Vegaaniset pannupihvileivät

6. lokakuuta 2019


Pannupihvileipä on erittäin helppo täyttävä ruoka, jonka valmistamiseen menee vain muutama minuutti. Käytin pihvinä Poutun uusia burgerpihvejä, mutta leipien päälle voi laittaa oman suosikkikasvispihvin!


Yhteistyössä Martinex Oy.

Pannupihvileipä ei ehkä kuulosta vegaanisimmalta asialta valmistaa keittiössä, mutta tässä sitä ollaan! Nykyään kauppojen hyllyiltä löytyy useampaa eri laatua erilaisia vegaanisia burgerpihvejä tai muita hyvin lihaisen oloisia kasvispihvejä. Beyond meat -pihvit ovat ainakin puhuttaneet somessa kovasti, samoin Hälsans Kökin incredible burgerpihvit. Nyt on kuitenkin saatu kauppoihin myös kotimainen vaihtoehto Poutulta, nimittäin muu burgerpihvi. Nämä kaikki kolme eri burgerpihviä ovat hyvän makuisia, mutta mielelläänhän sitä tietysti tukee kotimaista tuotetta! Vaikka Poutun muu-pihvien järkyttävän kokoinen muovipakkaus jaksaakin hämmentää kovasti.

Burgerpihvit toimivat hyvin myös sellaisenaan paistettuna ilman sämpylääkin, mutta päätin kokeilla tällaista pannuleipäversiota, sillä jotenkin pannulla paistetussa leivässä kuorrutteineen on oma kiva tuntunsa. Onhan leipä myös ihanan sottainen ja erilainen! Parhaimmillaan se onkin juuri käsin syötynä.


Kokeilin näihin yhden pannun pannuleipiin Martinex Oy:ltä saamiani Kape Aihisen ja Martinexin Sen seitsemän välinettä -tuotesarjan pannua. Pannu on korkeareunainen 28 cm jättipaistinpannu, joka on juuri mainio isoille ruokamäärille ja yhden pannun ruokiin, jossa kaikki paistetaan samalla pannulla yhtä aikaa. Pannun laatikossa kerrotaan häränpihvienkin onnistuvan tällä, mutta päätin uhmata tätä väitettä härkäpäisesti (hehe) ja paistaa eläinystävällisemmin vegaaniset pihvit. Iso pannu onkin näppärä nimenomaan silloin kun paistaa monta asiaa yhtä aikaa. Uskonpa, että tulen tuota pannua käyttämään myös curryjen ja muhennosten valmistamiseen. Samaan tuotesarjaan kuului myös iso tukeva leikkuulauta, joka näkyy myös kuvissa pannun alla. Tuo leikkuulauta on juuri sellainen mitä kaipaan: tukeva ja tarpeeksi iso!


Pannupihvileivät

2 leipää

1 rkl öljyä
1 pkt/2 kpl Poutun muu burgerpihvejä tai muita valinnaisia kasvispihvejä
2 siivua vegaanista cheddaria tai muuta vegejuustoa
2 siivua pehmeää vuokaleipää tai paahtoleipää
1 kelta tai punasipuli
salaattia
vegaanista valkosipulimajoneesia
pippuria

Paista pihvit paketin ohjeen mukaan isolla paistinpannulla. Kun käännät pihvit, lisää paistetulle puolelle vegejuustosiivu lämpenemään. Paista samalla pannulla paksut leipäsiivut ja viipaloitu sipuli. 

Kun leivän pinta on rapeutunut, levitä pinnalle valkosipulimajoneesi ja salaatti ja nosta pihvi juustoineen päälle. Kun sipuli on pehmennyt, nosta siivut pihvin ja juuston päälle ja rouhi halutessasi pippuria. Tarjoile lämpimänä.

Paistinpannu ja leikkuulauta saatu Martinex Oy:ltä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget