Helppo ja nopea marjajälkiruoka

8. elokuuta 2016


Joskus hyvinkin yksinkertaiset asiat osoittautuvat hyviksi. Tuoreita marjoja, vaniljakastiketta ja vähän tuoreita yrttejä, eipä siinä sitten muuta tarvitakaan.


Hyvää alkanutta viikkoa!
Olen tässä viimeaikoina hieman pohdiskellut ruokaa (yllättävää) ja siihen liittyvää keskustelua, jota kokoajan mediassa käydään. Mitä saa syödä, mitä voi syödä, mitä pitäisi syödä? Sehän on selvää, että ravintosuositukset ja vaaralliset ruuat muuttuvat kerta toisensa jälkeen vuosien varrella, välillä hunaja on kiellettyjen listalla ja välillä sitten sitä pitäisikin syödä, toisaalta taas kasviksia pitäisi syödä, mutta sitten niissä onkin sitä ja tätä kemikaalia ja hupsistakeikkaa oletkin syönyt koko ikäsi jo tätä hyvin vaarallista raskasmetalli- ja torjunta-ainepitoista perunaa. Kuulostaako tutulta? Jep, sitähän minäkin.


Sitähän on vitsailtu jo pitempään, että lääkärin mukaan puhtaan veden nauttiminen silloin tällöin ei välttämättä aiheuta syöpää. Eli ehkä se paastoaminen olisikin terveyden kannalta sitten paras ratkaisu, fotosyntetisoinnin aloittamista odotellessa. Viimeisen vuoden aikana on käyty ahkerasti keskustelua esimerkiksi (ja vaihteen vuoksi) hedelmien torjunta-ainepitoisuuksista ja esimerkiksi hitiksi nousseen lehtikaalin vaarallisten aineiden (tallium) pitoisuuksista. Ehkä suurin asia on se, että liha on ollut kovassa käsittelyssä viimeaikoina, uusien ravintosuositusten myötä ja ekologisuuden kannalta. 

Kaikessa lyhykäisyydessaan siis todettu, kaikkien näiden vuosien jälkeen, että lihankulutus on riistäytynyt käsistä. Samalla on ikäänkuin ihmeen kaupalla ruvettu kiinnittämään huomiota lihantuotannon hiilijalanjälkeen  ja uskallettu jopa tuoda se ihmisten tietoon. Kaikkiin muihin päästöihin on tähän mennessä varmaan jo sanottu kanta ja puututtu, mutta ruokatuotannon päästöihin vasta nyt? Parempi kuitekin myöhään kuin ei milloinkaan. Näin maailman ylikulutuspäivän jälkeisenä päivänä tämä pistää mietityttämään, miten iso osuus ruokateollisuudella on tässä.

Nyt voisi jopa siis ehkä puhua kasvivallankumouksesta, sillä kasvisten osuutta ruokavalioissa, etenkin jopa täällä Suomessakin, halutaan painottaa. Se jos jokin passaa. Näin kasvukauden ollessa parhaassa loistossaan idea kuulostaa niin mainiolta, sillä kotimaiset kasviksethan ovat parhautta, etenkin tuoreeltaan. Mitenkäs sitten talvella? Onhan sitä ennenkin osattu säilöä ja kotimaisetkin kasvikset, kuten juurekset, säilyvät huomattavan pitkään oikeilla menetelmillä. Ongelmaa tähän kuitenkin aiheuttaa ailahtelevat kasvukaudet, esimerkiksi viimesyksyinen porkkanasato jäi minimaaliseksi ja kotimainen porkkana loppui keväällä kaupoista ennenkuin uutta satoa saatiin tilalle. Tuonti on aina vaihtoehto, mutta sehän ei sitten olekaan enää kotimaista.


Suomen kasvukauden pituuteen emme voi vaikuttaa, mutta kotimaisten kasvisten tarjontaan ja menestymiseen kyllä. Kesäisin suosin mahdollisuuksien mukaan toreja ja lähituottajia ostaessani vihannekseni. Vaikka hintaa onkin hieman enemmän näillä tuotteilla, on se panos mielestäni sen arvoinen. Olen ollut erittäin iloinen huomatessani, että kotimaisten kasvisten tarjonta on huomattavasti lisääntynyt viimevuosina, ja yhä erikoisempia vihanneksia tulee markkinoille. Esimerkiksi spagettikurpitsaa löytää nykyään kaupoista ja pienemmistä putiikeista ihan kotimaisena! Kotimaista härkäpapuakin löysin viikko sitten tuoreena Citymarketissa. Samoin eriväriset porkkanalajikkeet ja punajuurilajikkeet ovat löytäneet paikkansa kaupoista. Raitajuuresta tulen kyllä tänäsyksynä tekemään vaikka mitä herkkuja!

Kotimaisten tuotteiden markkinointi on mielestäni ollut huomattavasti parempaa viimeaikoina ja pientilat ovat uskaltautuneet kaupittelemaan tuotteitaan. Markettien kausi- ja lähituotehyllyt puolestaan parantavat kuluttajien mahdollisuuksia löytää näitä tuotteita. Erilaiset Reko-ringit ja tapahtumat taas luovat mahdollisuuden näiden kahden ryhmän kommunikoinnille.

Löysin hiljattain netistä mielenkiintoisen sivuston, jossa pystyy kartalta katsomaan mitä tiloja lähistöltä löytyy ja mitä tuotteita ne tarjoavat. Kyseinen sivusto löytyy osoitteesta: https://ostatilalta.fi/, käykää ihmeessä kurkkaamassa. Oli yllättävää huomata miten tässä lähelläkin on erilaisia vihannes- ja marjatiloja, joissa voi käydä itse poimimassa marjansa ja hakemassa varmasti tuoreita kasviksia. 

Onko sinulla kokemusta kasvisten hakemisesta suoraan tilalta ja onko hyviä vinkkejä paikoista?


Jotta tämä kaikki selittely ei olisi ihan sepustusta, tässä pientä ideaa miten oikeasti _hyvin_ yksinkertaisesti saa herkkuja aikaan. Torilta haetut ja omalta kasvimaalta kerätyt marjat ja yrtit yhdistettynä kaurapohjaiseen vaniljakastikkeeseen. Eihän sitä sitten oikeasti muuta tarvitakaan kuin ehkä lusikka!

Helppo ja nopea marjajälkkäri

4-6 annosta

1 prk Oatlyn vaniljakastiketta (tai 2½ dl itsethetyä)
4-5 dl tuoreita marjoja
1 kourallinen tuoretta minttua

Vaahdota vaniljakastike niin että siitä tulee kuohkeaa. Lusikoi suurin osa kastikkeesta tasan 4-6 kulhoon. Asettele marjat kastikkeen päälle. Koristele vielä lopulla kastikkeella marjojen päältä viivoilla tms. Ripottele mintunlehdet lopuksi annosten päälle.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget