Suklainen kastanjamousse

14. joulukuuta 2016


Mietitkö mitä tekisit tuoreista kastanjoista? Ne maistuvat sellaisenaan paahdettuna, mutta sopivat erittäin hyvin suklaan makupariksi. Tässä moussessa kastanjat ovat vain edukseen!


Pohdiskelet ehkä, mitä noista pienistä suloisista kaupan hyllyltä löytyvistä ruskeista palluroista voisi oikein tehdä? Kastanjahan lienee kaikille tuttu ainakin jossain yhteydessä, mutta Suomessa tuoreiden kastanjoiden käyttö tuntuu olevan ihan liian vähäistä siihen nähden mihin noista herkuista oikein olisi! 

Suurin kynnys kastanjoiden valmistamisessa lienee tietämättömyys ja kuoriminen. Sitten kun lopulta keksit kokeilla paahdettuja kastanjoita, menetät hermosi, kyntesi ja sormenpäiden ihon yrittäessäsi kuoria noita paholaisia (hyvästi ajatukselle suloiset pallurat). Painiskelin itsekin tämän kuorimisasian kanssa, mutta sitten onneksi löysin nettiä selaillessani kivoja ohjeita minua viisaammilta ja kokeneemmilta ihmisiltä.


Kun kastajat paahtaa uunissa, kannattaa niihin ensin tehdä viilto, etteivät ne poksahta auki. Perinteinen tapa on tehdä päätyyn ristiviilto. Mutta kuorimisen kannalta koin helpoksi tavaksi tehdä niiden tasaiselle sivulle koko matkalta viillon vain kuoreen läpi, ei itse kastanjaan asti, jolloin kuoriminen tapahtuu nätisti. Yllä kuvassa näet muutaman kastanjan, joka halkesi uunissa kun olin tehnyt viillon hieman liian syväksi, tällöin kastanja piti käytännössä kaapia kuorista pikkulusikalla.

Kun kastanjat on paahdettu, kannattaa ne kuoria hetimiten lämpimänä, kunhan vain pystyt niitä käsittelemään etteivät ole liian kuumia! Jos kastanjoiden antaa jäähtyä ensin, kuori jämähtää kiinni kuin tauti. Toinen vaihtoehto on kastella kastanjat kauttaaltaan, laittaa mikronkestävään kulhoon ja mikrottaa pari minuuttia, tällöin kuori lähtee nätisti repäisemällä viiltokohdasta kuorenpuolikkaat eri suuntiin. Eli kokeile hieman mikä on sinulle sopiva tapa. 


Kastanjoissa on ihana täyteläinen ja paahteinen maku, joten ne sopivat todella hyvin suklaan makupariksi! Jos haluat lisää ideoita kastanjoiden käyttöön, niin blogista löytyy esimerkiksi tämä ihana matcha-kastanjakakku! Kastanjat sopivat myös ihan ruokaankin, joten kastanjariisi on sellainen, jota suosittelen ehdottomasti!

Nyt on kuitenkin kiva herkutella pehmeillä, mutta raikkailla mauilla, joten kastanjamousse sopii välipalaksi tai jälkkäriksi, ihan kuinka haluat!

Suklainen kastanjamousse

4 annosta

250 g tuoreita kastanjoita*

200 g pehmeää tofua
1 tlk kookosmaitoa (yön yli jääkaapissa)
3 rkl vaahterasiirappia
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl kanelia
ripaus suolaa

koristeluun kaakaota

*Voit käyttää myös valmiiksi kypsiä kastanjoita, joita löytyy säilyketölkeissä kaupoista tai kastanjatahnaa

Viillä kastanjoiden kuoriin veitsellä viilto, että höyry pääsee pois kypsentäessä. Paahda kastanjat 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Kastanjat kannattaa kuoria heti lämpimiltään (kunhan hieman jäähtyvät), että kuoret irtoavat. Jos kuoret meinaavat tarttua kovasti, huuhtele kastanjat vedessä ja mikrota minuutti. Kastanjoissa on 2 kuorta, kova ulkokuori ja karvainen sisäkuori, poista molemmat.

Laita kuoritut kastanjat, tofu, kookosmaitotölkistä kaavittu kiinteä kermaosa (käytä loppu esim smoothieen), kaakaojauhe, kaneli ja suola samaan kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi mousseksi. Tarjoile kylmänä.


2 kommenttia :

  1. Ai vitsi, miten ihanan kermaisen näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki! Oli kyllä ihanan pehmeää ja maukasta :) Tuli syötyä kyllä yhteen putkeen ihan liian paljon kun kahteen pekkaan syötiin tuo koko annos :D

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget