Terveellisemmät spelttiset piparkakut

12. joulukuuta 2016


Erilaisia pipariohjeita ei voi koskaan olla liikaa, vaikka monesti huomaakin vain palaavansa siihen tuttuun ja turvalliseen perintökalleus-ohjeeseen. Nämä piparit saavat makunsa speltistä.


Netti tuntuu tällähetkellä tursuavan toinen toistaan ihanemmista jouluruokaohjeista. Jos sitä joskus riittäisi vatsaa jouluna niin, että noita kaikkia voisi kokeilla, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Kunnon piparkakku!

Tänävuonna piparkakkujen saralla erityisen suosittuja ovat olleet gluteenittomat piparit. On ollut hauska lueskella erilaisia ohjeita ja osa niistä ollut jopa varteenotettavia kotikokeiluunkin! Omat mielihaluni syttyvät ehkä eniten niinsanotusti terveellistetympien piparien suuntaan. Eli perinteistä siirappia ei välttämättä tarvita, kun käytössä on monia ihania vaihtoehtoisiakin makeuttajia! Kuten täyteläinen kookossokeri.


Kookossokeri on oman tiensä löytänyt keittiööni pysyvästi jo aikapäiviä sitten, kuten olet ehkä jostain resepteistä saattanut huomata. Kookossokeri ei nimestään huolimatta ole niinkään kookoksen makuista, vaikka se onkin valmistettu kookospalmun nektarista. Sen maku on enemmänkin hieman paahteinen ja jotkut sitä voisivat jopa lakritsiseksi kuvailla.

Kookossokerissa se juttu on ehkä juuri siinä täyteläisessä mausta, jota ei valkoisesta sokerista saa. Jos miettii ravintoarvojen kannalta, niin onhan kookossokerissa mineraaleja ja vitamiineja, sekä sen glykeeminen indeksi on pienempi. Toisinsanoen se nostaa verensokeria hitaammin eikä suurta sokeripiikkiä pääse muodostumaan sillä makeutettuja tuotteita syödessä. Eli siis terveelliset herkut lista approved, eikö?


En ole oikein ikinä osannut päättää, pidänkö enemmmän piparkakuista joissa makeutus, rasva ja mausteet on ensin keitetty vai sellaisesta jossa ne suoraan sekoitetaan. Meidän perinteinen äidin talouskouluaikainen pipariohje tehtiin juuri sekoittamalla aineet, ja se oli pitkään se "ainoa oikea pipari". Toisaalta, nytkun olen malttanut kokeilla aina välillä hieman uusia ohjeita, pitää kyllä todeta, että aina löytää jotain uutta.

Onko sulla jotain suosikkia piparitaikinoissa?

Kun piparitaikinan makeutuksen, rasvan ja mausteet keittää ensin, tulee pipareihin mielestäni hieman karamellisempi maku. Eli se on lopulta vain makukysymys. Tässä piparitaikinassa juju ei ole vain noiden ainesten keittäminen vaan runsas määrä mausteita! Kun perinteisten piparkakkumausteiden lisäksi taikinaan ujuttaa tuoretta appelsiininkuorta, on maussa huomattavasti enemmän syvyyttä. Spelttijauhotkin toimivat hyvin piparitaikinassa, joten ei kannata epäillä kokeilemista!


Spelttiset piparkakut

noin 40 piparia

1 dl kookossokeria
1 dl vaahtera-/kookos-/muscovadosiirappia
3 tl kanelia
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl neilikkaa
1 tl inkiväärijauhetta
1 lusikankärjellinen vaniljaa
(1 (luomu) appelsiinin kuori)
120 g maidotonta margariinia
5-6 dl täysjyväspelttijauhoja voi käyttää myös tavallisia vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa


Laita kattilaan kookossokeri, siirappi, mausteet ja raastettu appelsiinin kuori ja sulata sokeri. Lisää sekaan margariini ja sekoittele seosta muutama minuutti miedolla lämmöllä. Nosta kattila jäähtymään.

Kun sokerimassa on jäähtynyt, lisää sekaan kulhossa jauhot ja ruokasooda. Laita ensin noin 5 dl jauhoja ja lisää jauhoja pikkuhiljaa. Kun taikinan koostumus on sopivan kiinteä, muotoile se palloksi ja laita kulhon päälle kelmu ja jääkaappiin. Anna taikinan maustua vähintään tunti, mielellään yön yli.

Kauli taikinasta muutaman millin paksuinen levy ja leikkaa piparimuoteilla. Paista pipareita 200-225 asteisessa uunissa 5-8 minuuttia (riippuen piparien paksuudesta, varo polttamasta!).


Vinkit!
  • Spelttijauhot voi korvata tavallisilla vehnäjauhoilla.
  • Vielä maistuvampia pipareita saat kun korvaat 1 desin jauhoista 2 desillä mantelijauhetta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget