Naurissosekeitto

1. maaliskuuta 2017


Etkö oikein keksi mitä nauriista voisi valmistaa? Ne sopivat loistavasti sosekeittoihin! Nätin värin keittoon saa lisäämällä hieman porkkanaa.


Tiesitkö, että nyt voisi ehkä puhua kotimaisten kasvisten kulta-ajasta. Ei niinkään kulta-ajan perinteisessä mielessä, vaan enemmänkin värivalikoiman suhteen. Jotenkin ihmeen kautta kaikki ruokani ovat viimeaikoina olleet enemmän tai vähemmän keltaisia (kultaisia). Vaikka kotimaisia kasviksia ei juuri kasvihuoneversioiden lisäksi ole saatavilla, löytyy kuitenkin vihannesosastolta muutamia loistavia varastovihanneksia!

Kotimaista porkkanaa, naurista, lanttua, keltajuurta, maa-artisokkaa, perunaa, sipulia... löytyy kyllä vielä kaupoista ihanasti. Joten valmista sinäkin oma kulta-ajan ateriasi! Kaikkea kauniin väristä sekaisin. Ja jos kotimaista ei löydy, niin ulkomainen bataatti on juuri myös sopivasti sesongissa. 

Nauris on nykyään mielestäni ihan liian aliarvostettu juures. Toki sama tilanne on monella muullakin perinteisellä "keittojuureksella" kuten palsternakalla tai lantulla. Niitä syödään vain siinä keiton pohjassa (pakasteen keittojuuressekoituksesta) tai sitten jouluna lanttulaatikon muodossa. Kyseessä on kuitenkin ihan loistavia kasviksia, joten miksi olla niitä käyttämättä? Etenkin kun hinta on halpa ja maku mitä mainioin.

Ajattelin tässä kevään mittaan julkaista blogissa muutamia reseptejä näistä unohdetuista kasviksista ja niiden hyvistä käyttätarkoituksista. Aloitetaan siis nauriista. Nauris sopii loistavasti sosekeittoon, mutta siitä syntyvät myös ihanat ranskikset!


Sosekeitot ovat monille se välttämätön paha ruoka, joka ei ole niinkään hyvää, (ellei siinä ole kiloa juustoa) ei pidä nälkää, eikä niin miellyttävän näköistäkään. Epämääräisen väristä mössöä. Kasvissosekeittojen salaisuus piileekin muutamassa huomioonotettavassa seikassa. Mieti siis etukäteen mitä kasviksia käytät, jos käytät värittömiä kasviksia kuten perunaa, naurista, lanttua, maa-artisokkaa tms. niiden kanssa kannattaa käyttää muina aineksina joko vaaleita kasviksia tai sitten lisätä sekaan jotain selkeästi värjäävää (huom. vain yhden väristä värikästä yhteen soppaan) kuten porkkanaa, punajuurta, bataattia, kurpitsaa tms. Näin keittoon saa mukavasti väriä. 

Ravintoarvoja kasvissosekeittoon saa lisäämällä keittovaiheessa papuja, linssejä, kvinoaa tai muuta vastaavaa, joka sitten soseutetaan keiton mukana. Jos haluaa kuitenkin tehdä soppansa ihan vain kasviksista, voi keiton päälle sitten ripotella reippaalla kädellä muita herkkuja. Oma uusi suosikkini sosekeiton päälle onkin rapea Silmusalaatti. Se on nimittäin ihan parasta keitossakin! Tämän lisäksi se toimii myös salaateissa ja smoothieissa (tai oikeastaan missä vaan). Näillä kikoilla keiton pitäisi pitää hieman paremmin nälkää.

Sitten vielä se, miten keiton saa maistumaan joltain. Hyvät esivalmistelut, kuten kuullotettua sipulia ja valkosipulia, vahvaa kasvislientä ja/tai lopuksi hyvä määrä mausteita. Pehmeyttä keittoon puolestaan saa lisäämällä sekaan kaurakermaa, pähkinä/siementahnaa, kookosmaitoa/öljyä, tai kaurafraichea. 

Hyviä keittohetkiä!


Naurissosekeitto

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
500 g nauriita
2 keskikokoista perunaa
1 porkkana
2 dl kaurakermaa
1 tl rosmariinia
1 tl rakuunaa
1 tl valkopippuria
1 tl suolaa

paistamiseen öljyä
tarojiluun rouskuvaa silmusalaattia tai siemeniä

Kuori ja pilko sipulit. kuullota kattilassa öljyssä. Kuori nauriit ja porkkana, pese perunat. Pilko juurekset pieniksi paloiksi ja lisää sipulien kanssa kattilaan, kaada päälle kiehuvaa vettä että kasvikset peittyvät. Ketiä kasvikset kypsäksi (mitä pienempiä paloja sen nopeampi kypsyminen).

Kaada noin puolet vedestä pois (voit käyttää syntyneen kasvisliemen muuhunkin ruuanlaittoon) Soseuta kasvikset. Lisää lopuksi kaurakerma ja mausteet.

Tarjoile lämpimänä rouskuvan silmusalaatin tai siementen kanssa.


5 kommenttia :

  1. En todellakaan tiennyt, mitä nauriista voisi tehdä. Iso kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Laura!
      Ihan loistavaa että osui sitten oikeaan :) Toivottavasti uskaltaudut kokeilemaan nauriita ruuanlaitossa ja maistuu!

      Poista

  2. Kokeile imellettyä naurislaatikkoa. Tosin naurislaatikon imeltäminen on hiukan haasteellista, mutta peruna tulee avuksi.
    Samoin valmistuu imelletty lanttulaatikko. Vain nauris vaihdetaan lantuksi.
    Voidaan maustaa tutuilla mausteilla, mutta hillitysti.

    IMELLETTY NAURISLAATIKKO

    1½ kg nauriita ja ½ kg perunoita kuoritaan ja lohkotaan kattilaan reiluiksi lohkoiksi. Lohkot keitetään erittäin pienessä määrässä suolatonta vettä täysin kypsiksi ja soseutetaan kattilassa kuumina suoraan keittoveteen. Valvo kypsentämistä niin että vesi ei pääse loppumaan kattilasta. Sose jäähdytetaan huolellisesti noin 68 - 76 asteiseksi ja jäähdytettyyn soseeseen lisätään vahitellen ja hyvin sekoittaen 3 - 4 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoa. Jos sose on tönkkömäistä, niin se ohennetaan puuromaiseksi noin 70 asteisella vedellä. Yleensä keittovesi riittää - jos ei ole päässyt kuivumaan.
    Sosekattila laitetaan imeltymään noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin ja annetaan imeltyä noin 3 tuntia. Sosetta sekoitetaan imeltymisen aikana noin 3 kertaa ja samalla maistamalla varmistetaan imeltymisen alkaminen ja seuraaminen.
    Voita lisätään siivuina noin 50-100 g sulamaan soseeseen. Lisätään kermaa niin että saadaan notkean puuromainen sose. Lisätään 1-2 teelusikallista suolaa. Jos halutaan, niin voidaan maustaa - mutta hillitysti niin että ei peitetä imelletyn nauriin makua. Sekoitetaan tasaiseksi.
    Sose laitetaan voideltuun uunivuokaan. Pinnalle lisätään muutamia voinokareita. Pinnalle voidaan haluttaessa sirotella myös korppujauhoa,
    Imellettyä naurislaatikkoa paistetaan aluksi noin 190-210 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan alennetaan uunin lämpötila noin 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voidaan paistaa lähes täysiä vuokia. Näin saadaan mehevää imellettyä naurislaatikkoa. Kun vuoka on lähes täysi, niin sose ei paistamisen aikana kuivu ja korppuuntuminen estyy tehokkaasti.
    Imellettyä naurislaatikkoa paistetaan noin 3 tuntia.

    VastaaPoista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget