Helppo rahka karviaisista

15. syyskuuta 2017


Raikkaat karviaiset sopivat mainiosti rahkaan, jolloin niiden pahin kirpeys talttuu ja maut pääsevät oikeuksiinsa!


Kun haluaa syödä jotain erityisen hyvää, ei tarvitse aina valmistaa mitään kovatöistä tai erityisen oivaltavaa. Monesti ne ihan tavalliset perusasiat on lopulta niitä toimivimpia. Kuten vaikka kermarahka, lapsuuden suosikki jota tehtiin lähes viikottain pakastimen marjakätköistä. Nykyään rahkan valmistaminen vegaaniversionakin on helppoa, nimittäin erilaisia kunnolla happamia kasvimaitotuotteita on tullut markkinoille.

Ykkösenä näistä varmaan kannattaa mainita Alpron Go On, joka on hapan vaihtoehto rahkalle. Ainoa miinuspuoli tuotteessa on se, että se ei ole makeuttamaton vaan siinä on hieman makea ominaismaku (sokeria onneksi vain 2,5g/100g). Jos tavoitteena ei ole proteiinilisä vaan happamuus, käy esimerkiksi Oatlyn Fraiche tai Yosan Greek style. Toki näiden tuotteiden rinnalle voi valmiiseen kermarahkaan lisätä esimerkiksi vaniljaproteiinijauhetta, jos sitä löytyy kotoa.

Odottelen kuitenkin vielä innolla markkinoille sitä "oikeaa" kasvipohjaista rahkaa. Sellaista, joka olisi oikeasti kunnolla hapanta, eikä siinä olisi lisättyä sokeria. Ehkä vielä joskus!


Karviaiset ovat loppukesän ja alkusyksyn juttu, mutta ongelmana usein on mielikuvituksen puute. Mitä valmistaa karviaisista? Olen nähnyt useita hyviä hilloreseptejä netissä, mutta monet vannovat karviasten tuoreeltasyömisen nimeen. Vastaus karviaispulmaan on kuitenkin niinkin yksinkertainen kuin jälkkärirahka.

Jos kerran mansikat, mustikat ja vadelmat sopivat rahkaan, niin mikseivät karviaiset! Karviaisten rakennetta kannattaa kuitenkin ennen rahkaan lisäämistä hieman rikkoa, sillä kokonaisina niistä ei käytännössä irtoa lainkaan makua rahkaan. Oma suositukseni on käyttää runsaasti karviaisia rahkaan, mutta niiden määrää voi säätää omien makumieltymysten mukaisesti, mitä enemmän karviaisia, sitä raikkaampi ja kirpsakampi lopputulos.


Karviaisien kanssa on paljon tuurista kiinni, että millaisia yksilöitä osuu omalle kohdalle. Jotkin lajikkeet ovat todella kirpeitä ja toiset taas ihanan makeita. Meillä kasvaa mökillä vanha lajike, jota oikeasti voi kutsua karviaispensaaksi, sillä marjat ovat ikäänkuin karvaisia (kuva yllä). Tuo ikivanha karviaispensas on vähintään kolmisen kymmentä vuotta vanha ja tuottaa vieläkin satoa siirtelyistä huolimatta. Nuo karvaiset karviaiset ovat niin ihanan makeita ja niiden kuori on yllättävän ohut, joten ne ovat myös mehuisia. Kotona puolestaan karviaispensaat ovat uudempaa karvatonta lajiketta, joissa niissäkin marjat ovat hyviä, vihreiden ollessa ylimakeita ja punaisten jäädessä aika pieniksi ja kirpeiksi joka vuosi. Onko sinulla kokemusta erilaisista karviaislajikkeista?


Karviaisrahka

4-6 annosta

3-4 dl karviaisia
2 dl kasvipohjaista vispikermaa
2-3 dl Alpro Go On rahkaa/kaurahapankermaa
1 lusikankärjellinen vaniljaa

Perkaa karviaiset, poista kantaosat, muussaa rakennetta hieman haarukalla.

Vatkaa kerma kuohkeaksi, lisää soijarahka ja vanilja. Lopuksi kääntele sekaan karviaismassa.


Vinkit!
  • Käytin Alpron soijavispiä, jonka määrä moninkertaistuu vispaamisen aikana ja tuottaa näinollen kuohkeimman lopputuloksen. Halutessasi voit käyttää kuitenkin esim Plantin vispiä, josta siitäkin tulee kuohkea lopputulos mutta tilavuus ei niin paljon kasva.
  • Karviasten määrää voi lisätä saatavuuden ja maun mukaisesti. Käytössäni oli makeita punaisia karviaisia, mutta vihreät toimivat ihan yhtä hyvin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget