Persimonkakku

17. joulukuuta 2019


Helppo persimonkakku on raikas jälkiruoka, josta voi tehdä jouluisen version piparkakuilla tai vaihtoehtoisesti käyttää vaikka kaurakeksejä. Kakun täyte hyydytetään agar agarilla.


Persimon on yksi loppuvuoden suosikkihedelmäni. Niiden sesonkia odottaa aina kuin kuuta nousevaa ja lopulta aina odotus palkitaan! Persimon on niin makeaa jo itsessään, että se sopii hyvin leivontaan makeuttajaksi, jos haluaa käyttää vähemmän sokeria. 

Persimonien kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, että niitä käyttää vain kunnolla kypsänä. Raa'at persimonit ovat sitkeähköjä ja kovia, eikä niiden makeus ole päässyt vielä kunnolla esiin. Persimonin kypsyyden arvioiminen voi joskus olla haastavaa, mulla hieman periksi antava, pehmentynyt pinta on yksi hyvä indikaattori. Jotkut sanovat, että kun kara irtoaa helposti persimon on kypsää, olen kuitenkin huomannut, että joistain yksilöistä kara ei lähde irti vaikka hedelmä olisi jo ylikypsä. Syvän oranssi väri auttaa myös joskus kypsän hedelmän valinnassa, mutta joskus kellertäväkin persimon voi olla kypsä. Eli yrityksen ja erehdyksen kautta tämäkin onnistuu! Tummista pilkuista hedelmän sisällä ei kannata kuitenkaan huolestua, niitä persimoneissa on joskus enemmän ja joskus vähemmän.


Tässä kakussa on kaikessa yksinkertaisyydessaan täytteenä persimonia ja kasvipohjaista vaniljajugurttia. Hyydytin kakun agarilla, joka on mielestäni helpoin vaihtoehto liivatteettomien hyydykekakkujen valmistukseen. Yritin käyttää vegegeliä tämän kakun esiversioon, mutta kakku ei hyytynyt sillä ollenkaan. En sitten tiedä oliko vika liian pienessä määrässä vegegeliä vai riittämättömässä kuumennuksessa. Ehkä joskus vielä onnistun vegegelilläkin! Sitä odotellessa pidättäydyn agar agarissa, joka toimii mielestäni aina. 

Agaria käyttäessä on kuitenkin pari vinkkiä, jotka ovat tarpeeseen: 1) agar hyytyy hyvin nopeasti jäähtyessään, joten se toimii parhaiten kun agarin sulattaa koko täytemassaan, tai mahdollisimman isoon osuuteen ja kuumentaa tarpeeksi pitkään, että kaikki agar ehtii sulaa 2) jos agar ei hyydytä kakkua, täytteen voi sulattaa uudelleen ja laittaa hyytymään (ja tarvittaessa vaikka lisätäkin agaria). Eli toisinkuin liivate ja vegegel, agarin voi sulattaa ja jähmettää niin monta kertaa uudelleen kuin haluaa. Näin epäonnistuneetkin hyydytykset voi tehdä uudelleen.



Persimonkakku

18-20 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
150 g piparkakkuja (vegaaniset täällä) voi vaihtaa myös esim kaurakekseihin
2 rkl maidotonta margariinia esim. keiju tummansininen

Täyte (n. 7 dl lopputilavuus)*
3 kypsää persimonia
6 dl vaniljakaura/soijajugurttia
2 tl agar agar jauhetta
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä tai 1 tl vaniljasokeria

Koristeluun
pipareita
vadelmia
tuoretta minttua
granaattiomenan siemeniä


Valmista ensin pohja. Murskaa piparit valinnaisella tavalla, esim tehosekoittimessa tai lasin pohjalla pussissa. Lisää murskaan sulatettu margariini ja sekoita hyvin. Levitä massa 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti ja tasaa pinta tasapohjaisella lasilla.

Valmista täyte. Kuori persimonit ja laita tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi. Lisää sekaan jugurtti, agar agar ja vanilja ja aja vielä tasaiseksi massaksi. Kaada seos kattilaan ja kuumenna muutama minuutti, että agar sulaa älä anna kuitenkaan kiehua. Agarin sulaminen ei näy päälle päin mitenkään, mutta sen kunnollinen sulaminen vaatii 2-5 minuuttia kuumennusta. Älä kuitenkaan anna seoksen kiehua, tai nestettä rupeaa haihtumaan.

Kaada kuuma seos pohjamassan päälle vuokaan ja tasoita. Nosta jääkaappiin hyytymään. Kakku hyytyy parissa tunnissakin, mutta sen voi antaa odottaa seuraavaan päivään.


Gluteenittoman kakun saa käyttämällä gluteenittomia pipareita ja soijajugurttia.

*Sain käyttämilläni persimoneilla ja jugurtilla noin 7 dl tilavuuden täytteeseen, kun siihen käytti 2 tl agar agar jauhetta, sai hyvän tiiviin hyytelömäisen kakun, eli jos ei halua hyytelömäisen tiivistä kakkua, voi käyttää 7 dl täytteeseen myös 1½ tl agar agaria. Jos käyttämäsi persimonit ovat pienempiä, voit lisätä yhden enemmän tai lisää jugurttia, että saat täytteeksi 7 dl.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget