Kesäkeitto ei perunaa kaipaa

7. syyskuuta 2015


Kesäkeittoon yleensä laitetaan perunoita, mutta se onnistuu oikein hyvin myös ilman perunoita. Vielä on tuoreita kesäkasviksia saatavilla, joten olkaa luovia ja nauttikaa kesä(syys)keitoistanne!


Mukavaa alkuviikkoa. Viikonloppuni sujui varsin mukavissa merkeissä osallistuessani Tampere-talolla järjestettyyn Tracon-tapahtumaan, sen jälkeen kotiin päästyäni kuitenkin tuli hieman mutkia matkaan. Jostain syystä käyttämäni selain päätti sanoa sopimuksensa irti ja lakata toimimasta. Yritin vähän kaikennäköistä värkkäilyä sen korjaamiseksi, mutta mikään ei tuntunut toimivan eikä googlekaan osannut vastata tarpeeseeni. Olen tottunut käyttämään kyseistä selainta jo nyt usean vuoden ajan ja näinpä siis kirjanmerkkeihin oli kertynyt kirjanmerkkejä vajaa parisataa. Kirjanmerkkeihin olen vuosien varrella keräillyt kiinnostavia kokeilemisen arvoisia reseptejä, joten niiden menettäminen tuntuisi äärimmäisen epämukavalta. Koska selain ei toiminut, niin eivät myöskään kirjanmerkkini olleet saatavilla. Aluksi ehdin jo luulla, että olin menettänyt ne iäksi, mutta sitten lopulta useamman tunnin värkkäyksen jälkeen lopulta sain edes kirjanmerkkini pelastettua, onneksi. Selaimen toimimattomuus pysyy yhä mysteerina ja mikä kummallisinta, sama tapahtui myös kannettavalleni. Sinänsä hassua, että kahteen erilliseen laitteeseen tuli sama ongelma kutakuinkin yhtäaikaa, mutta katsotaan mitä käy. Long story short: vaihdoin sitten lopulta selainta ja sain kirjanmerkkini talteen, mutta hermot ja huvitus ehtivät kyllä ikävästi palaa lähelle loppua.
Mutta nyt kun ongelma on lähestulkoon ratkaistu mysteeria lukuunottamatta voimme jälleen toimia suhteellisen normaalisti. Niinpä siis tässä oiva maidottoman kesäkeiton resepti. Usein ihmettelen suomalaisten keittojen perunapainotteisuutta. Jokaisessa ei sosekeitossa tuntuu aina olevan perunat pohjana ja niitä onkin sitten yli puolet keiton kiinteistä aineksista. Onhan se peruna ihan hyvää, mutta joskus vaihtelukin tekee hyvää. Näinpä siis käytin keitossani miedon makuisia palsternakkoja ja nauriita ikäänkuin korvaamaan perunoita. Lopputulos oli mielestäni onnistunut ja tasapinoinen.
Kuvatessani ruokaa lautasenikin päätti haljeta. Kun olin asettanut lautasen kuvauspisteelleni ja ottanut jo muutaman kuvan, yhtäkkiä kuului napsahdus ja lautaseen tuli särö aiemmin lohjenneen palan kohtaan. Noh, särö ei sittemmin murentunut eikä lähtenyt levenemään, joten ehkä lautasta voinee käyttää. Nähdään mitä tapahtuu parin pesukerran jälkeen. Hassua vain miten lohkeaminen tapahtui yhtäkkiä vain.


Tämä kesäkeitto on siis toteutettu ns. poikkeuksellisesti ilman perunaa. Kasviksista on hyödynnetty kaikki osat (paitsi kuoret. Parsakaalin ja kukkakaalin varret ja lehdet sopivat keittoon varsin hyvin ja näyttävätkin kivalta kaiken seassa. Kasviksia voinee tähän keittoon upottaa enemmänkin ja mitä nyt sattuu olemaan ja haluaa käyttää. Kaurakerma tuo liemeen ihanan kermaisen maun tekemättä siitä kuitenkaan liian raskaan oloista, suosittelen kokeilemaan sitä perinteisen maitoliemen tilalla.

Kesäkeitto ilman perunoita

4 annosta

2     kesäporkkanaa
2     naurista
1     iso palsternakka
1     pieni parsakaali
1     pieni kukkakaali
1     kourallinen herneitä
1     kasvisliemikuutio
2 dl kaurakermaa
2 tl  soijaa
1 tl  valkopippuria

Kuori ja siisti kasvikset. Laita porkkanat, nauriit ja palsternakka kattilaan ja lisää vettä että ne peittyvät juuri ja juuri. Keitä viitisen minuuttia. Lisää loput kasvikset ja kasvisliemikuutio. Keitä 10-15 minuuttia, kunnes kasvikset kypsyvät. Lisää keittoon kaurakerma ja mausta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget