Cashew-karpalosämpylät

18. tammikuuta 2019


Helpot ja kuohkeat sämpylät syntyvät ilman pyörittelyä ja monia työvaiheita. Makua niihin saa kuivatuista karpaloista ja cashewpähkinöistä.


Olen jotenkin aina ollut siinä uskossa, että leipätaikinan pitäisi olla jotenkin kiinteää ja muotoiltavaa. Usein sämpylät ovatkin jääneet paiston jälkeen hieman kuivahkoiksi ja leikatessa pöperöiseksi. Sitten kun hieman pyörittelin ajatusta päässäni ja tein mm. pataleipää, tajusin että eihän sen taikinan mitään tiivistä tarvitse olla! Olinpas ollut hölmö kun en aiemmin tuota tajunnut vaikka asia oli jopa ilmeinen.

Viisastuneempana ryhdyinkin siis tuumasta toimeen ja tein täysjyväisen vehnätaikinan sämpylöille, jonka uskalsin kerrankin niin löysäksi että melkein hirvitti. Taikina tulee vaivata kuitenkin hyvin, että siihen saa kunnon sitkon, mutta jauhoja siihen ei tarvitse lisätä niin paljon kuin yleensä on tottunut. Löysän taikinan saakin kipattua helposti uunipannulle klöntteinä ja muotoiltua pyöreähköiksi kasoiksi vaikka nuolijan avulla. Paiston jälkeen sämpylät ovatkin mita ihanimpia: sopivasti rapea kuori ja ihanan pehmeän huokoinen sisus. Juuri niinkuin sämpylän kuuluu ollakin!


Tämä löysäksi jätettävä sämpylätaikina onkin osoittautunut niin herkulliseksi, että sitä on tullut testattua jo useamman kertaa hieman eri variaatioilla. Ihastuin erityisesti sattumoihin taikinassa ja cashewpähkinät karpaloiden kanssa nousivat ehdottomasti suosikeiksini. Karpaloista tulee taikinaan mukavaa makeutta ja casheweista kermaisuutta. Toki sämpylätaikinan voi jättää ilmankin noita, mutta suosittelen kokeilemaan! Vaihtoehtoisesti karpaloiden tilalle voisi laittaa rusinoita, kuivattua aprikoosia ja cashewien sijaan mitä tahansa muita pähkinöitä. Käytä siis omat suosikkisi leipään.


Cashew-karpalosämpylät

noin 12 sämpylää

3 dl vettä
2 dl kauramaitoa
½ palaa tuorehiivaa/1 pss kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 tl agavesiirappia (tai hunajaa)
noin 9 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja*
1 kourallinen cashewpähkinöitä
1 kourallinen kuivattuja karpaloita (mehulla makeutettuja, ei sokerilla)
jauhoja työstämiseen


Sekoita vesi ja kauramaito, lämmitä kädenlämpöiseksi (tuorehiiva) tai reilusti kädenlämpöiseksi (kuivahiiva). Sekoita hiiva, suola ja siirappi lämpimään nesteeseen ja jätä hetkeksi turpoamaan että näet hiivan toimivan.

Lisää puolet jauhoista taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Sekoita sekaan cashewit ja karpalot. Lisää jauhoja hiljalleen ja vaivaa taikinaa. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi. Vaivaa taikinaa useampi minuutti, että siihen tulee sitkoa ja se irtoaa paremmin sormista. Jätä kohoamaan noin tunniksi vedottomaan paikkaan peitettynä.

Jauhota uunipannu, jossa on leivinpaperi. Kumoa taikina tai puolet taikinasta uunipannulle ja ripottele päälle jauhoja. Leikkaa ja siirtele taikinasta veitsellä sopivan kokoisia sämpylöitä ja pyörittele erilleen toisistaan. Taikina on löysää joten siirtele se veitsen/kaapimen avulla ja huolehdi että jauhoja on tarpeeksi.

Paista sämpylöitä 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarkkaile paiston loppuvaiheessa ettei pinta pääse palamaan.

*Voit korvata 2-3 dl jauhoista kaurahiutaleilla, mutta tällöin taikina ei nouse ihan yhtä kuohkeaksi kuin pelkillä vehnäjauhoilla.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


2 kommenttia :

  1. Olen valmistanut näitä sämpylöitä säännöllisesti kerran pari kuukaudessa. Olen vaihdellut aineita esim kaura-tattarijauhoja vehnäjauhojen lisäksi. Nesteenä olen käyttänyt mantelimaitoa. Todella hyvää minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Onpas kiva kuulla että resepti on mieleen :) Sämpylöissä toimiikin tosi hyvin että käyttää osan jauhoista jotain muutakin, mitä nyt kotoa löytyy!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget