Yrttinen seitanpaisti

2. huhtikuuta 2016


Kun on aikaa laittaa ruokaa pitemmän kaavan kautta, seitanpaisti on herkullinen vaihtoehto. Kun paistin marinoi vielä yrttien ja kasvisten kanssa uunissa, lopputulos on todella mehevä.


Aurinkoista lauantaita!

Kun aprillipäivästä ollaan selvitty, voidaan keskittyä oikeisiin asioihin. Toivottavasti edes joku huvittui aprillipilastani, minä ainakin huvituin kun suunnittelin sitä. Toisaalta oma ilo on useimmiten se paras ilo ja omat jutut naurattaa pisimpään (surullista eikö?). Huumorintajuja on kuitenkin yhtä monta kuin on ihmistäkin, joten itsehän sitä tietysti parhaiten tietää mistä huvittuu.


Ruoka on kuitenkin aina sellainen aihe, josta voi mielihyvin huvittua. Nimittäin ruoka on aina kaiken keskipiste ja siitä ei vain saa tarpeekseen (niin sanan kuvainnollisessa kuin oikeassa merkityksessään). Huomaan usein, että ajattelen ruokaa vähän liiankin usein, päivä alkaa sillä että tiedän mitä tulen syömään aamupalaksi, lounaaseen asti selviän suunnilleen miettiessäni mitä silloin saan syödä ja sen jälkeisen ajan selviän juuri ja juuri miettimällä välipalojani ja iltaruokaa. Ruoka on siinä mielessä ihan hyväkin aihe mietiskelyyn, että sen kanssa ei kauaa tarvi odotella. Päivässä tulee vähintäänkin muutamaan otteeseen tyydytettyä ruokaiset halut, jonka jälkeen toisaalta aina odottaa seuraavaa kertaa. Joskus se on ehkä hieman epämukavaa, kun ajatukset pyörivät kokoajan ruuassa, kun tuntuu että nälkää riittää, vaikka se syöminen ei niinkään olisi aina niin hyvä vaihtoehto joka välissä. Siksi onkin hyvä aina kehittää itselleen toimivia tekosyitä ruoan terveellisyydestä ja kaikesta vastaavasta, että voisi syödä vielä enemmän. Mutta toisaalta, kunhan se pysyy järkevissä mitoissa, niin miksi ei? Ruoka on hyvää (kunhan se on hyvää ruokaa...)


Hyvästä ruuasta kun puhutaan, niin usein se vaatii pitkääkin valmistamista. Toisinaan on kiva tehdä ruoka nopealla tempolla ja nauttia nopeista saavutuksista, mutta monesti on myös mukavaa hifistellä ja tehdä ruokaa pitkällä kaavalla. Kaikki hajut keittiössä tuovat sitä kotoista tunnelmaa ja sitten kun viimein monen tunnin valmistelujen jälkeen saa sen ruuan pöytään, voi huokaista onnesta (sikäli kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja lopputulos maistuu oikealta). Viikonloppuisin onkin todella mukavaa tehdä kunnon ruoanlaittourakoita ja nauttia porukalla lopputuloksesta.

Tämä yrteillä maustettu seitanpaisti on hyvä esimerkki pitkäänvalmistetun ruuan saloista. Tämän valmistamiseen menee karkeasti sanottuna aikaa sellainen 3 tuntia, mutta lopputulos on sen arvoinen. Sen verran voin kuitenkin lohduttaa, että aktiivista valmistusaikaa tähän kuluu sellainen puolisen tuntia, kaiken muun ajan voit vain istua ja facebookata, tai mitä nyt ikinä haluatkaan tehdä. Kovin vaativaakaan tämän valmistus ei ole, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään, keitetään, sekoitetaan toisiin aineksiin ja paistetaan uunissa. Yksinkertaista. Koska käytän tämän seitanin valmistukseen kikherne"sosetta" tulee lopputuloksesta pehmeä ja mukavan murea. Tällä ohjeella et siis tule saamaan aikaan kiinteää virheettömiksi siivuiksi leikattavaa seitania. Kuvassa yllä havainnollistettuna leikkausoperaatio ja lopputulos.

Tämän seitanpaistin kanssa kannattaa tarjoilla samalla uuninlämmöllä muutakin, kuten lohkoperunoita ja uunikasviksia. Meidän pöydästämme löytyi tämän kanssa samoilla yrteillä ja oliiviöljyllä maustettuja perunaviipaleita ja paahdettuja ruusukaaleja, porkkanoita ja kesäkurpitsaa. Varsin toimiva kokonaisuus. Seitanpaistin marinadissa käytetyt tomaatit ja sipulit toimivat myös hyvin ruoan lisukkeena, joten ei suinkaan kannata heittää niitä herkkuja pois.


Yrttinen seitanpaisti

2(-4 lisuke)annosta

Seitan
½ tlk kikherneitä
1½ dl gluteenijauhoja
½ tl paprikajauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
1 rkl soijakastiketta
½-3/4 dl vettä

Keitinliemi
1 l kasvislientä
2 rkl balsamicoa
1 rkl soijaa

Marinadi
1 tomaatti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl kasvislientä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl balsamicoa
2 tl oliiviöljyä
1 pieni kourallinen tuoretta rosmariinia
1 pieni kourallinen tuoretta minttua
mustapippuria

Valmista ensin seitantaikina. Soseuta kikherneet hyvin, joko sauvasekoittimella tai sitten jos käsivoimia piisaa, niin haarukalla. Tärkeintä on, ettei jää klönttejä ja massasta tulee sileää. Tämän jälkeen sekoita gluteenijauhoihin mausteet ja lisää soijakastike ja ½ dl vettä, sekoita hyvin. Lisää sitten vielä kikhernemassa ja lisää että teelusikallinen kerrallaan ja työsta taikinaa käsin. Kun koostumus on hyvä, pyöräytä massasta pallo. Minulla meni noin tuo koko 3/4 dl vettä. Vaikka massasta ei saa täysin tasaista palloa, se ei haittaa.
Sekoita keitinliemen ainekset keskenään ja laita seitantaikinaklöntti keittymään 50 minuutiksi.

Seitanin keittyessä, pilko pieneen uunivuokaan (esim 20 cm pyöreä keraaminen vuoka) marinadin tomaatti ja sipulit. Lisää vuokaan myös muut nesteet ja silppua yrtit.
Kun seitan on keittynyt, nosta se uunivuokaan ja lusikoi marinadia paistin päälle/kääntele paistia. Peitä vuoka foliolla ja paista 1h 200 asteisessa uunissa. Poista tunnin jälkeen folio ja paista ilman sitä noin 30 minuuttia, riippuen miten rapean pinnan haluat, tarvittaessa voi paistaa vielä enemmänkin, mutta 30 min riittää.

Tarjoile paisti lämpimänä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget