Kermainen mustatorvisienipasta

15. syyskuuta 2020


Kermainen pasta mustatorvisienistä on yksinkertainen, mutta maukas! Tätä ohjetta voi soveltaa mille tahansa sienille.


Syksy ja sienet! Ootko sä innostunut etsimään sieniä metsästä? Sienten löytäminen ja tunnistaminen voi aluksi, ja paljon myöhemminkin, tuntua haastavalta. Välillä usko meinaa loppua, mutta ai että se palkitseva tunne kun löytyy kultasuoni täynnä sieniä! Helpoimmat tunnistaa eivät kuitenkaan aina ole helpoimpia löytää. Kantarellien löytäminen tuntuu aina niin onnekkaalta, kun meillä on vain pari tiettyä paikkaa mistä niitä ollaan perheen kanssa löydetty. Nuokin apajat ovat aika pieniä, joten sienistä pitää melkein taistella kuka saa neljä ja kuka viisi palaa. Suppilovahveroita puolestaan löytyy yleensä paljon jos niitä ylipäätään löytyy. Siinä mielessä ne ovat onnekkaan löytäjän sieniä. 

Mustatorvisienten löytäminen on toistaiseksi jäänyt minulta haaveeksi. Mutta onneksi torikojut auttavat tässä asiassa ja sienten maistelusta ei tarvitse vain haaveilla. Mustatorvisienistä sanotaan ihmeitä ja ovathan ne aromaattisia ja hyviä, mutta kantarellitkin ovat samoissa määrin mehukkaita! Mustatorvisienten suutuntuma oli ehkä vielä hieman parempi kuin kanterelleilla. Kantarellit jäävät helposti pehmeiksi, jos ne jättää liian isoiksi paloiksi tai paistaa liian vähän. Kannattaa siis kokeilla jos tulee mahdollisuus mustatorvisieniin! Tätä reseptiä voi kuitenkin soveltaa mille tahansa sienille: kuivatuille tai tuoreillekin.


Mustatorvisienipasta

4 annosta

2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl öljyä
1 l tuoreita mustatorvisieniä tai n. 2 dl kuivattuja
1 rkl vehnäjauhoja tai maissitärkkelystä
2½ dl Fazer aito juustonmakuista kaurakermaa
1 dl purkin huuhteluvettä
1 rkl tuoretta rosmariinia (tai 1 tl kuivattua)
½ tl valkopippuria
½ tl suolaa
n. 250 g valinnaista pastaa esim tagliatelleä

lisäksi pannulla paahdettua kukkakaalia


Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Leikkaa kukkakaali paloiksi ja laita pannulle paahtumaan. Voit lisätä kuumalle pannulle kukkakaalien päälle hieman vettä, jolloin ne höyrystyvät kypsiksi, palat saavat kuitenkin jäädä rapsakoiksi.

Kuori sipuli ja valkosipuli. Pilko pieniksi paloiksi. Kuullota ne pannulla tilkassa öljyä. Jos käytät tuoreita sieniä revi ne pannulle. Jos kuivattuja, liota ne ensin kuumassa vedessä, valuta ja lisää pannulle.

Paista sienistä enin kosteus pois ja ripottele jauhoja pannulle. Paista pieni hetki. Laita levy pienelle ja lisää kaurakerma ja huuhtele tölkki vedellä ja lisää vesi pannulle. Sekoita hyvin ja anna tekeytyä kastikkeeksi. Lisää mausteet ja tarkista maku.

Lisää kastikkeen sekaan kypsä pasta  ja sekoita. Lisää tarvittaessa hieman keitinvettä sekaan.

Tarjoile pasta lämpimänä kukkakaalien kanssa. Lisää halutessasi päälle vegaanista juustoraastetta.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget