Misotaikinassa friteeratut maissit

24. elokuuta 2018


Tuore maissi ihastuttaa syisyisin raikkaalla maullaan. Täydellisen makuelämyksen maissista saa kun sen paistaa misotahnalla maustetussa taikinassa ja kuorruttaa srirachalla!


Jouduin etsiskelemään tuoretta kotimaista maissia kaupoista hetkenaikaa, ennenkuin se suostui rantautumaan Pirkanmaallekin asti. Tai ainakin niihin kauppoihin, joissa itse käyn. Eteläisemmässä Suomessa tuoreesta maissista kun on näytetty nauttivan jo jokusen viikon somen perusteella. Nyt kuitenkin minäkin pääsin syömään tuota loppukesän kultaistatähkää!

Maissi on ehkä parhaimmillaan grillattuna, vaikka instagramin välityksellä sainkin kuulla, että raakana se on parasta. Vielä raaka maissi odottaa hyväksyntääni, joten tyydytään odotellessa paistettuun versioon. Halusin maissiin hieman jotain erityistä kuin vain grillauksen ja mausteet päälle. Misotahna on yksi suosikkimausteistani ja olen todennut sen maistuvan ihanalta munakoisoissa, joten miksei sillä voisi maustaa maissiakin?


Grillatut maissit voisi myös valella misotahnalla, mutta päädyin kuitenkin maustamaan friteeraustaikinan misolla, jolloin maku on hieman miedompi ja se saadaan tasaisesti koko maissin leveydeltä. Koska friteeraustaikinan kanssa on aina vähän se ongelma, että sitä meinaa jäädä yli, leikkelin kylkeen myös kesäkurpitsasiivuja! #kesäkurpitsatalkoot ja #maissitalkoot check!

Misotahnaa löytyy nykyään ihan tavallisistakin marketeista, joten etnisten kauppojen puuttuessa, kurvaa marketin aasiahyllylle ja tarkista tilanne. Sinänsä ei ole väliä mitä misotahnaa käytät, mutta perusohjenuorana se, että mitä tummempaa tahna on, sen suolaisempaa ja intensiivisemmän makuista se on. Tässä ohjeessa käytin valkoista misotahnaa joka on miedointa, mutta aivan yhtä hyvin voit käyttää vaikka punaistakin jos sitä on saatavilla!


Friteeratut maissit olivatkin oikeastaan pieni kulinaristinen taivas suussa, varsinkin kun niihin töräytti kunnon annoksen srirachaa päälle. Kyllä se tuore maissi maistuu vain niin monin verroin paremmalta kuin vakuumipakatut esikypsennetyt versiot. Kannattaa siis ehdottomasti satsata nyt syksyllä juurikin tuoreeseen maissiin, se kannattaa.


Misomaissit

4 annosta

4 maissintähkää
1-2 ohutta pientä kesäkurpitsaa

Taikina
3/4 dl kylmää vettä
2 tl (valkoista)misotahnaa
½ dl maissitärkkelystä
1 dl kikhernejauhoja
½ tl togarashia tai chilijauhetta

paistamiseen reilusti öljyä
tarjoiluun srirachaa ja dippikastikkeita


Halutessasi voit kypsentää maissintähkiä ensin, joko 3 min mikrossa päällyslehtineen tai keittämällä 5 minuuttia, mutta tällöin poista ensin päällyslehdet ja vihneet. Esikypsennystä ei ole pakko tehdä.

Valmista taikina. Liuota misotahna veteen. Lisää nesteeseen loput taikinan aineksista.

Laita öljy kuumenemaan paistinpannulle, johon saat maissin mahtumaan. Öljykerros saa olla ainakin 1-2 senttiä että maissi pääsee paistumaan kunnolla.

Dippaa maissi taikinaan ja valele taikinaa lusikalla kauttaaltaan tähkän päälle. Kun öljy on kuumaa (nokare taikinaa rupeaa sihisemään siinä heti) laita maissit paistumaan. Paista maissia pannulla niin että pinnasta tulee kullanruskea, käännä maissia kunnes koko pinta on paistunut. Paista muutkin tähkät näin

Maissin lisäksi taikinassa voi paistaa esimerkiksi kesäkurpitsasiivuja. Toimi samalla tavalla kuin maissin kanssa: dippaa ensin taikinaan ja laita paistumaan kuumaan öljyyn kunnes pinta on kullanruskea.

Jos taikinaa jää yli, siitäkin voi paistaa ns. kakkusia. Kaada lusikallinen taikinaa kuumaan öljyyn ja paista kullanruskeaksi molemmin puolin.

Tarjoile maissit sriracha kastikkeen ja mieleisen dippikastikkeen kera.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget