Gluteenittomat piparikierrepullat

18. joulukuuta 2017


Gluteenittomasta pullasta saa pehmeää ja kuohkeaa, kunhan jauhot valitsee oikein. Piparitaikinasta pullaan saa jouluisen vivahteen ja paljon makua!


Ensikosketukseni gluteenittomaan pullaan ei ollut mitenkään hohdokas. Sokerinen se oli, mutta siihen se sitten jäikin. Usein monissa paikoissa vegaaninen vaihtoehto on yhdistetty gluteenittomaan, sinänsä se ei minua haittaa, mutta toisinaan laadussa olisi hiomisen varaa. Tuo gluteeniton, ja vegaaninen pulla minkä siis sain eteeni oli varsin säälittävä yritys pullasta. Tekijä oli selvästi kuullut, että raesokeri pelastaa pullan kuin pullan. Nimittäin sitä raesokeria oli pullan päällä saman verran kuin itse taikinaa. Pullan keskikohta oli kuopalla ja raesokeria olikin sitten kasattu keoksi siihen päälle jälkien peittämiseksi. Olisi hieman tehnyt mieli viedä raesokeri takaisin, että siitä riittäisi seuraavaankin pullasatsiin. En sitten kuitenkaan vienyt, mutta en sitä syönytkään.

Nyt turvallisen ajanjakson jälkeen voin naureskella tuolle säälittävälle pullantekeleelle ja uskallan antaa gluteenittomalle pullalle uuden mahdollisuuden. Jätin itse raesokerin väliin, mutta sen sijaan kierrepulla saikin täytteekseen piparitaikinaa ja kanelia!


Gluteenittomassa leivonnassa suosin usein puhdaskauraa, sillä kaurassa on mukavan mieto maku ja se toimii hyvin leivonnassa. Kaikille kaura ei kuitenkaan käy, joten täytyy miettiä muita lähestymistapoja. Kaupan gluteenittomien jauhojen valikoima on nykyään kiitettävä, mutta jos jauhot rajoittaa maidottomiin ja luontaisesti gluteenittomiin (ei vehnätärkkelystä) niin valikoima suppenee jo aika paljon. Hämmentävintä gluteenittomissa jauhoseoksissa on kova kikkailu, löytyy ties mitä hämmentävää ainesosaa. Kummallisin löytö oli hydroksipropyylimetyyliselluloosa, jota käytetään siis lääkkeissa geelinmuodostajana. Miksi ihmeessä sitä tarvitaan gluteenittomassa jauhoseoksessa? Varmasti tähänkin on joku hyvä selitys, mutta omissa jauhoissani en sitä kaipaa.

Luontaisesti gluteenittomien jauhojen joukossa on onneksi jauhoseoksia, jotka koostuvat riisistä, maissista, tattarista, teffistä (afrikkalainen viljakasvi) ja perunasta. Eli siis ihan oikeita konkreettisia ainesosia, joita voi kuvitella olevan olemassa. Psyllium on ehkä kummallisimman kuuloinen ilmestys gluteenittomassa leivonnassa, se on käytännössä samannimisestä kasvista saatavaa kuitua, joka tuo gluteenittomaan leivontaan sitkoa gluteenin tilalla.


Gluteenitonta jauhoseosta valittaessa kannattaa siis lukea paketin kylki huolella! Vegaanisessa leivonnassa etenkin, ettei jauhoseoksessa ole maitojauhetta seassa. Suosittelenkin siis suosimaan sellaisia jauhoseoksia, joissa ainesosaluettelossa ei ole nälkävuoden pituinen, eikä sisällä kummallisia ainesosia. Urtekramin jauhoseokset ovatkin minulla ensimmäistä kertaa testissä ja ne vaikuttavat erityisen lupaavilta! Menekki on toki vähäisempi mitä vehnäjauhoissa, joten kanttaaa olla taikinaa tehdessä tarkkana, ettei siihen laita liikaa jauhoja.

Gluteenittomasta pullasta saa yllättävän kuohkeaa ja ihanan pehmeää, vaikka epäilys olisikin suuri. Omat pullani näyttivät voitelusta huolimatta päällisin puolin hieman kuivilta, mutta kun pullaa haukkaa on se ihanan pehmeä ja kuohkea! Ihan niinkuin "oikea" pulla. Tästä lähin aionkin antaa gluteenittomalle pullalle sijaa kahvipöydässäni hieman useammin!


Piparkakkupullat eli piparipullat ovat olleet tekolistallani jo pitkään. Ulkonäkö saattaakin näissä hämmentää hieman, sillä en tehnyt piparimuotilla piparitaikinasta kuviota pullan päälle, vaan piilotin piparitaikinan kierteeseen. Kierteisessä pullassa makua löytyykin pullasta joka puraisulla, eikä vain päältä pientä kerrosta!

Tässä onkin siis loistava idea gluteenittomille vieraille joulutarjottavaksi tai miksei vaikka ruokalahjaksi! Pullat tosin ovat niin hyviä, että ne kelpaavat ihan kaikille.



Gluteenittomat piparipullat

9-10 pullaa

Gluteeniton pullataikina
4 dl gluteenitonta kasvimaitoa
1 pss kuivahiivaa
1 tl psylliumia
3 rkl intiaanisokeria
2 tl kardemummaa
ripaus suolaa
5 dl gluteenitonta jauhoseosta kuten Urtekram yleisleivontamix
1 rkl rypsiöljyä
jauhoja työstämiseen

Gluteeniton piparitaikina
2 rkl/40g maidotonta margariinia (tummansininen keiju)
3 rkl vaahtera-/kookossiirappia
2 tl (ceylon) kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
1/4 tl inkiväärijauhetta
2 dl mantelijauhetta
½ dl maissijauhoja/gluteenitonta jauhoseosta

Täyte
2 rkl maidotonta margariinia (tummansininen keiju)
1 rkl intiaanisokeria
1 tl (ceylon) kanelia

2-3 rkl gluteenitonta kasvimaitoa voiteluun

Tee ensin pullataikina. Lämmitä kasvimaito 42 asteiseksi (reilu kädenlämpö). Sekoita nesteeseen kuivahiiva, psyllium, sokeri, kardemumma ja suola. Vatkaa seos kunnolla ettei siihen jää paakkuja ja anna turvota muutama minuutti kunnes seos on geelimäisempää. Lisää seokseen jauhot ja öljy ja sekoita hyvin, mutta älä vaivaa. Nosta taikina liinalla peiteltynä kohoamaan lämpimään paikkaan 30-40 minuutiksi.

Valmista odotellessa piparitaikina. Sulata margariini, sekoita siihen loput aineksista ja nosta jääkaappiin jähmettymään pullataikinan kohoamisen ajaksi.

Kun taikina on kohonnut (kohoaa noin kolmanneksen), kaulitse se suorakaiteen malliseksi levyksi jauhotetulla alustalla. Nosta piparitaikina suorakaiteen toiseen päähän ja levitä tasaisesti. Taita taikinan toinen pää piparitaikinan päälle. Kaulitse taikinasta varovasti vielä isompi suorakaide ja tasaa reunat käsin tarvittaessa. Levitä taikinalle täytteen ainekset ja rullaa pitkältä sivulta rullaksi. Leikkaa rulla 9-10 osaan. Nosta palat pystyyn niin että kierre näkyy ja voitele kasvimaidolla.

Paista pullia 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tarkkaile paistumista 10 minuutin jälkeen ja varo etteivät pullat pala.


Vinkit!
  • Jos haluat supermeheviä pullia, kaksinkertaista piparitaikinan ja täytteen määrä, tällöin pullista tulee erityisen runsaita.
  • Käyttämässäni jauhoseoksessa on riisijauhoja, teff-jauhoa, maissisuurimoita ja psylliumia, sen voi siis korvata jauhoseoksella jossa on suunnilleen samoja aineksia. Jos jauhoseoksesi ei sisällä psylliumia, käytä sitä 1 tl sijaan 2 tl.
  • Reseptin piparitaikina ei toimi pipareina sellaisenaan, vaan siihen tulisi lisätä jauhoja, että taikina olisi tarpeeksi kiinteää, omalla varauksella siis.

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

2 kommenttia :

  1. Ihanan houkuttelevan näköisiä piparipullia. Sun kuvat on niin kauniin tunnelmallisia. Ja oli kiva lukea vinkkejä vegaaiseen jouluun, tervetulleita vaikka meillä lihaakin syödään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Emilia! :)
      Vegevinkit onkin siitä kivoja, että niitä voi soveltaa jokaiseen pöytään sen verran kuin haluaa!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget