Mangotuorepuuro mangoruusukkeella

8. huhtikuuta 2017


Raikas keväinen tuorepuuro ei paljoa kaipaa. Tuoreista mangoista tulee ihana gluteeniton ja vegaaninen tuorepuuro. Samalla mangosiivuista saa nätin (syötävän) koristeen!


Pääsiäisen lähestymistä ei voi olla huomaamatta mitenkään. Kaupat täyttyvät suklaamunista, lounasruokalan vitriini pääsiäiskakuista ja internetpääsiäis... kaikesta. Etenkin kaikki pääsiäisreseptit ovat vilistäneet somessani kovaan tahtiin, joten vähemmästäkin vesi herahtaa kielelle, sillä kuka nyt ei voisi vastustaa suklaaövereitä?

Olen nyt kunnon antipääisäisistelijä, enkä tee tällä kertaa, jo ehkä perinteeksi muodostuneita, raakojen pääsiäismunien reseptiä blogiin. Voittekin siis ihastella viimevuoden tuotoksia tästä ja tästä. Jos et kuitenkaan innostu pääsiäismunista, niin pääsiäistunnelmiin pääsee ihan yhtä hyvin rosmariinilla maustetun nektariinipiirakankan kanssa. 


Raakojen pääsiäismunien sijaan tässä onkin ihana keltainen raakapuuro! Tai tuorepuuro, rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai kuinka. Nimittäin tässä on sitä jotain. Ihanan ihana raikas puuro, jossa on mangon makeus, kvinoan ja kurkuman pieni happamuus. Sopivan täyteläinen kokonaisuus, jonka voisit lusikoida kerralla suuhun. 

Pitää myöntää että en malttanut odottaa ensimmäisen satsin turpoamista, ja lusikoin sen sitten hieman vetisempänä kitaani. Seuraava satsi malttoi sitten odottaa jääkaappiin asti. Nyt tuoreet mangot ovat niin ihania, että niitä kannattaa hamstrata. Jos haluat säästää mangolaskussasi, niin nappaa kaupasta raa'at tarjousmangot ja kypsyttele ne kotona pöydällä. Kypsymistä voit nopeuttaa entisestään pienellä kikalla, nimittäin laita mango samaan pussiin omenan tai luumun kanssa, niin se kypsyy ennätysnopeasti!


Tämä puuro kelpaisi siis oikeastaan mihinkä vain: aamupalalle, välipalalle, lounaaksi... tai vaikka jälkkäriksi! Mikä olisi sen hauskempi idea kuin tarjota pääsiäisenä (tai muutenvaan) tuorepuuroa jälkkäriksi hienosta lasista. Ainakin olisi varmasti omaperäistä!

Ja vielä pienenä huomiona, että kuvassa esiintyvä karva on ihan ehtaa tekokarvaa, eikä mitään eläinperäistä, joten ei hätää. Itseasiassa kyseessä on niinkin harmiton asia kuin tyynynliina. Joten ei hätää, karvaotukset saivat pitää karvansa näitä kuvauksia varten.

Mangotuorepuuro

1 annos

1 pieni mango
2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
½ dl kaurahiutaleita (glut.tarv.)
½ dl kvinoahiutaleita
1 rkl pellavarouhetta
1 tl kurkumajauhetta

Kuori mango. Höylää juustohöylällä tai kuorimaveitsellä mangon pinnasta muutama siivu koristelua varten. Pilko loppu mango ja loput aineksista tehosekoittimeen. Surauta tasaiseksi. Kaada tarjoilukulhoon ja jätä tekeytymään vähintään tunniksi, mielellään yön yli.

Pyöritä mangosiivut kerälle ruusukkeeksi ja asettele puuron päälle.


VINKIT

  • Kaura- ja kvinoahiutaleiden tilalla voit myös käyttää esimerkiksi tattari- tai hirssihiutaleita. Tai sitten käyttää pelkästään kaurahiutaleita. Kvinoahiutaleista tulee puuroon kuitenkin kiva makuvivahde, joten suosittelen niitä!
  • Jos haluat tuorepuurosta juhlavamman, tarjoile se jalallisista laseista. Tällöin mangoruusukkeesta kannattaa tehdä hieman pienempi, että lusikoiminen on helpompaa.

2 kommenttia :

  1. Tulipa kaunis annos mangoruusukkeella! Pitääkin kokeilla reseptiäsi. Oli kiva tavata eilen messuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tykkään ite käyttää Urtekramin luomu kvinoahiutaleita, joten oli tai ei ne tuttuja entuudestaan niin suosittelen kokeilemaan lämpimästi.
      Oli tosi mukava tavata! Pysytään siis yhteydessä jatkossakin :)

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget