Tofukatsu donburi eli leivitettyä tofua riisikulhossa

20. toukokuuta 2019


Japanilainen kulhoruoka donburi on helppo makumatka japanilaiseen keittiöön. Tofusta valmistuu maukas leivitetty tonkatsupihvi. 


Japanilaiset maut ovat pitkään olleet hyvin lähellä sydäntäni. Pidän erityisesti japanilaisen keittiön yksinkertaisista mauista ja siitä että raaka-aineita korostetaan. Erilaiset riisikulhot ovatkin meillä usein arkiruokien keskiössä, sillä niitä on todella helppo varioida sen mukaan mitä kaapista löytyy.

Yksi iso osatekijä riisinkulutuksemme lisääntymiseen on ollut muutama vuosi sitten hankkimani riisinkeitin. Tuo masiina on ehkä paras keittiöostos, jonka olen ikinä tehnyt. Se helpottaa niin montaa asiaa, eikä nopeiden riisiruokien valmistus ole ikinä ollut yhtä vaivatonta. Eikä tarvitse enää jynssätä riisikattiloita! Ostin riisinkeittimen aikoinaan Helsingistä Tokyokanista. Riisinkeitin keittää pienen paineen avulla riisit mehukkaiksi riisityypin mukaan. Keittimeen voi ladata riisiä annosten mukaan, ja luonnollisesti pienempi annos kypsyy suht nopeasti ja isompi ottaa enemmän aikaa. Meidän riisinkeittimessä valmistuu riisin lisäksi esimerkiksi puurot, kvinoat ja pavut. Olisihan tuossa toiminto kakunkin valmistukseen, mutta en ole sitä uskaltautunut vielä kokeilemaan. Yksi helpoimmista ruuista onkin iskeä riisit ja kasvikset keittimeen ja painaa napista päälle, jolloin ruoka valmistuu itsellään. Keittimen voi myös ajastaa, jolloin aamulla on valmis haudutettu puuro odottamassa. Voisin jatkaa tätä listaa vielä vaikka kuinka pitkään! Niin tyytyväinen olen keittimeen.


Donburi eli japanilainen riisikulhoruoka, josta tulee katsudon eli tonkatsu donburi kun siihen yhdistää leivitetyn pihvin. Tyypillisesti tonkatsupihvi on leivitetty possunpihvi, mutta päätin tehdä siitä tofuversion. Olenkin tällaisia leivitettyjä tofupihvejä paistellut tämän tästä ja ne ovat aina yhtä herkullisia. Parhaan lopputuloksen saa käyttämällä leivitykseen karkeampia pankokorppujauhoja, joilla pinnasta tulee erityisen rapea. Mutta yhtä hyvin kelpaavat tavallisetkin korppujauhot, joita minä käytin kuvien versioissa. 

Donburiin kannattaa lisäillä erilaisia tuoreita kasviksia. Tällähetkellä esimerkiksi varhaiskaalit ovat todella maukkaita! Samoin kesäkurpitsa. Käytä siis kaikki kauden suosikkiraaka-aineesi. Kasvikset kannattaa vain wokata kevyesti, jolloin ne maistuvat oikeastaan parhaimmalta. Varsinkin kun oheen tekee kastikkeen karamellisoidusta sipulista.


Tofukatsu donburi eli leivitettyä tofua riisikulhossa

2 annosta

2 tofukatsua/pihviä (ohje alla)
1½ dl/2 annosta tummaa (puuro)riisiä
lisäksi tuoreita kasviksia kuten parsakaalia, kesäkurpitsaa, raitajuurta yms.

Karamellisoitu sipuli
1 iso keltasipuli
öljyä paistamiseen
ripaus sokeria

Kastike
3 rkl soijakastiketta (voit hyödyntää ylijääneen soijakastikkeen tofun marinoinnista)
2 rkl riisi/omenaviinietikkaa
ripaus sokeria
½ dl vettä
1 rkl maissitärkkelystä


Keitä riisi lisäkeriisiksi paketin ohjeen mukaisesti.

Valmista karamellisoitu sipuli. Leikkaa sipulit lohkoiksi ja laita paistumaan öljytylle pannulle. Kypsennä sipuleita miedolla lämmöllä kunnes niiden rakenne pehmenee. Lisää pannulle ripaus sokeria ja jatka kypsennystä kunnes sipulit ovat kunnolla pehmeitä ja saavat tummanruskean värin.

Valmista kastike. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita pannulle kuumenemään. Kun seos kiehahtaa ja sakeutuu nosta se pois lämmöltä. Sekoita karamellisoidut sipulit kastikkeeseen.

Valmistele kasvikset leikkaamalla ne sopiviksi paloiksi. Voit myös paistaa kasvikset pannulla halutessasi.


Tofukatsu eli leivitetty tofu

1 pkt/270g maustamatonta Jalotofua
2 rkl soijakastiketta

Leivitys
2 dl (panko)korppujauhoja
1 tl togarashia (tai chilijauhetta)
1 tl kurkumajauhetta

Kostutus
2 rkl maissitärkkelystä
2 rkl vettä

öljyä paistamiseen

Valmista tofukatsut. Laita tofu kuivumaan keittiöliinaan käärittynä ja painon alle esimerkiksi paistinpannu, kunnes enin kosteus imeytyy pois. Leikkaa tofu 2 pihviksi ja nosta lautaselle. Kaada tofupalojen päälle soijakastike ja lusikoi kastiketta palojen joka puolelle, voit antaa tofun myös marinoitua soijassa hetken.

Leivitä tofut. Sekoita leivityksen ja kostutuksen ainekset keskenään. Dippaa tofupalat ensin maissitärkkelystaikinassa ja pyörittele sitten korppujauhoissa joka reunalta. Jos leivitys ei ole tarpeeksi paksu, pyörittele tofut vielä maissitärkkelystaikinassa ja vielä toisen kerran korppujauhoissa.

Paista leivitettyjä tofupaloja paistinpannulla öljyssä kunnes ne saavat kullanruskean pinnan.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

2 kommenttia :

  1. Löysin tämän blogin vasta nyt. Kivoja ohjeita!Testiin menee varmasti nämä tonkatsupihvit ja maapähkinäiset wingsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne nyt kuitenkin! :) Valkkasitkin mainiot ohjeet kokeiluun, molemmat on yksiä mun suosikkeja.

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget