Kuningatarpiirakka, kun ruokabloggaaja nimipäivälahjan sai

21. heinäkuuta 2017


Tiedätkö sen tunteen kun joku yllättää sinut iloisesti? Ruoka onkin mitä parhain yllätyslahja, ja tälläkertaa siitä meille kertoo enemmän Kangaskorjaamolla -käsityöblogin Johanna vieraspostauksellaan.


Tällä kertaa tätä postausta en kirjoita minä itse, vaan ihana blogituttavani Kangaskorjaamolla Johanna! Nimittäin hän tekaisi minulle nimipäivälahjaksi tämän ihanan piirakkaohjeen ja postauksen (hyvää nimipäivää myös muille Jenneille, Johannoille ja Hannoille!). Joten sillä välin kun nautin piirakkapalastani, antaa hänen puhua puolestaan:


Hei, minä olen Johanna ja olen kotoisin Kangaskorjaamolta. Jaan iloa ja inspiraatiota käsitöideni kautta. Nyt ajattelin ilahduttaa Jenniä ja tulla yllätysvierailulle mukanani itse leivottu kuningatarpiirakka.

Tapasimme Jennin kanssa keväällä, kun liityimme samaan blogiryhmään. Jenni on yksi minun ensimmäisistä virtuaalisista ystävistäni. Pikkuhiljaa olemme tutustuneet ja oppineet ymmärtämään toistemme huumoria. Kerran Jenni ehdotti minulle, että hän voisi kirjoittaa vieraspostauksen  käsityöblogiini. Olin juuri kirjoittanut blogiini: "Kokeile, mieti tai ota aikalisä, ennen kuin sanot ei. Älä uraudu." Vetäisin henkeä ja pakottauduin näppäilemään vastaukseksi, että mielenkiintoinen idea. Mielessäni ajattelin, että voiko ruokabloggaaja osata ommella. Jenni innostui kertomaan lisää ompeluharastuksestaan, hän ei juurikaan käytä valmiita kaavoja ompelussa. Minä sain painajaisia ajatuksesta, olenhan vankkumaton kaavojen, viivaimen ja prosenttilukujen ystävä. Hyökkäys on paras puolustus, joten täällä sitä ollaan kokkiveitsi tai ainakin piirakkalapio tanassa.


Käsitöissäni yhdistyvät käytännöllisyys, kierrätys ja jokin juju. Teen käsityöni tarpeeseen ja ompelupöydältä ne lähtevätkin suoraan käyttöön. Käytän usein kierrätysmateriaaleja ja pienet tilkutkin löytävät paikkansa. Lisään ompeluksiini jonkun jujun, jotta ne erottuisivat edukseen muista samanlaisista.  Tässä piirakassa yhdistyvät myös nämä kolme elementtiä: Käytännöllisyys tarkoittaa, että piirakka on helppo valmistaa tutuista jokaisen ruokakomerosta löytyvistä aineista.

Lisäksi piirakka on helppo tehdä, mittaa aineet ja sekoita. Taikinaan kierrätetäään kaurapuuron jämät. Mietin yksi aamu miksi ylijääneestä kaurapuurosta pitäisi aina tehdä sämpylöitä, kun piirakka maistuisi tänään paremmalta. Resepti on testattu toimivaksi myös muilla ylijääneillä puuroilla, kuten neljän viljan puurolla ja ruishiutalepuurolla. Jujuna tässä marjapiirakassa on vaniljakastike, joka tekee täytteestä runsaan.


Ensimmäinen resepti jota kokeilin Ruoka-alkemistin blogista oli pannukakku. Lisäsin pannukakkutaikinaan riisipuurohiutaleet, jotka olivat unohtuneet kaappiimme. Pannukakusta tuli oikein maukasta. Suosittelenkin kierrättämään pannukakkutaikinaan ylimääräisen riisipuuron tai mannapuuron. Näiden vinkkien jälkeen ei kenelläkään pitäisi enää jäädä ylimääräistä puuroa kompostiin laitettavaksi.

Jenni on taitava ideoimaan ja kehittelemään uusia reseptejä. Täällä blogissa on esillä monipuolinen kattaus pääruoista jälkiruokiin. Meidän perheessämme on muutama kananmunalle allerginen, joten nämä vegaaniset reseptit ovat meillekin sopivia. Kuohkeaa täytekakkua meillä ei ole olekaan syöty kananmuna-allergian puhkeamisen jälkeen, joten seuraavaksi testaan täytekakkureseptiä.



Leipomani nimipäiväpiirakka kuuluu minun keittiöni suosikkiresepteihin. Osaan tehdä sen silmät ummessa. Tämä on helppo ohje ja onnistuu aina. Pohjasta tulee paksu ja laitan täytettäkin runsaan kerroksen. Kuningatarpiirakka maistuu hyvältä heti lämpöisenä sekä seuraavana päivänä jääkaappikylmänä, kun maut ovat sopivasti sulautuneet yhteen. Vaihtelen piirakkaan täytteitä sesongin mukaan, erilaisia marjoja, omenoita, raparperia.


Kuningatarpiirakka

vuoan halkaisija 26 cm

Pohja
4 dl hiivaleipävehnäjauhoja
1 dl (kookos)sokeria
n. 1 dl/ kauhallinen kaurapuuroa tai 0,5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kaurakermaa
75 g sulatettua margariinia esim. tummansininen Keiju

Täyte
700 g mansikoita, mustikoita tai muita marjoja
1 tl maissitärkkelystä esim. Maizena

Vaniljakiisselikuorrute
2 dl kauramaitoa
1,5 rkl maissitärkkelystä
1 rkl (kookos)sokeria
2 tl vaniljasokeria


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Lisää piirakkapohjan aineet kulhoon järjestyksessä ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina tasaiseksi piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoille.

Sekoita täytteen marjoihin 1 tl maissitärkkelystä, jotta marjojen mehu ei imeydy pohjaan. Asettele marjat piirakkapohjan päälle.

Sekoita kattilassa kylmään kauramaitoon maissitärkkelys ja sokerit. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes ensimmäinen kupla nousee pinnalle. Kaada vaniljakiisseli marjojen päälle.

Paista 175 astetta n. 50-60 minuuttia uunin alimmalla tasolla tai kunnes piirakka on hieman saanut  väriä. Täyte hyytyy kokonaan kiinteäksi vasta, kun piirakka jäähtyy.


Tervetuloa myös vierailulle Kangaskorjaamolle. Esittelen sinulle miten tehdään maissitärkkelyksestä liisteriä, jolla voit liimata pitsiverhon tai ohuen kankaan ikkunaaan näkösuojaksi. Olen liisteröinyt kirjahyllymme lasioviin kauniin näköesteen pitsikankaasta.

Vielä kerran iloiset nimipäivätoivotukset Jennille Kangaskorjaamolta terveisin Johanna.

6 kommenttia :

  1. Reseptiä testattu tänään raparperillä. Vähän piti soveltaa kun en kaupasta muistanut ostaa ihan kaikkea.

    Toimii!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Mutta niinhän ne reseptit kuuluukin olla, että vähän soveltaa tarpeen mukaan :)

      Poista
    2. Onpa kiva kuulla, että piirakka pääsi teidänkin kahvipöytään :)

      Poista
  2. Ihanaa blogisiskoilua! Genrerajat ylittävää luovuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista Mrs K. Ehkä tästä tulee nimipäiväperinne :D

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget