Papu-avokadoleivät

6. tammikuuta 2019


Aamupalaleipiin saa kivaa vaihtelua käyttämällä täytteenä papuja tomaattikastikkeessa ja tuoretta avokadoa. Herkkuleipä on hyvän maun lisäksi myös ilo silmille!


Aamupalalle kaipaa aina toisinaan vaihtelua, varsinkin jos lukeutuu niihin ihmisiin, jotka syövät aina sen saman tylsän aamupalan. Teinkin siis nämä maukkaat papuleivät, jotka sopivat tarvittaessa jopa lounaaksi. Ne maistuvat hyvältä niin kylmänä kuin lämpimänäkin. Ja mikä parasta, näin avokadon satokauden aikana on mukava pyöräyttää avokadoruusut vielä leivän päälle jolloin komeus on myös ilo silmälle!

Kaupassa myydään valmiina papuja tomaattikastikkeessa, mutta niissä on usein reilusti sokeria ja suolaa. Tomaattikastike pavuille valmistuu nopeasti ihan kotonakin, eikä se vaadi sen kummempia raaka-aineitakaan. Ja totta puhuakseni, itse tehty tomaattikastike on vielä paljon parempaakin!


Pavut tomaattikastikkeessa ovatkin aina olleet oma heikko kohtani, ne ovat vain niin hyviä. Joskus jopa teen niitä ja dippailen vain paahdettua leipää tomaattikastikkeeseen. Sulaa parhautta! Sitten kun vain malttaa laittaa sen soosin vielä leivän päälle avokadon kanssa, on makunautinto vielä parempi. Pitäisikin useammin tehdä tällaisia yksinkertaisia ns. parempia aamupalaruokia, sillä ne usein ovatkin kaikkein parhaimpia!


Papu-avokadoleivät

2 leipää

Pavut tomaattikastikkeessa
1 tlk suuria valkoisia papuja
3 rkl tomaattipyrettä
1-2 rkl ketsuppia
1 dl vettä
2 tl balsamicoa
1 tl kuivattua basilikaa
1/4 tl mustapippuria
suolaa maun mukaan

Lisäksi
1 avokado
2 isoa siivua valinnaista leipää esim. paahtoleipä tai hapanjuurileipä (glut.tarv.)
tuoreita yrttejä


Valuta ja huuhtele pavut.

Laita pannulle tomaattipyre, ketsuppi, vesi, balsamico ja mausteet. Anna kiehahtaa. Lisää sekaan pavut ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes tomaattikastike paksuuntuu.

Puolita ja kuori avokado. Leikkaa siitä ohuita siivuja ja pyöräytä siivut ruusukkeen muotoon.

Paahda leipä. Kasaa leivän päälle tomaattikastiketta ja nosta avokado päälle. Koristele tuoreilla yrteillä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget