Keräilijän leipä eli kantarellileipä

26. elokuuta 2020


Metsästäjänleivän kasvisverion voi tehdä tofupihvillä ja kermaisella kantarellikastikkeella! Voisikohan tätä kutsua sitten vaikka keräilijän leiväksi?


Perinteisten ruokien nimien vääntäminen kasvisversioksi voi joskus olla hieman haastavaa. Metsästäjänleipä eli pihvi sienikastikkeella (oon aina ajatellut että kyseinen metsästäjä ei ole ollut kovin hyvä sienten perusteella, hyvä niin) on yksi näistä. Jos leipä olisi keräilijän leipä, sienet sopisivat hyvin yhtälöön, mutta entäs tofupihvi? Toki myönnettäköön, että tofunkin keräsin kaupasta ostoskoriin, joten siinä mielessä keräily sopii siihenkin!

Instagramissa kyselin vinkkejä tämän nimeämiseen ja vastauksia tuli paljon erilaisia! Esimerkiksi metsurinleipä, metsästämätön leipä, sienestäjän leipä jne. Ehdotuksista kaikki olisivat varteenotettavia, joten säkin voit päättää oman nimesi tälläe leivälle.


Tänä vuonna ei kantarellionni ole vielä suosinut kovinkaan paljoa, sillä löysin metsästä kokonaiset viisi kantarellia, niillä ei kovin isoa soppaa saanut aikaiseksi. Onneksi yhdistettynä tatteihin ja haperoihin niistäkin sai yhden ruuan. Kantarellit on siis pitänyt tyytyä metsästämään torilta. Metsäsamoiluissa onnea oli kuitenkin hieman matkassa, sillä osuin loistavalle lakkapaikalle, harmillisesti tosin lakkojen kausi on jo mennyt ohitse. Mutta ensi vuonna aion kyllä käydä tuon löytämäni paikan kurkkaamassa ehkä paremmalla onnella!

Kantarellit ovat aina olleet hieman ongelmallisia, sillä niiden löytäminen isommissa määrin on ollut aika haastavaa. Meillä on yksi tietty paikka, johon aina tulee pari rypästä sieniä, mutta senkin paikan saanto on kourallinen tai kaksi isoimmillaan. Tänä vuonna mökkimme suunnalla on ollut niin kuivaa, että sieniä on hyvin rajallisesti. Suppilovahveroita on tosin aina löytynyt, joten niiden varaan lasken tänäkin vuonna.


Keräilijän leipä 

4 annosta

Kantarellikastike
2 kesäsipulia tai 1 keltasipuli
1 tl öljyä
1 l tuoreita kantarelleja
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kaurakermaa + purkin huuhteluvesi
4 oksaa tuoretta persiljaa
1 oksa tuoretta timjamia tai 1 tl kuivattua
½ tl valkopippuria
1 tl suolaa

Leivitetyt tofupihvit tai kaupan valmiita leivitettyjä kasvispihvejä
1 pkt marinoitua tofua
1 dl korppujauhoja/pankojauhoja
2 tl paprikajauhetta
1 tl valkopippuria
ripaus suolaa
3 rkl kikhernejauhoja (tai vehnäjauhoja)
4 rkl vettä
öljyä paistamiseen

Paistetut kesäkurpitsat
1 ohut kesäkurpitsa
öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria maun mukaan

Lisäksi 4 paahtoleipää tai 4 paksua siivua valinnaisesta limpusta

Valmista kantarellikastike. Leikkaa sipuli viipaleiksi ja kuullota pannulla öljyssä. Lisää pannulle sienet ja paista niistä enin kosteus pois. Ripottele jauhot sienille ja paista pieni hetki. Lisää kaurakerma ja huuhtele purkki noin puolella tilavuudesta ja kaada vesikin pannulle. Kypsennä miedolla lämmöllä kunnes kastike saostuu. Silppua tuoreet yrtit ja lisää mausteet. Sekoita ja tarkista maku, lisää suolaa tai pippuria tarvittaessa.

Leikkaa tofu noin ½ cm paksuisiksi siivuiksi. Sekoita korppujauhot, paprika, pippuri ja suola keskenään laakealla lautasella, sekoita toisella lautasella kikhernejauhot ja vesi. Pyöräytä tofusiivut ensin kikherneliemessä ja kääntele sitten korppujauhoissa. Laita paistumaan pannulle öljyyn ja paista molemmin puolin. Toista sama kaikilla tofusiivuille.

Leikkaa kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi esim juustohöylällä. Paahda kuumalla öljytyllä pannulla niihin paistopinta ja lisää päälle suolaa ja pippuria maun mukaan.

Paahda leivät paahtimessa tai kuivalla pannulla.

Kasaa leivät. Laita alimmaiseksi kesäkurpitsasiivut, niiden päälle tofupihvit ja lusikoi sienikastike päällimmäiseksi.



Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget