Mehevä omenapiirakka taikinakuoressa

8. syyskuuta 2020


Omenapiirakka, joka kätkee täytteen taikinakuoren sisään.


Kotiomenapuun omenoista tehty omenapiirakka on varma syksyinen merkki. Sellaisesta pitää saada herkutella mielellään useampaankin otteeseen, sillä kuka ei nyt rakastaisi omenapiirakkaa? Siksi onkin hyvä olla takataskussa useampiakin eri versioita omenapiirakoista, että voi syödä useampaa laatua peräjälkeen. Perusomenapiirakkaohje kakkumaisella pohjalla löytyy täältä.

Mielessäni pyöri ajatus omenapiirakasta, jossa pieneksi kuutioitu karamellinen omenatäyte on taikinakuoren kätköissä. Taikinakuorenkin tulisi olla pehmeä, eikä liian rapea piirakkataikina. Niinpä siis lähdin tällaista piirakkaa kokeilemaan. Isoimmaksi ongelmaksi yllättäen ehkä osoittautuikin taikinakannen lisääminen. Pehmeän taikinan nostaminen epätasaiselle omenakuutiopohjalle olikin jännittävää, mutta se lopulta onnistui! Ja totesinkin, että vaikka taikinakantta ei saanut piirakan päälle ihan tasaisesti kiinni, paiston aikana moni ongelma korjaantui, ja pienet halkeamat pinnassa eivät haittaa! Jostain sen kuuman ilmankin pitää päästä ulos, hih.


Olen niitä ihmisiä, jotka nauttivat mielummin vaniljakastikkeensa omenapiirakalla kuin omenapiirakan vaniljakastikkeella. Eli reilusti vain vaniljakastiketta kylkeen niin herkullista tulee! Yksinkertainen vaniljakastike keittyy hellalla piirakan paistuessa uunissa. Pari desiä kasvimaitoa tai -kermaa, pari teelusikallista perunajauhoja ja paljon vaniljaa! Vaniljasokerina tai vaniljana ja makeuttajana. Valinta on sinun. Tuota kastiketta viitsii myös käyttää vähän enemmänkin, kun tekee suoraan tuplasatsin. Kaupastakin toki saa suoraan hyviä valmiita vaniljakastikkeita, joista Oatlyn kastike on ollut suosikkini tämän tyylisessä käytössä. Fazer aito vaniljakastike on myös hyvä, mutta sen rakenne on aika paksu, joten se toimii ehkä lämmitettynä paremmin kun sitä haluaa valuttaa piirakalle.

Tämä piirakka toimii parhaiten hieman lämmitettynä, sillä täytteen maut pääsevät parhaiten esille. Kylkeen sopii vaniljakastikkeen sijasta myös jäätelö vallan mainiosti.


Omenapiirakka

16-18 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g maidotonta margariinia
2-3 rkl vettä

Täyte
5 kotimaista omenaa
2 rkl vaahterasiirappia
1,5 rkl ceylonin kanelia
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä tai 1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 tl perunajauhoja


Valmista pohjataikina. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi sekaan margariini ja lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes se on hyvin muotoiltavissa. Nosta taikina jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään, tämä helpottaa muotoilua.

Valmista täyte. Kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. Laita kuutiot kattilaan ja lisää loput aineksista ja sekoita hyvin. Kypsennä seosta hellalla muutama minuutti, että ainekset sekoittuvat hyvin ja omenat pehemevät aavistuksen. Täytteestä ei tarvitsekaan saada pehmeää nyt.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Levitä leivinpaperi 16-18 cm irtopohjavuoan pohjalle. Ota noin 2/3 jähmettyneestä taikinasta ja levitä se vuoan pohjalle ja reunoille. Jos taikina on hankalaa käsitellä tässä vaiheessa, nosta se vielä hetkeksiä jääkaappiin/pakastimeen. Levitä täyte taikinan päälle. Muotoile lopusta taikinasta täytteelle kansi esim leivinpaperin päällä, käytä hieman jauhoja apuna. Kärsivällisyydellä taikinan saa kyllä levitettyä, mutta se voi takertua hieman sormiin. Sormien öljyäminen esim rypsiöljyllä voi auttaa muotoilussa. Ei haittaa jos kanteen jää pieniä reikiä.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia. Varo ettei piirakka ruskistu liikaa, hieman väriä se saa kuitenkin saada. Anna piirakan jäähtyä, täyte jähmettyy jäähtyessä. Piirakka on parhaimmillaan yön yli jääkaapissa levänneenä ja tarjoillessa hieman lämmitettynä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget