Pehmeät pullat ananas-kookossydämellä

27. tammikuuta 2016


Jos haaveinasi on pehmeämpi ja maukkaampi pulla kuin kenelläkään muulla, tässä on ratkaisu. Täysjyväinen, erittäin pehmeä kookosmaitoon tehty pullataikina, johon piilotetaan ananas-kookostahnasydän


Hyvää iltaa!

Tämä tammikuu on sujunut ruuanlaiton osalta hassusti sykäyksittäin. Välillä tuntuu, että on monta päivää, kun ei laita mitään ihmeellistä ruokaa, ainakaan mitään sellaista, mistä voisi tänne kirjoitella. Sitten taas tulee yksi päivä, jolloin tekee kahta tai jopa kolmea ruokaa, joista riittääkin kirjoiteltavaa. Nämä ultimaattiset pullat lukeutuvat juuri tähän ruuanlaittopäivä-kategoriaan. Tuona päivänä minulla oli koko keittiö jokseenkin räjähdyksenomaisessa tilassa, mutta onneksi kukaan ei tullut kotiin ennenkuin olin saanut edes pahimmat jäljet siivottua. Varmaan joka ainoa kulho jonka omistan oli tiskissä (jätetään mainitsematta että omistan vain kolme kulhoa), kaikkia mahdollisia sekoittimia, pannuja ja muita oli pöydät täynnä likaisena. Selvisin kuitenkin suuresta tiskivuoresta ja sain jopa ihan ruokaakin aikaiseksi. Siitä elävänä (tai ehkä pullat eivät eläkään...) todisteena nämä superpullat.

Idea ananas-kookostäytteisiin pulliin lähti siitä, että nyt netissä pöyrii valtavasti erilaisia laskiaispullaohjeita. On pullakakkua ja -kranssia, tavispullaa, viljatonta pullaa ja ties mitä. Näinpä jopa yhden reseptin suklaisistakin laskiaispullista. Näinpä siis mielessäni kävi ajatus, että millaisia olisivatkaan trooppiset laskiaispullat. Koska tropiikin hedelmien kasvukausi on tällähetkellä suomessa varsin vajavainen, jouduin tyytymään kaupan hevi-osastoon. Appelsiinipullaa en halunnut tehdä, eikä muukaan sitruspulla juuri tällähetkellä kiinnostanut. Siksipä huomioni osui ananaksiin, joista juuri kätevästi oli tarjous. Tuore ananashan on huomattavasti mehukkaampaa ja maukkaampaa kuin tölkkiananas. Ja koska kookosmaidosta vaan tulee ne parhaimmat pullat, niin sekin oli ilmiselvä valinta pullataikinaani. Niinpä siis trooppisista laskiaispullistani tuli ei-niin-trooppisia ei-niin-laskiaispullia.


Kookosmaitoon tehty pullataikina onnistuu aina yllättämään pehmeydellään ja suloisuudellaan, suosittelen sitä ehdottomasti kokeilemaan, jos et jo ole. Täysjyvävehnäjauhot toimivat pullataikinassa mielestäni täysin valkaistujen vehnäjauhojen korvikkeena. Täysjyväjauhoilla ei toki saa valkeaa lopputulosta, vaan pullat ovat aina hieman tummempia, mutta haittaako se toisaalta? Mielestäni hieman kellertävämmätkin pullat ovat kauniita ja vielä kauniimpia silloin kun niitä voi edes jossain määrin ajatella terveellisemmiksi. Miten sinä tykkäät terveellistää pullia? Ideoita otetaan vastaan!

Täytteenä käytin kookosmaidosta ja ananaksesta tehtyä tahnaa, jonka suurustin perunajauhoilla. Tahna muistuttaa hieman paksua kiisseliä, ja toimii hyvin pullien välissä. Se on sen verran jämäkkää, että sitä voi lusikoida, eikä se tirskahda syödessä pullan välistä. Laskiaispullien ainainen sotkuongelma siis ratkaistu! Täytettä tekisi toki mieli syödä ihan sellaisenaankin, sillä se on aika kuolettavan herkullista. Kokeile tehdä itse niin ymmärrät.

Pullat ananas-kookossydämellä

6 isoa pullaa

Pullataikina
2 dl kookosmaitoa
11 g kuivahiivaa
½ dl ruokosokeria
ripaus suolaa
½ tl kardemummaa
½ tl inkiväärijauhetta
5-6 dl täysjyvävehnäjauhoja
50 g maidotonta margariinia esim. tummansininen keiju

Täyte
2 dl kookosmaitoa
1½ rkl perunajauhoja
100 g ananasta
1 rkl vaahterasiirappia

kookoshiutaleita ja ananasmehua voiteluun/koristeluun

Valmista ensin pullataikina. Lämmitä kookosmaito reilun kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hiiva ja sokeri ja sekaa. Lisää sitten suola, mausteet ja osa jauhoista. Lisää jauhoja 5 desiin asti ja työstä taikinaa käsin. Lisää margariini ja työstä taikinaa. Lisää jauhoja hiljalleen, kunnes taikinassa sopiva koostumus, minulla meni noin 5½ dl jauhoja kokonaisuudessaan. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Nosta taikina lämpimään paikkaan esim. uuniin jossa vain valo liinalla peitettynä noin puoleksi tunniksi.

Sekoita tölkin loppu kookosmaito ja perunajauhot keskenään ja laita kasariin kiehumaan. Murskaa ananas seokseen ja anna pulpahtaa/kuumeta, jolloin seoksesta tulee tahnamaista. Nosta liedeltä ja lisää vaahterasiirappi. Nosta jäähtymään.

Kun taikina on kohonnut, jaa se kuuteen yhtäsuureen osaan. Painele jokaisesta palasta varovasti käsin pyöreä lätty ja lusikoi reilu ruokalusikallinen täytettä keskelle lättyä, nipistä reunat kiinni ja nosta uunipellille liitoskohta alaspäin. Tee sama lopulle taikinalle/täytteelle. Voitele pullat esimerkiksi ananasmehulla ja ripottele päälle kookoshiutaleita.
Paista pullia 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes pullat saavat hieman ruskeaa pintaa. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Pullat säilyvät jääkaapissa ilmatiiviissä olosuhteissa muutaman päivän. Halutessasi voit mikrottaa pullia hetken ennen tarjoilua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget