Kesän paras valkosuklaaraakakakku (G, Ve)

21. kesäkuuta 2016


Valkosuklainen raakakakku hurmaa kesäjuhlat niin maullaan kuin ulkonäöllään. Raakakakun voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen ja koristella vasta hieman ennen tarjoilua suosikkimarjoilla ja -kukilla.

valkosuklaa raakakakku mansikoita syötäviä kukkia

Kesä, juhlat, kakku ja mansikat. Muodosta sinulle sopivat yhdyssanat ja kesä on purkissa. Vai menikös se ihan niinkään? Minulle nuo kaikki ehdot ovat tässä kesässä jo täyttyneet, sillä tässä terassilla istuskellessani voin todeta empiirisen tutkimukseni kautta, että kesä on alkanut. Juhlia on myös ollut useaa sorttia niin ylioppilaiden, muiden valmistuneiden ja omien valmistujaisten muodossa. Nimittäin valmistuin juuri filosofian maisteriksi, tosin nimityksestä huolimatta koulutukseni keskittyi bioteknologiaan, eikä filosofiaan. Mutta niin sinä kävi, eipä tätä oikein itse tahdo käsittääkään, eikä se oikein kummemmalta tunnukaan, mutta maisterishenkilö sitä kuitenkin nyt ollaan. Ei kuitenkaan hätää, sillä opiskelijastatukseni ei ole vielä pariin vuoteen muuttumassa, sillä lisäoppi ei ikinä ole haitaksi (vielä kun puhtia opiskeluun riittää se kannattaa käyttää). Valmistujaisissani tarjosinkin sitten muutamalle vieraalle tätä suloista valkosuklaista raakakakkua mansikoiden ja juhannusruusujen kera.


valkosuklaa raakakakku mansikoita syötäviä kukkia

Juhlien ohessa voimme pian juhlistaa juhannustakin ja onpahan tänään myös vuoden pisin päivä, joten tästä talvi sitten alkaa! Ei paineita siis. Juhannukseen kuuluu mielestäni joitain perinteitä, joskin perheellämme perinteet eivät ole juhannuksena kovinkaan tiukassa ja ruuaksi tehdään mitä mieli tekee. Iloiseksi yllätyksekseni äiti ehdotti, että tekisimme hodareita! Tottahan tuo minulle passaa, sillä mikään ei voita tuoreita sämpylöitä ja ylitsepursuavia hodaritäytteitä. Äitejä kannattaa siis kuunnella, sillä heillä on usein hyvin loistavia ideoita, jotka saa toteuttaa hyvällä omallatunnolla, sillä onhan kyseessä kaikkitietävä äiti joka idean sanoi. Vai mitä? 

Perinteitä juhannuksena kuitenkin on meillä esimerkiksi uusien perunoiden syöminen. Uudet perunat ovat parhaimmillaan ihan yksinkertaisesti keitettynä ja voisulan kanssa, kylkeen sitten kasa tuoreita kasviksia ja sensellaista. Parhautta, sanon minä. Muita perinteitä on tuoreiden marjojen ja vihannesten käyttö, muodolla ei ole väliä, mutta yleensä olen kuitenkin jonkinlaisen kakun juhannukseksi pyöräyttänyt ja muuta hyvää ruokaa. Tänä vuonna sinä voit kuitenkin yllättää perheesi ja tehdä tätä kyseessäolevaa valkosuklaaraakakakkua, joka on oikeasti ihan paras. Valkosuklaa on kaikessa kermaisuudessaan namia, mutta kun kyseessä on raakavalkosuklaa, niin herkullisuus on ihan uusissa sfääreissä. Toisinsanoen, et voi vastustaa (himoitsen tälläkin hetkellä viimeistä 3x3cm palaa tätä kakkua jääkaapissa, jonka käyn varmaan syömässä tästä noustuani).


Tämän kakun yksi parhaimmista puolista on se, että se on helppo naamioida näyttämään kakun sijaan kukkapuskalta. Tai mansikkavadilta kukilla. Juhannusruusumme oli tänä vuonna aikaisessa ja kukki jo reilusti ennen juhannusta, joten kävin hyödyntämässä tämän edun ja tein kakustani juhannusruusupensaan itse oikean pensaan sijaan. Kun kakuissa käyttää syötäviä kukkia, on tärkeää huomioida, ettei kukkiin ole käytetty torjunta-aineita ja että ne ovat puhtaita. Meidän juhannusruusumme ovat ehtaa luomua ja edellisena yönä oli onnekkaasti juuri satanutkin, joten kaikki ehdot täyttyivät. Kun kakun koristelee syötävillä kukilla, kakku ei vain maistu ja näytä hyvältä, vaan se myös tuoksuu taivaalliselta. Mikä olisi sen parempaa kuin kukantuoksuinen juhlakakku? Keksin ehkä montakin asiaa, mutta loistava juttu siitä huolimatta.

Kakkuni kuvaussessioi oli kyllä hieman ongelmallinen, sillä kuten mainitsinkin, edellisenä yönä alkoi satamaan, kun olin koiran kanssa ulkona aamuyöstä, ja tuo sade jatkui sitten aamullakin. Vieraat olivat saapumassa kolmen maissa ja puolilta päivin satoi vieläkin. Huomasin sitten yhden aikoina, että sade loppui mystisesti ja aurinkokin pilkahti, kipitin sitten pöytineni päivineni ulos nurmikentälle ja kokosin kakkuni, jonka tuuli meinasikin sitten napata ilmaan ruusuineen päivineen ja napsin muutaman kuvan diskovaloissa, kun pilvet lipuivat auringon ohi ja valoa joko oli tai ei ollut 10 sekunnin sykleissä. Kun sain sitten kakkuni kyytättyä takaisin sisälle, pian aurinko meni pilveen ja sade alkoi jälleen kaataen. Mietin oliko edes mahdollista, että nappasin sen päivän lyhyen sateettoman hetken kuvaukselleni kuin ihmeen kaupalla, mutta ilmeisesti oli. Kerrankin ajoitukseni oli siis oikea, hurraa.

valkosuklaa raakakakku mansikoita syötäviä kukkia kesä

Raakakakun valmistaminen vie hetken aikaa, mutta se ei ole kovin vaikeaa. Tärkeimpänä kokisin itse aika aloittetavana raakakakkuvääntäjänä, että täytteen pähkinät ovat hyvin liotettuja etukäteen ja että täytettä jaksaa surrata tarpeeksi kauan. Jos täytteen kanssa luovuttaa liian ajoissa, se jää rakeisen oloiseksi, vaikka varsinaisia paloja siinä ei olisikaan. Joten käytä se minuutti-pari ylimääräistä aikaa ja surauta täyte kunnolla tasaiseksi, jolloin siitä tulee huomattavasti nätimpi ja se levittyy kunnolla. Muutoin valmisteluvaiheet ovat oikeastaan hyvinkin yksinkertaisia, jopa helpompia kuin sokerikakun tekemisessä, kun sokeri ja voi pitää vaahdottaa ja toivoa vaahdon jopa onnistuvankin. Raakakakussa ei voi mennä pieleen, ellei sitten onnistu esimerkiksi irrottamaan tehosekoittimen teräosiota kulhon alaosasta kun täyte on vielä vekottimen sisällä, kuten jollain meistä tapahtui smoothien kanssa.

Tämä valkosuklaaraakakakku oli kaikkien makuraatilaisten mieleen ja keräsi kovasti kehuja. Mutta olihan se hyvää. Pehmeä valkosuklainen maku, huumaava tuoksu ja ennenkaikkea tuoreita mansikoita! Kotimaisten mansikoiden satokausi on kunnolla nyt alkanut, joten nyt niitä saa urakalla. Joten menkäähän hakemaan niitä mansikoita, uusia perunoita ja nauttikaa juhannuksesta!

Valkosuklaaraakakakku

18 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
1½ dl (kultaisia)rusinoita
1½ dl saksanpähkinöitä
3 rkl kookoshiutaleita
ripaus suolaa

Täyte
5 dl cashewpähkinöitä (liotettuna)
1 dl kookoshiutaleita (tai noin 3/4 dl lisää casheweita)
2 dl mantelimaitoa
1 dl kaakaovoita
1 dl vaahterasiirappia*
2 rkl kookosöljyä**
2 tl sitruunamehua
1/4 tl vaniljansiemeniä
ripaus suolaa

koristeluun mansikoita ja syötäviä kukkia

*Ei ole raakaa, joten voi korvata esimerkiksi raa'alla agavella
**Voi korvata myös oliiviöljyllä, jos haluaa minimoida kookoksisen maun

Laita täytteen cashewit likoon runsaaseen veteen yön yli.

Ennenkuin aloitat valmistamaan pohjaa, liota rusinoita noin 15 minuuttia vedessä, jos ne ovat hiemankaan kovia. Laita pohjan ainekset tehosekoittimeen ja surauta lähes tasaiseksi massaksi, pienet hiput siellä täällä eivät haittaa, kunhan seos on tahnamaista ja helposti levitettävää. Levitä pohjamassa leivinpaperoidun 18 cm irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi.

Valuta cashewit kunnolla. Laita cashewit, kookoshiutaleet ja mantelimaito tehokkaaseen tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi, sekoita välillä lusikalla (koneen ollessa sammuksissa) niin massa lähtee liikkeelle, aja massaa muutama minuutti, että siitä tulee täysin sileää, lisää tarvittaessa pari ruokalusikallista mantelimaitoa, jos massa jumittuu. Mitä tasaisempaa massasta tulee, sen nätimpi kakku, joten ole kärsivällinen. Sulata kaakaovoi, lisää se ja loput aineksista tehosekoittimeen. Aja kunnolla sekaisin.
Levitä täyte irtopohjavuokaan pohjan päälle ja tasoita.
Nosta jääkaappiin tekeytymään yön yli. Pyöräytä veitsellä vuoan reunoilta, ennenkuin avaat irtopohjan, ettei kakku repeä.

Koristele kakku hetkeä ennen tarjoilua mansikoilla ja syötävillä kukilla.

valkosuklaa raakakakku mansikoita syötäviä kukkia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget