Vegaaninen pekaanipähkinäpiirakka taatelikinuskilla

22. helmikuuta 2018


Klassinen pekaanipähkinäpiirakka hieman uudistetussa muodossa. Taatelikinuski sopii paahdettujen pekaanipähkinöiden kanssa kuin nenä päähän, joten miksei sitten piirakankin täytteeksi!


Pekaanipähkinäpiirakka. tuttavallisemmin pekaanipiirakka on ollut yksi suosikkipiirakoistani jo pitkään. Etenkin tarjoiltuna lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Ihana ylimakea herkku, jota on mukava nauttia aina silloin tällöin. Koska pekaanipähkinäpiirakassa on usein paljon sokeria, mietin miten piirakan makeus onnistuisi ilman huikeita lisätyn sokerin määriä.

Taatelikinuski on suurta herkkuani, joten kun sen yhdistää paahteisiin pekaanipähkinöihin ja rapsakkaan pohjaan niin lopputulos ei voisi mennä vikaan. Eihän se sitten mennytkään, onneksi. Huomasit varmaan kuvissa nuo noella kirjansivuille painetut lehdet? Ystäväni Kangaskorjaamo-blogista teki ihanasti minulle muutamia sivuja painettuna. Sivut ovatkin niin ihania että en malttanut olla käyttämättä niitä näissä kuvissa!


Taatelikinuskista tulee kaikkein mehukkainta, kun siihen käyttää pehmeitä medjool taateleita, joita nykyään löytyy tavallisistakin marketeista hyllystä joko irtona tai valmiissa rasioissa. Taatelikinuskin maku syvenee parhaiten kun siihen lisää hieman maapähkinävoita tai muuta pähkinävoita. Tähän piirakkaan kinuskia tehdessäni heitinkin tehosekoittimeen muutaman pekaanipähkinän. 

Taatelikinuskista voi tehdä niin paksua tai lyösää kuin haluaa, jos tämän piirakan paistaa kinuskeineen uunissa kannattaa kinuskista tehdä hieman löysempää, jos haluat jättää kinuskin paistamatta, jätä se silloin hieman paksummaksi.


Kuuluuko pekaanipähkinäpiirakka sinun herkkuihisi? Miten se on mielestäsi parhaimmillaan, sellaisenaan vai esimerkiksi jäätelön kanssa?


Vegaaninen pekaanipähkinäpiirakka

20-23 cm piirakkavuoka

Pohja
3 dl kaurajauhoja (glut.tarv.)
ripaus suolaa
2 rkl vaahterasiirappia
3/4 dl öljyä
2-3 rkl vettä

Taatelikinuski
10 medjool taatelia (liota vedessä jos kuivahtaneita)
1 dl valinnaista kasvimaitoa
muutama pekaanipähkinä
1/4 tl suolaa
1 lusikankärjellinen vaniljaa

päälle 1-2 dl pekaanipähkinöitä

Valmista ensin pohja. Nypi ainekset sekaisin kunnes saat koossa pysyvän taikinan. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja nosta hieman reunoille. Nosta jääkaappiin muiden valmistelujen ajaksi.

Tee taatelikinuski. Poista taateleista kivet, laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi. Jos massa tuntuu liian jäykältä, lisää 1-2 rkl kasvimaitoa. Tahnan tulisi olla helposti levittyvää muttei liian löysää.

Levitä kinuski pohjataikinan päälle tasaiseksi. Asettele pekaanipähkinät kinuskin päälle. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.


Vinkit
  • Halutessasi voit jättää kinuskin paistamatta, ja paistaa vain piirakkapohjan 175 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Pekaanipähkinät voi myös paahtaa erikseen paistinpannulla tai yhtä aikaa pohjan kanssa uunissa noin 10 minuuttia. Näin toimiessasi kun otat paistetun pohjan uunista, levitä siihen taatelikinuski ja sen päälle paahdetut pekaanipähkinät.
  • Jos haluat ultimaattisen piirakkaherkun, tarjoile piirakka maidottoman vaniljajäätelön kanssa, esimerkiksi Oatlyn tai Choisen vaniljajädet ovat hyviä.

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


6 kommenttia :

  1. Oi, tämä menee varmasti testiin! Pekaanipiirakka on ehkä houkuttelevimman kuuloisin asia ikinä mutta yleensä kaikki ohjeet on minun makuun niin ylimakeita, että ei ole tullut tehtyä. Tämä taas kuulostaa just sopivalta, kiitos reseptistä! 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tiina!
      Ja se on totta että kaikki pekaanipiirakat tuntuu olevan niin tosi makeita, mutta toivotaan että tämä sopii sulle paremmin :)

      Poista
  2. Tästä on tullu mun luottopiiras :) Tosin teen täytteen aina puoltoista kertaisena, kun se on niiin hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Virpi! Tuo täyte on kyllä niin parasta että maistuu ihan sellaisenaankin ;)

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget