Kasvishernekeitto kotitekoisesta kasvisliemestä

24. lokakuuta 2017


Perinteinen hernekeitto vaatii hieman vaivoittelua, mutta aktiivista aikaa valmistukseen ei kulu puolta tuntia pidempään, loppu onkin vain odottelua. Parhaimman hernekeiton saa pitkällä hauduttelulla, joten kannattaa nähdä se vaiva.


Hernekeitto jakaa mielipiteitä, ehkä osittain myös siksi, että sitä on monissa lounasruokaloissa viikottan tarjolla. Jos mietin omalla kohdallani ruokia, joita voisin syödä säännöllisesti joka viikko, ei hernekeitto välttämättä kuuluisi siihen kategoriaan. Mutta niin se vain tuntuu olevan syvällä suomalaisten sydämissä. Torstaina täytyy hernekeittoa saada.

Kun olin pieni, meillä hernekeiton tekeminen aloitettiin jo perjantaina, että sitä voitaisiin syödä lauantaina. Silloin aina kaivettiin kaapista isoin kattila mikä meillä oli (siihen aikaan olisin varmaan mahtunut kyseiseen kattilaan istumaan) ja valmistus aloitettiin. Liemi tehtiin pitkän kaavan kautta tunteja keittämällä luista ja muusta eläimellisestä. Avainasia siinä olikin pitkä keittäminen, että keittoon saataisiin mahdollisimman paljon makua. Nyt netissä hernarireseptejä googlaillessa joudun kauhukseni huomaamaan, että suurimmassa osassa käytetään kasvisliemikuutioita. Ovathan toki liemikuutiot helppoja ja nopeita, mutta niiden maku verrattuna tuoreiden kasvisten makuun ei ole käytännössä mitään.


Mitenkäs siis tehdään hernekeitolle hyvä liemi pelkistä kasviksista? Mennään ensin kauppaan ja valitaan sieltä muutama maukas kasvis ja tullaan niiden kanssa kotiin. Kerron samalla pienen salaisuuden, juurekset ovat todella halpoja ja niistä tulee se parhain maku kasvisliemeen. Valitsin itse hernekeiton liemeen chiliä sekä paprikaa tuomaan pientä mausteisuutta, joka hernekeittoon sopii, mistään tulisuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Kasvisten sekaan vielä hieman yrttejä, joita meilläkin on kuivattuna varastossa viimekesältä. Esimerkiksi lipstikka on oiva valinta kasvisliemeen, sillä siitä tulee hyvä umaminen maku!

Herneinä käytin Myssyfarmin luomuherneitä, jotka osoittautuivat todella hyvälaatuisiksi hernekeittoon. Samalla yhteen isoon soppaan sai käytettyä koko pussillisen, eikä kaapinperälle jää pyörimään hernepussin jämää. Myssyfarmin tuotteet ovat osoittautuneet todella laadukkaiksi ja helppokäyttöisiksi, käytin aiemmin hernerouhetta lehtikaalipihveihin!

Kun valmistat hernekeiton hieman pidemmän kaavan kautta, huomaat maussa todella eron verrattuna kasvisliemiversioihin. Hyvänä uutisena kerron, että tämä versio ei vaadi aktiivista aikaa yhtään sen enenpää kuin kasvisliemiversio (toki kasvisten pilkkominen vs. liemikuutiokääreen avaaminen)! Haudutteluun toki menee aikaa, mutta kattila saa poreilla levyllä kaikessa rauhassa kun teet itse muuta. Lisämakua keittoon saa sujauttamalla sekaan hieman Härkistä, mutta sekään ei ole pakollista, keitto on hyvin täyttävää sellaisenaankin!


Kasvishernekeitto

noin 6 annosta

5 dl (luomu) herneitä
1 iso sipuli
2 porkkanaa
1 iso juuriselleri
1 nauris
1 iso punainen chili
½ paprika
2 rkl yrttimaustetta
1 tl suolaa

lisäksi Härkistä

Huuhtele herneet ja laita herneet likoon litraan vettä yön yli tai noin 10 tunniksi.

Kaada herneet vesineen kattilaan ja lisää vielä noin litra vettä. Laita kiehumaan. Lusikoi mahdollinen vaahto pois nesteen pinnalta. Kuori ja pilko kasvikset herneiden sekaan kattilaan, lisää myös yrtit ja suola. Hauduta seosta miedolla lämmöllä satunnaisesti sekoitellen vähintään 1½ tuntia, mutta parhaimman keiton saa hauduttamalla 2-3 tuntia, tai pidempään. Lisää lopuksi nestettä, että saat keitosta haluamasi paksuista.

Kun keitto on valmista ja suurustunutta, sekoita Härkis mukaan. Tarjoile lämpimänä.


Vinkit!
  • Jos käytät luomukasviksia, niitä ei välttämättä tarvitse kuoria vaan hyvä pesu juuresharjalla riittää. Mainittujen kasvisten lisäksi voit käyttää esimerkiksi palsternakkaa, kyssäkaalia tai lanttua.
  • Yrttimausteena voit käyttää mitä tahansa kuivattuja yrttejä mitä löytyy, suosittelen kasvisliemen pohjaan erityisesti lipstikkaa eli liperiä, josta tulee umaminen maku, jolloin suolaakaan ei tarvitse paljoa lisätä. Hyviä mausteita ovat esimerkiksi meirami, ruohosipuli ja persilja.
  • Keiton haudutteluaika tuntuu kovin pitkältä, mutta kun laitat levyn poreilemaan tarpeeksi pienelle (itse käytin 1-6 asteikolla 2sta) ja kannen hieman raolle, niin keitto saa ihan rauhassa kypsyä. Riittää että sekoitat sitä keiton aikana pari kertaa, ettei pohjalle pääse palamaan mikään
  • Keitosta tulee ehdottomasti paras, kun jaksaa vaivoitella sen 5 minuuttia pidempään ja käyttää tuoreita kasviksia kasvisliemen tekemiseen. Usein näkee resepteissä käytettävän vain kasvisliemikuutioita, mutta maku jää silloin moninkerroin laimeammaksi.
  • EDIT: Kun keittoa tekee kerralla isomman satsin, voi sitä myös pakastaa tulevaisuuden varalle nopeiksi aterioiksi. Pakastus onnistuu parhaiten tiiviissä kannellisessa astiassa, muista merkitä mitä rasia sisältää!

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


4 kommenttia :

  1. Mää voin kuvitella sut pienenä istumaan kattilaan. Meilläkin oli juuri tuollainen hernekeittokattila. Mietin, että voisiko hernekeittoa pakastaa, kun näkee sen vaivan että keittää. Niin keittäisi kerralla suuremman padan ja pakastaisi sitten muutaman annoksen, olisi helppoa pikaruokaa seuraavalla viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, sillä mäkin voin kuvitella istuvani siellä kattilassa, vaikken koskaan oikeasti saanutkaan istua siellä :D

      Hyvä kun kysyit pakastamisesta, unohdin siitä kijroittaa! Ja siis ehdottomasti voi pakastaa! Meillä oli aina sen ison kattilan kanssa tapana pakastaa jämät (sikäli niitä jäi), jotta keittoa saisi nopeaksi ruoaksi myöhemmin. Pakastus onnistuu parhaiten tiiviissä kannellisessa pakastusrasiassa, johon vielä muistaa kirjoittaa päälle mitä se sisältää, sillä hernekeitto muuttuu pakastimessa aika tunnistamattomaksi. Sulatus onnistuukin näppärästi kun jäisen kipon nostaa edellisenä iltana jääkaappiin tai mikron sulatustoiminnolla jos hellaa ei ole käytössä!

      Poista
  2. Hernekeitto kuuluu kyllä omiin suosikkeihini! Pari kertaa vuoteen meillä sitä keitetään ja usein syödään övereihin asti. Minä en usein käytä edes kasvisliemikuutiota, mutta itse tehdystä liemestä tulee varmasti ihan sika paljon parempaa! Tällä tapaa meillä kokeillaan seuraavan kerran, on jo valmiina Myssyfarmin herneet odottamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hernekeitto on parasta, varsinkin kun tekee kotona ja saa siitä ihan just niin maukasta kuin haluaa :)

      Voin lämpimästi suositella kyllä tätä itsekeitettyä kasvislientä! Siitä tulee niin maukasta että voisi syödä pelkkää lientäkin. Toivottavasti tulee hyvää soppaa!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget