Mansikka-raparperimuffinssit murulla

12. heinäkuuta 2019


Raparperi ja mansikka ovat lyömätön yhdistelmä. Näissä muruseoksella kuorrutetuissa muffinsseissa tiivistyvätkin kaikki kesäherkkujen parhaat puolet!


Mansikat kuuluvat ehdottomasti kesään siinä missä tuoreet kesäkasvikset ja muut herkut. Havahduin vasta nyt heinäkuussa, että en ollut leiponut vielä raparperista mitään tänä keväänä. Kesäkuussa unohdin ottaa raparperit mökiltä mukaan ja heinäkuussa sitten vihdoin sain niitä jälleen käsiini! Leivontapuuhathan siinä sitten olivat edessä.

Raparperi kaipaa usein kaverikseen jotain makeaa, sillä sen maku itsessään on aina kirpsakka, joten yhdistin siihen luottomakuparin eli mansikan. Perusmuffinsseista tulee astetta parempia, kun marjojen päälle murustelee vielä murutaikinaa! Näissä muffinsseissa yhdistyykin loistavasti täyteläinen taikina, mansikoiden ja raparperin raikkaus ja murutaikinan rapeus. Ihan täydellistä kesäsyötävää sellaisenaan tai kahvin kaverina.


Jaoin jo vähän esimakua muffinsseista aiemmin Instagramin puolella. Uskaltauduin tällä kertaa muffinssikuviin ihan kokonaisena itsenäni, enkä vain kuvissa vilahtavina käsinä. En useinkaan jaa itsestäni kuvia somessa, sillä en koe olevani kovinkaan luonteva kuvissa ja kiinnitän ehkä kriittisemmin huomiota kuviini, kuten harittaviin silmiin tai milloin mihinkäkin. Tässä sometäydellisessä maailmassa kun vertailukohdat usein ovat hyvinkin täydellisyyttä hipovia elleivät jopa enemmän. Nyt kuitenkin päätin olla piittaamatta asiasta, sillä jokainenhan meistä on hyvä juuri sellaisena kuin olemme ja se riittää!

Näillä ajatuksilla olenkin huoletta herkutellut muffinsseilla viimeisen viikon, sillä reseptiä täytyi hioa huippuunsa ja aina saimme uuden satsin syötäväksi. Mutta se ei haittaa, koska miksipä muffinsseja ei voisi syödä vaikka aamupalaksi?


Mansikka-raparperimuffinssit murulla

12 muffinssia

Taikina
3 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
2 rkl maissi/perunatärkkelystä
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl valinnaista kasvimaitoa
½ dl öljyä
½ dl (kookos)sokeria
150 g Yosa greek style natural
1 rkl omenaviinietikkaa

Väliin
5-6 isoa mansikkaa
1 raparperin varsi

Muruseos
3 rkl maidotonta margariinia
1 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
½ dl maissi/perunatärkkelystä
3/4 dl (kookos)sokeria
2 tl ceylonin kanelia

öljyä vuoan voiteluun tai paperisia muffinssivuokia

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista pohjataikina ensin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nestemäiset ja kääntele taikina juuri ja juuri sekaisin. 

Voitele muffinssipelti tai käytä silikonisia tai paperisia muffinssivuokia. Lusikoi taikina tasan 12 muffinssivuokaan, älä täytä vuokia ihan täyteen, että muutkin täytteet mahtuvat.

Viipaloi mansikat ja raparperi paloiksi ja nostele paloja muffinssivuokiin taikinaan ja paina hieman sormella upoksiin. Laita pari palaa kumpaakin laatua per muffinssi

Valmista muruseos sulattamalla margariini ja lisää muut ainekset. Nypi taikina muruksi käsin. Ripottele muru mansikoiden ja raparperin päälle.

Paista muffinsseja 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Testaa kypsyys tikulla 20 minuutin paiston jälkeen, tikkuun ei saa jäädä taikinaa.

Anna jäähtyä kunnolla. Muffinssit säilyvät jääkaapissa useamman päivän, mutta säilytä ne rasiassa tai kannella peitettynä.

Vinkki! Jos haluat muffinsseihin vaalean muruseoksen päälle, käytä siinä vaaleaa sokeria. Kookossokerilla murusta tulee hieman ruskeampi, kuten kuvissa.  


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget