alle ½ cm). Laita siivut kulhoon ja roiski päälle sitruunamehua ja kääntele siivuja, sitruuna estää tummumisen.

Levitä banaanisiivut uunipannulle niin etteivät ne koske toisiinsa. Kuivata siivuja 120 asteisessa uunissa ensin noin 45 minuuttia. Tämän jälkeen avaa uuninluukku pienelle raolle, jos ovi ei pysy itsellään laita väliin esimerkiksi puulasta. Kuivata banaaneja  vielä 1-1½ h**, lastut voi jättää hieman pehmoisiksikin, mutta parhaiten ne säilyvät rapeina. 

Sekoita granolan ainekset, paitsi banaani ja öljy, keskenään. Soseuta banaani haarukalla ja lisää öljyn kanssa muiden ainesten sekaan ja sekoita hyvin että seos paakkuuntuu.

Levitä granola uunipannulle levälleen. **Paista granolaa noin 40 minuuttia yhtä aikaa banaanilastujen kanssa (120 astetta). Vaihtoehtoisesti voit paistaa granolaa 150 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia, kunnes se rapeutuu. Sekoita granolaa pari kertaa paiston aikana ettei pala.


Vinkit
  • Banaanilastut voi kuivattaa jo edellisenä päivänä tai useampi päivä etukäteen. Ne ovat heti uunista otettua vielä hieman pehmeitä, mutta kovettuvat jäähtyessään ja kuivuessaan vielä hetken huoneenlämmössä.
  • **Jos haluat säästää banaanilastujen kuivatusajassa, lisää granola uunipannulle lastujen kuivatuksen loppuvaiheessa, jolloin granola paistuu yhtä aikaa banaanilastujen kuivatessa. Rapeimmat lastut kuitenkin saa paistamalla ne erikseen.

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


4 kommenttia :

  1. Niitä sokerittomia ja hunajattomia banaanilastuja oli vielä joku pari vuotta sitten (en nyt muista merkkiä, mut sellainen iso pussi), mutta sitten yhtäkkiä hävisivät kaupoista. Sen jälkeen en ole löytänyt sellaisia, jossa ei olis jompaa kumpaa lisättynä. En tosiaan tajua, miksi jo ennestään makeaan banaaniin pitää lisätä makeutusta. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Suvi!
      Mulla ei ookaan nuo sokerittomat/hunajattomat lastut osuneet varmaan kohdalle. Mutta sitä ei voi tosiaan kuin vain ihmetellä, että miksei niitä ole makeuttamattomina!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget