Vadelma-punaherukkavispipuuro

20. elokuuta 2016


Herukat ovat helposti liian kirpeitä yksistään vispipuurossa, joten kun käyttää hieman vadelmia niiden kaverina, on lopputulos entistäkin pehmeämpi ja maukkaampi!


Olen ihan innoissani kotipihan kypsyvästä sadosta. Punaviinimarjat ovat olleet kypsiä jo ehkä viikon verran, samoin karviaiset. Muutkin kasvikset ovat tuottamassa satoaan, mutta esimerkiksi porkkanasta pääsin jo nauttimaan edellisviikolla! Omenat odottavat vielä kypsymistään, joten eiköhän viimeistään ensiviikolla päästä omenapiirakkapuuhiin, tuskin maltan odottaa. Punaviinimarjat ja vadelmat ovat kuitenkin tänään pääosassa tässä ihanassa vispipuurossa.

Mitä loppukesästä kypsyvää herkkua sinä odotat eniten?

Omat suosikkini ovat ehkä omenat ja kasvimaan antimet. Eipä toisaalta marjapuskien tuotteissa mitään vikaa ole. Vaikeita päätöksiä tällaiset. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia omaan puutarhaan, joten marjat voikin sitten joutua ostamaan kaupoista, toreilta tai tuttavilta. Toisaalta hieno asia, että tällaista tapahtuu! Olen seuraillut paria Reko-ryhmää facebookissa ja niissä on kyllä marjoja ja sieniä reilusti tarjolla, osa jopa hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan verrattuna toreihin.

Vispipuuro on yksi suosikkipuuroni, jos siis puhutaan näistä hieman laitetuimmista puuroista. Vispipuuroon voi käyttää mitä tahansa marjoja, eikä vain puolukoita. Kauniin vaaleanpunaisen vispipuuron saa myös punaherukoista, mutta ne ovat yksistään aika kirpakoita, ellei sokeria halua lisäillä niin kannattaa kokeilla muita makeampia marjoja kuten vadelmaa. Vispipuuro on ehkä herkullisimmillaan tarjoiltuna maitotilkan kanssa. Kokeilin juuri Provamelin makeuttamattomalla soijamaidolla ja se toimi erittäin hyvin. Provamelin tuotteita on nyt ruvennut ilmestymään paremmin ainakin K-ryhmän kaupoihin ja etenkin sellaisiin, joissa on tuo uusi Vege-hylly. 

Vadelma-punaherukkavispipuuro

4 annosta

1 litra vettä
1 dl vadelmia
2 dl punaherukoita
2 dl kauraleseitä
2 rkl agavea/vaahterasiirappia/hunajaa
ripaus suolaa

Laita marjat veteen keittymään. Keitä marjoja 5-10 minuuttia, kunnes niiden rakenne hajoaa. Lisää kauraleseet ja keitä puuroa kymmenisen minuuttia, että leseet kypsyvät. Lisää makeutus ja suola.

Puuron voi syödä heti sellaisenaan, mutta vispipuuron siitä saa antamalla puuron ensin jäähtyä jääkaappikylmäksi, esim yön yli. Ja sitten jäähtyneenä vatkaamalla sähkövatkaimella kuohkeaksi.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget