Kahvigranola - avain parempiin aamuihin

15. helmikuuta 2018


Tiesitkö että granolaan voi laittaa kahvia? Jauhetuista kahvipavuista granola saa täyteläisen kahvisen maun, ja samalla hieman boostia päivään!


Yhteistyössä Death Before Decaf.

Olen tainnut ehkä mainita muutamaan otteeseen olevani suuri myslin ja granolan fani. Kun granolaa on kaapissa, sitä tulee vain syötyä. Syötyä. Ja syötyä. Ihan liikaa ja ihan liian nopeasti. Siksi kotitekoinen granola onkin pelastus akuuttiin granolanhimoon ja samalla saat niistä juuri sen makuisia kuin haluat.

Nyt kun puhun granolasta, en suinkaan tarkoita niitä kaupan ylisokeroituja verioita vaan granolaa maltillisella makeutuksella. Sellaista, jota voi syödä aamupalaksi, välipalaksi tai vaikka lounaaksi. Granolan voi makeuttaa vaikka omenasoseella, mutta usein rapsakka lopputulos saavutetaan jollain ns. oikealla sokerilla. Niinpä käytänkin granoloissani yleensä vaahterasiirappia, josta tulee paahteinen maku ja sopivasti makeutta.


Arviolta vuosi sitten näin netissä videon, jossa mysliin laitettiin jauhettua kahvia. Idea tuntui tuolloin jotenkin absurdilta, mutta myös todella kiehtovalta! Se on pyörinyt takaraivossani siitä asti ja odottanut to do -listalla sopivaa hetkeä. Kysellessäni tuotteita kokeiluun Death Before Decafilta, mieleeni muistui tuo kiehtova idea. Laadukkaan kahvin täytyisi maistua hyvältä myös granolassa, niinkuin se maistuu oikein valmistettunakin. Parhaat kahvinvalmistusvinkkini löydätkin aiemmasta postauksesta, jossa kokeilin Death Before Decafin tuotteita.

Death Before Decafin tuorepaahdetut luomukahvit ovatkin juuri sopivia leivontaan, sillä ne ovat tarpeeksi aromaattisia ja makuvariaatioita riittää. Marketin pitkään säilyvät kahvit maistuvat niin paljon miedommilta kuin tuore kahvi, joten ei niistä ruuanlaittoonkaan tule paljoa makua. Granolan valmistukseen valitsin tummapaahtoisen Indonesian single origin -kahvin, joka on maultaan todella täyteläinen ja pehmeä. Tämä kahvi sopii erityisen hyvin myös mustana juotuna tumman suklaan kaverina (vinkvink).

Kahvihampaan kolottaessa muistathan, että helmikuun ajan te blogini ihanat lukijat saatte -10% Death Before Decafin verkkokaupan kahveista ja teistä! Alennuksen saa koodilla "DBDALKEMISTI", joten älä missaa tilaisuutta olla hankkimatta herkkukahvia kotiin!


Mitenkä kahvi sitten näin oikeasti toimii granolassa? Mielestäni ihan älyttömän hyvin! Kahvi ei niinkään tuo vahvaa kahvin makua granolaan, vain enemmänkin tiettyä täyteläisyyttä ja makuvivahteita. Hassusti voisin kuvata makua tummasuklaamaisena. Tässäkin tapauksessa käyttämälläsi kahvilla on iso rooli maussa. Tummapaahtoinen kahvi on yleensä miedomman ja täyteläisemmän makuista, siinä missä vaaleapaahtoinen kahvi saattaa olla hieman kitkerämpää.

Kun granolan syö kasvimaidon kanssa, tulee maitoon hieman rusehtava sävy, kuten arvattavissa kahvin värin tuntien on. Jugurttia granola ei kuitenkaan värjää, ellei liotusaika ole jotain suuhunlusikointia pidempää. Voisin jopa uskaltautua suosittelemaan tätä granolaa sellaisillekin, jotka eivät muuten niin kahvista välitä, saatat yllättyä!


Kahvigranola

1 uunipannullinen

1 dl hasselpähkinöitä
6 dl (isoja) kaurahiutaleita (glut.tarv.)
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl chiansiemeniä
½ dl kookoshiutaleita/lastuja
½ dl tummapaahtoisia jauhettua kahvia esim. Death Before Decaf Indonesia*
1 lusikankärjellinen vaniljana
2 tl ceylonkanelia
3 rkl kookosöljyä
3 rkl vaahterasiirappia

Puolita hasselpähkinät. Laita kaikki kuivat ainekset isoon kulhoon ja sekoita. Sulata kookosöljy ja sekoita siihen vaahterasiirappi. Kaada seos kuivien ainesten päälle tasaisesti ja sekoita.

Levitä seos uunipellille tasaisesti ja paista 200 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, tarkkaile paistumista loppuaika ettei hiutaleet pala.

Tarjoile granola kasvipohjaisen jugurtin tai maidon kanssa. Granola säilyy ilmatiiviissä purkissa tai rasiassa useamman viikon.


Vinkit!
  • Ohjeessa käytetään siis tuoretta jauhettuja kahvipapuja, ei kahvia juomana, ei pikakahvia tai jo käytettyjä kahvinpuruja.
  • Suosittelen granolassa käytettävän suodatin- tai espressojauhatusta. Mitä hienojakoisempaa kahvi on, sen paremmin sen maku sekoittuu tasaisesti mysliin.

Lisää granola/mysli-inspiraatiota

Pikagranola ja jugurttimaljat
Suklaamysli
Kurkumagranola jälkiruokapikareissa

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


*Kahvi saatu Death Before Decafilta.

2 kommenttia :

  1. Taas niin herkullista granolaa. Taitaakin olla alunperin sinun ansiotasi, että tulin kokeileeksi, miltä maistuu itse valmistettu granola. Herkullistahan se on! Mulla on menossa kuivakaappihaaste, ja siihenkin granola sopii tosi hyvin. Voi käyttää mitä kaapista löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että oon toiminut granolainspiraationa! :D Ja granola on todentotta kunnon kuivakaappi-ihme: jämämausteet, hiutaleet, jauhot ja kaikki epämääräinen uppoaa siihen kyllä oikein hyvin.

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget