Kiinalainen valkosipuli-mustapippurikastike beanit-suikaleista

17. elokuuta 2019


Härkäpavuista ja herneproteiinista tehdyt beanit-suikaleet sopivat loistavasti aasialaisiin ruokiin! Tällä kertaa jäljittelin makumaailmaltaan kiinalaisten ravintoloiden mustapippuri-valkosipulikastiketta ja lopputulos oli todella herkullinen!


Uutuustuotteiden perässä on välillä vähän vaikea pysyä, kun niitä tulee niin nopeasti. Verso foodin uudet beanit-suikaleet ehtivät aiheuttaa minussa jo harmaita hiuksia, sillä en meinannut millään löytää tuotetta kaupasta! Suikaleista oli sometettu jo useamman viikon ajan ja epätoivoisesti tutkiskelin kauppojen valikoimaa, josko minäkin löytäisin omat suikaleeni, mutta ei. Lopulta kun suikaleita tuntui löytyvän kaikkialta muualta paitsi minun normikaupoistani, kyselin instan puolella apua muilta tamperelaisilta. Useiden vinkkien jälkeen suuntasin lopulta reittini Kalevan Prismaan ja siellähän niitä oli hylly täynnä. Tai no hyllyn alahylly täynnä.

Pohdiskelinkin sitten koko pyöräilymatkan kotiin, että mitähän oikein valmistaisin näistä. Jokin aasialainen ruoka kiehtoi eniten, sillä suikaleiden rakenne vaikutti juuri sellaiselta lihasuikalemaiselta hyvin koossapysyvältä. Kiinalaisten ravintoloiden kastikkeissa olen ehkä hieman kaivannut sitä purutuntumaa, tofuannoksissa kun tofu on aika usein pehmeää ja hajoavaista ja pelkissä kasvisannoksissa on pelkkiä kasviksia (yllättävää). Niinpä siis pistin kotikiinalaisen pystyyn ja lähdin makustelemaan kastikkeiden makumaailmaa.


Lopulta mies tuli keittiöön nenänsä kanssa ja sanoi että tuoksuu todella hyvältä, koska on valmista. Odottelimme sitten riisinkeittimen lauluääntä tuskaisien minuuttien ajan kun huumaava kastikkeen tuoksu täytti keittiön. Tämä kastike onnistui älyttömän hyvin, sillä makumaailmasta tuli juuri sellainen mitä hainkin, valkosipulista ja pieni mustapippurinen maku. Toki myös reilu umamisuus soijasta ja muista aineksista. Mutta silkkaa parhautta! Tätä ruokaa tulen tekemään useammankin kertaa, todella herkullista!

Kasviksia ei itse kastikkeeseen kannata lisätä liiaksi, sillä maut helposti laimenevat. Tässä versiossa sipuli, porkkana ja bambunversot toivat juuri sopivasti makua kastikkeeseen, joten tarjoilin vihreät pavut sitten vain sivussa. Voit kuitenkin vaihdella kasviksia oman mielesi mukaan, esimerkiksi herneet tai kiinankaali sopisivat varmasti myös hyvin!


Kiinalainen valkosipuli-mustapippurikastike beanit-suikaleista

4-5 annosta

2 kesäsipulia tai 1 iso keltasipuli
4 valkosipulinkynttä
1 peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 punainen mieto chili (tai 1 tl chilijauhetta)
1 rkl seesamiöljyä
1 iso porkkana
50 g bambunversoja (1/3 säilyketölkistä)
1 pkt maustamattomia beanit-suikaleita
½ dl kasvislientä (tai vegaanista valkoviiniä)
6 rkl (vähäsuolaista)soijakastiketta (glut.tarv.)
2 rkl riisi/omenaviinietikkaa
1 rkl hoisinkastiketta tai vegaanista kalakastiketta
1 tl agavesiirappia
2 tl maissitärkkelystä
½ tl mustapippuria
2 rkl seesaminsiemeniä

Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Leikkaa myös chili paloiksi. Paista näitä seesamiöljyssä, kunnes sipuli pehmenee.

Leikkaa porkkana ja bambunversot paloiksi ja lisää pannulle kun sipulit ovat pehmenneet. Paista muutama minuutti ja lisää sitten beanit-suikaleet pannulle ja paista niihin paistopintaa, lisää tarvittaessa seesamiöljyä pannulle.

Sekoita kastike suikaleiden paistuessa. Sekoita astiassa kasvisliemi, soijakastike, etikka, hoisinkastike, siirappi, maissitärkkelys ja mustapippuri.

Kun suikaleissa on paistopintaa, kaada sekoitettu kastike pannulle ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes kastike sakeutuu ja nosta pannu liedeltä ja sekoita seesaminsiemenet kastikkeeseen.

Tarjoile kastike riisin tai kvinoan kanssa. Koristele annos sipulien pilkotulla varsilla.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


2 kommenttia :

  1. Eksyin hiljattain blogiisi kun googlettelin ohjetta pinaattimuffinseista, ja kyllähän täältä sellainen resepti löytyi! Menee seuraavaksi testiin heh :) Kivan näköinen blogi muutenkin sulla, keep going! :) -wenlamaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla! Tervetuloa :) Kyllähän täältä löytyy kaikenlaista, joskus jopa löydän omia reseptejäni, että oonko mä tällaistakin tehnyt :D Kiitos kommentista! Ps. Ne pinaattimuffinssit on tosi hyviä!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget