Suomalaisittain nyhtökaurakastike ja perunamuusi

24. toukokuuta 2017


Nyhtökaura sopii mainoisti ihan perisuomalaisen ruskean kastikkeen jatkeeksi. Kastikkeen kanssa sopii hyvin keitetyt perunat tai juureksilla tehostettu perunamuusi, tuoreita kasviksia unohtamatta.


Nyt ollaan sitten niin perinteisen ruuan äärellä kun olla ja voi. Tai no, en tiedä voidaanko puhua ihan perinteisestä vielä, kun kyseessä on nyhtökaura. Ainakin perinteikkäästä ruuasta on kyse. Nimittäin palapaistikastike vegaaniversiona. Tarjoiltuna sitten minkäs muunkaan kuin perunamuusin kanssa.

Ajattelin, että blogissa on paljon erikoisia ja monille hieman vaikeastikin lähestyttäviä ruokia, joten miksi ei voisi olla ihan jotain tosi tuttua ja turvallista vaihteeksi? 

Nyhtökaurasta on tullut uusi kausimaku, saaristo, joka on maustettu tillillä, piparjuurta ja sitruunaa. Eli siis kaikkea mitä saaristoruuasta voisi odottaa. Kun avasin tuon nyhtökaurapaketin kotona ja maistoin palasen paremman puoliskon kanssa, niin hän heti ehdotti että tekisin ruskeaa kastiketta sen kanssa. Tuumasta toimeen siis!


Nyhtökauran saatavuus rupeaa hiljalleen olemaan parempi kaupoissa, että sitä voi jopa kuvitella löytävänsä. Nyhtökaura on sellaisenaan mielestäni parhaimmillaan, kun sen ensin paistaa joko sellaisenaan tai esimerkiksi sipulin kanssa, ja sitten vasta käyttää ruokaan. Samalla paiston yhteydessä voi isoimpia palasia hieman pienistää. Kun nyhtökauraa taas käyttää kastikkeessa, toimii se hyvin ihan sellaisenaankin kastikkeeseen lisättynä, kuten olen tässä reseptissä tehnyt.

Nyhtökaurakastikkeen oheen sopii mainiosti perunamuusi. Vegaanisen perunamuusin tekeminen on erittäin helppoa, ei tarvitse kuin korvata maito kauramaidolla tai -kermalla. Pidän ehkä eniten siitä versiosta, että lisää perunoiden sekaan vain kaurakermaa, eikä margariinia ollenkaan. Kauramaidon kanssa margariini puolestaan tuo enemmän makua. Perunamuusiin saa hieman vaihtelua, kun keittovaiheessa lisää perunoiden lisäksi porkkanoita. Myös bataatti sopii perunoiden lisäksi hyvin.


Nyt keväällä kun tuoreita vihanneksia alkaa tulla kauppoihin ja toreille, niin suosittelen ehdottomasti hyödyntämään niitä! Parsakaisihan on nyt kuumimmillaan menossa, joten pannulla paahdetut tankoparsat sopivat lisäkkeeksi käytännössä kaikkiin ruokiin. Myös paahdetut retiisit toimivat hyvin ja tuovat annokseen ihanasti väriä.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen pian virittelemaan kasvimaatakin kesäkuntoon, josko sitten syksyllä olisi tarjolla ihania itsekasvatettuja kasviksia!


Suomalaisittain nyhtökaurakastike ja perunamuusi

4-6 annosta

Nyhtökaurakastike
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
½ dl öljyä
½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
n. 3 dl vettä
1 pkt nyhtökaura saaristo
2 rkl kurkkusalaattia
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl mustapippuria
suolaa maun mukaan

Peruna-porkkanamuusi
10 punaista perunaa
2 isoa porkkanaa
2 dl kaurakermaa
1 tl suolaa

Tarjoiluun paahdettua tankoparsaa, retiisejä tai muita kasviksia.

Pese perunat ja porkkanat huolellisesti, voit käyttää juuresharjaa apuna (tai kuori), poista veitsellä karat ja huonot kohdat. Pilko pieniksi paloiksi, porkkanat pienemmiksi kuin perunat. Ja keitä kattilassa vedessä kypsäksi (noin 20 min).

Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuullota tilkassa öljyä. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää loppu öljy ja jauhot. Ruskista jauhotahnaa hetki. Laita levy pienelle ja lisää vesi. Kun nesteesta on suurustunut tahna niin lisää sekaan nyhtökaura. Kun seos on lämmennyt, lisää kurkkusalaatti, tomaattipyre ja mausta.

Kun perunat ja porkkanat ovat kypsyneet, säästä noin pari desiä keitinvettä soseuta ne perunatömpällä tai juomalasilla. Lisää kaurakerma ja lisää kaurakermapurkin huuhteluvettä kunnes koostumus on sopivan löysä/kiinteä. Lisää suola.

Jos käytät tankoparsaa lisukkeena. Katko alapäästä puinen osuus pois, huuhtele parsat. Lisää ne kuumalle pannulle ja paahda hetki, kun parsat saavat aavistuksen väriä, lisää hieman öljyä ja paista kypsäksi. Lisää pannulle myös huuhdellut ja puolitetut retiisit ja paista niihin pinta.

Vinkit!
  • Jos saatavilla ei ole Nyhtökauran saaristomakua, voi käyttää esimerkiksi nudea tai tomaattia, tällöin maustamiseen kannattaa käyttää ½ tl kuivattua tilliä.
  • Lisäkkeeksi valmistetut tankoparsat ja retiisit valmistuvat helposti ihan paistinpannulla. Laita pannulle tilkka öljyä ja paahda kasviksia pannulla useita minuutteja, että ne saavat väriä ja hieman pehmenevät. Mausteeksi riittää suola ja pippuri tai ei mitään.

6 kommenttia :

  1. Tuo saaristo nyhtis on kyllä omaan makuuni aika täydellistä, ihanan kesäistä! Parsaakin meillä on kulunut jo useampi satsi (ja katoaa hujauksessa), usein paahdetaan uunissa jos on uunille muuten tarvetta :) Ensi kerralla täytyy kokeilla pannulla! Kauhea nälkä tuli kuvia katsellessa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kesäistä todentotta! Olisinkin kaivannut tuoretta tilliä sen kanssa, mutta harmi kun ei ollut.
      Parsaa en oo vieläkään laittanut uunissa, vaikka olisi kyllä jo monta kertaa pitänyt kokeilla :D Ensikerralla sitten mullakin testiin!

      Kiitos kommentista Emilia!

      Poista
    2. VInkkinä muuten tuohon tilliin; me ostetaan nykyään tuoreet yrtit pakastettuja ja silloin niitä on aina saatavilla :) Lidlissä on luomua ja olikohan apetit tai joku millä on kanssa ihan perus kaupoissa :) Persilja varsinkin on meillä todella kovassa käytössä :D

      Poista
    3. Oho! Millaisissa paketeissa niitä on pakasteessa? Ihan vain pusseissa vai rasioissa? Ei olekaan osunut kohdalle, kiitos vinkistä!

      Aina syksyisin laitankin ison kasan yrttejä pakastimeen kun saa omalta maalta, mutta kevään jälkeen on varastot aika säälittävät niin pitäisi jotain uutta keksiä :) Pakasteessa on juuri se kätevä että voi ottaa vain sen ruokalusikallisen mitä sillä hetkellä tarvii eikä joudu pulaan niiden loppujen kanssa!

      Poista
    4. Ne on semmosia pieniä pahvisia pakkauksia :) https://www.findus.fi/tuotteet/vihannekset-kasvikset/yrtit

      Poista
    5. Vaikuttaapa kätevältä! Ehdottomasti testiin :) Kiitos vinkistä!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget