Seitan kebab

31. maaliskuuta 2015


Seitanista voi tehdä mausteisemman version ja siivuttaa ohueksi, jolloin se muistuttaa paljon kebabia. Seitan kebab vaatii hieman enemmän värkkäilyä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen!


Kebabin lihaista versiota kun nykyään tulee harvemmin syötyä, niin päätin sitten kokeilla miten se onnistuisi seitanista. Maustamisen kanssa piti kyllä aikalailla kikkailla, että lopputuloksesta sai tarpeeksi mausteisen, sillä mielestäni kebabiin kuuluu pieni potku. Kaiken keittelemisen ja marinoimisen jälkeen kuitenkin lopputuloksesta tuli suorastaan erinomainen. Välttämättä tämä ei ajallisessa tehokkuudessaan vedä vertojaan pikaruoalle, mutta maussa uskaltaisin väittää, että lihaa tuskin kukaan jää tämän jälkeen kaipaamaan. Kastikkeetkin kun vielä jaksaa toteuttaa itse, niin lopputulos on herkullinen. Rasvaakaan tässä versiossa ei hirveämmin ole valuvaksi asti, eikä sen puutetta edes huomaa.


Teknisinä huomioina sanoisin, että seitanpaisti kannattaa leikellä terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Tottakai tässä on makukysymyksiä, mutta itse pidän isommista siivuista, joten leikkelin ohuita, mutta laakeita siivuja, jotka sitten uunissa ottivat lopuksi pientä rapeutta. Joten leikkelemiseen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka siihen aikaa saa hetken kulumaankin. Itselläni sattui olemaan kaapissa valmiina jokin tällainen valmis seitanjauhoseos, joten jos et halua itse jauhoja sekoitella, jätä se homma osaavimmille ja nappaa kaupasta mukaasi sika säkissä.



Seitankebab

4 annosta

Seitanklöntti
4 dl     gluteenijauhoja
1 dl     kikhernejauhoja
1 tl      savupaprikajauhetta
1 tl      yrttimaustetta (basilikaa, rosmariinia ym.)
ripaus yrttisuolaa
3 rkl   soijaa
3 rkl   oliiviöljyä
2½-3 dl  vettä

Keitinliemi
1½ l  vettä
1 rkl soijaa
2 tl   kasvisliemijauhetta
2 tl   siirappia
1 rkl balsamietikkaa

Marinadi
1 dl  keitinlientä
2 rkl balsamietikkaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 tl   tabascoa
½ tl  savupaprikajauhetta
lisää mausteita halutessasi

Lisäksi
tomaatti- ja valkosipulikastiketta kebabille
esim. bataattiranskalaisia tai valkosipulikermaperunoita


Valmista seitan sekoittamalla ensin kuivat aineet keskenään. Sekoita sitten soija, öljy ja vesi keskenään ja kaada jauhojen sekaan. Vaivaa taikinaa muutama minuutti, kunnes se kiinteytyy hyvin. Muotoile siitä pötkö ja jätä hetkeksi odottamaan.

Valmista keitinliemi sekoittamalla kaikki ainekset kattilassa keskenään ja kiehauta. Kun neste kiehuu, lisää seitanklöntti sinne ja keitä noin 15 minuuttia.

Nosta seitan pois vedestä ja kääri folioon. Paista sitä 175 asteisessa uunissa 30 minuuttia ja nosta lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä 5-10 minuuttia.

Valmista marinadi seitanin ollessa uunissa. Sekoita marinadin ainekset keskenään.

Kun seitan on kypsää anna sen jäähtyä kunnolla, että sitä pystyy käsitelemään. Viipaloi sitten terävällä veitsellä mahdollisimman ohuita siivuja. Kun seitan on siivutettu lisää se marinadiin ja sekoita hyvin. Anna maustua ainakin  10-15 minuuttia, mutta halutessa pitempään. Levitä marinoidut palat uunipannulle ja paista 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Palat voi myös lämmittää mikrossakin.


Tarjoile tomaatti- ja valkosipulikastikkeen kera ja halutessasi kylkiäisinä bataattiranskiksia, valkosipuliperunoita tai lohkoperunoita, tai haluamiesi lisukkeiden kanssa.


EDIT 20.7.2017: Reseptin nestemäärä muutettu oikeellisemmaksi. Aiemmin nestemäärä oli selvästi liian vähäinen kuivien aineiden määrälle. Nyt pitäisi toimia paremmin!

6 kommenttia :

  1. Moikka!

    Kokeiltiin tätä reseptiä sunnuntaina, ja hyvin onnistui. Veden määrä piti kuitenkin tuplata, että kaikki jauhot saatiin mukaan klönttiin. Lisäksi kun ollaan vähän tulisemman ystäviä, lisättiin marinadin sekaan srirachaa ja jauhelihamausteseosta. Oli vaivan arvoinen mättö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Matti!
      Aika jännä tuo veden määrä! Ehkä mulla on sitten tullut jokin kirjoitusvirhe reseptiä tehdessä. Pitääkin taas itsekin herkutella tällä niin saan veden määrän muutettua oikeaksi :) Kiitos kun ilmoitit!

      Mausteita saa (ja pitää) lisätä jos siltä tuntuu! Tein tästä vähän geneerisemmän, että sopisi mahdollisimman monelle. Mutta sriracha varmasti sopii ihan älyttömän hyvin. Mahtava juttu, että maistui!

      Poista
  2. Voiko gluteenijauhojen sijasta käyttää ihan normi vehnäjauhoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Gluteenijauhot ovat vehnäjauhoista eristetty vehnägluteeni, eli jos haluaisi käyttää vehnäjauhoja gluteenijauhojen sijasta, täytyisi vehnäjauhot ns. pestä ja huuhtoa pitemmän prosessin kautta, että jäljelle jäisi vain gluteeni ja tärkkelys poistuisi. Eli käytännössä gluteenijauhot ja vehnäjauhot ovat kaksi eri asiaa.

      Jos haluat tutustua seitanin valmistukseen pelkistä vehnäjauhoista, ohje löytyy esimerkiksi täältä: http://vegamo.blogspot.com/2010/10/seitan-vehnajauhoista.html
      Gluteenijauhojen käyttö on kuitenkin huomattavasti nopeampaa.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Gluteenijauhon käyttö on mulle vielä uusi asia mutta voisin kokeeksi ostaa ja testata!

      Poista
    3. Suosittelen kyllä kokeilemaan gluteenijauhojen käyttöä, ne on ihan käteviä monessa ruuassa seitanin lisäksikin :) Esimerkiksi kasvispihveihin saa niillä hyvin sitkoa tai voi käyttää ihan leipä/pullataikinassakin!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget