Vege kesämenu grilliin

7. heinäkuuta 2018


Kesällä ulkona grillaaminen on mukavaa. Kasvikset saavat ihan erilaista makua kun ne kypsentää grillissä, tässä muutama vinkki omiin suosikkeihini!


Grillaus kuuluu suomalaisten kesään, ja eipä se ole mikään ihmekään, sillä grillissä paistamalla ruokaan saa ihan erilaista makua mitä hellalla. Grillaus mielletään yleensä lihan valmistamiseksi, mutta jos kerron sulle, että grilliherkkuihin ei tarvita ollenkaan lihaa, uskotko?

Kasasin muutamia omia suosikkejani grillattavista, ja nämä ohjeet ovat ehkä osittain jopa itsestään selviä, mutta eipä sitä ihmeitä vaadita kun on käytössä hyvät raaka-aineet. Tuoreet kasvikset eivät grillin jälkeen oikeastaan tarvitse edes mausteita, sillä maut ovat parhaimmillaan ihan vain sellaisenaan.


Grillauksessa on siis se hyvä puoli, että se ei vaadi paljoa taitoa, paitsi ehkä sen grillin sytyttämisen ja ylläpidon sekä paljon kääntelyä. Porkkanat ovatkin ehdottomia suosikkejani grilliin, sillä ne eivät tarvitse kuin vain pesun, jonka jälkeen ne voikin heittää jo paistumaan. Grillattu kesäporkkana maistuukin ihan taivaallisen hyvältä, kun on tottunut talven syömään niitä ei ihan niin maukkaita varastojuureksia.

Toinen suosikkini on kesäkurpitsa. Etenkin kesäkurpitsarullat. Äitini aikoinaan kehitti nuo rullat kesägrillailuihimme ja niitä onkin tullut grillattua siitä lähtien jo vuosia. Uudet perunat ovat myös kesän herkku, ja koska ne kypsyvät nopeasti, ne voi hyvin kypsentää suoraan paistinpannullakin! Tillistä ja savupaprikasta saa perunoille juuri sopivasti makua, joka ei kuitenkaan peitä raikkautta liikaa.

Koska lihaa ei grillistä löydy, saa proteiinia ja täyteläisyyttä esimerkiksi tofusta. Tofu on suosikkini oikeastaan kaikessa ruuanlaitossa, sillä se on niin kätevä ja monipuolinen raaka-aine, joka taipuu mihin vain. Yksinkertaisuudessaan tofu sopii grilliin vain sellaisenaan. Jalotofun kylmäsavutofu onkin valmiiksi jo juuri oikean makuista eikä kaipaa kaverikseen kuin hyvän paistopinnan.


Kesämenu


Tillimarinoituja uusia perunoita

Grillattua kylmäsavutofua

Kesäkurpitsarullia

Kokonaisena paahdettua porkkanaa

Lehtikaalisipsejä

Erilaisia kirsikkatomaatteja


Tillimarinoidut uudet perunat

4 annosta

n. 600 g uusia perunoita
2 kourallista tuoretta tilliä
3 rkl öljyä
1 rkl savupaprikajauhetta
suolaa maun mukaan

(kookos)öljyä paistamiseen

Pese uudet perunat hyvin, kuoria ei tarvitse raaputtaa täysin irti, ellet halua.

Leikkaa perunat kuutioiksi. Pilko tilli pieneksi silpuksi. Laita perunat, tilli, öljy ja savupaprika kulhoon ja sekoita hyvin. Anna perunoiden marinoitua vähintään puolisen tuntia, sekoittele pari kertaa marinoitumisen aikana.

Paista perunoita pannulla tai grillissä miedolla lämmöllä niin että ne kypsyvät. Uudet perunat kypsyvät paistettaessa suht nopeasti, minulla meni noin 10-15 minuuttia.

Mausta perunat lopuksi suolalla.


Grillattu kylmäsavutofu


1 pkt Jalotofu kylmäsavua
öljyä paistamiseen

Ota tofu pakkauksesta ja kuivaa siitä enin neste pois talouspyyhkeeseen käärimällä ja pitämällä painon esim paistinpannu alla hetki.

Leikkaa tofu viipaleiksi ja paista ensin kuivalla pannulla siihen pinta ja sitten lisää öljyä. Tofu paistuu hyvin myös grillissä ritilällä.


Kesäkurpitsarullat


2 ohutta kesäkurpitsaa
öljyä paistamiseen
suolaa

Valitse ohuita kesäkurpitsoja kaupasta, ne ovat vähiten vetisiä ja pysyvät parhaiten kasassa paistettaessa.

Leikka kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä.

Paista siivuja tilkassa öljyä ja käännä. Kun siivut ovat kypsiä, rullaa ne rullalle ja mausta suolalla.


Kokonaisena paahdettu porkkana


uuden sadon porkkanoita

Valitse kaupassa pienehköjä uusia porkkanoita, jotta ne kypsyvät parhaiten.

Pese porkkanat hyvin ja poista halutessasi kanta. Paista porkkanoita pannulla tai grillissä kunnes ne saavat kunnolla väriä pintaan, porkkanoiden ei tarvitse kypsyä täysin, vaan ne saavat jäädä rapeiksi.


Lehtikaalisipsit


tuoretta lehtikaalta
öljyä paistamiseen

Revi lehtikaali paloiksi.

Paista lehtiä pannulla/grillissä rapeiksi. Varo polttamasta, grillin levyllä paistoaika on hyvinkin lyhyt ja lehdet rapeutuvat muutamassa minuutissa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget