Kaurainen vanilja-raparperipiirakka

12. kesäkuuta 2018


Kirpeä raparperi kaipaa makupariksi jotain makeaa, joten täyteläinen vaniljakastike sopii siihen hommaan täydellisesti! Miedon kaurainen piirakkapohja korostaa hyvin herkullisia täytteitä.


Raparperiherkut meinasivat melkein mennä minulta tänä vuonna sivusuun, kun unohdin raparperinvarret vanhempieni kotiin. Onneksi raparperit olivat meillä tänä vuonna hieman myöhässä, joten ehdin vielä keräilemään nuoret ja maukkaimmat varret piirakkaani. Mielestäni hieman varttuneemman raparperinvarret toimivat puolestaan paremmin muussa ruuanlaitossa kuten kiisseleissä tai puuroissa.

Halusin kokeilla raparperia piirakassa ihan sellaisenaan, ilman sen suurempaa käsittelyä. Aiemmin olen yhdistänyt raparperiin makeaa mansikkaa tai tehnyt niistä hilloa. Nyt raparperit olivat piirakan täytteen päällä ihan vain sellaisenaan. Raparperit kun ovat aika kirpeitä, ne vaativat seurakseen jotain täyteläistä, kuten tämän reseptin vaniljaisen täytteen.


Kasvipohjaisissa tuotteissa ei ole mitään varsinaista korviketta mascarponelle, joka on mainio täyteläinen piirakantäyte. Yritinkin hieman mukailla mascarponen täyteläisyyttä yhdistämällä kaura fraichea ja kaurajugurttia perunajauhoihin, jolloin täytteestä tulee uunin jälkeen hyytyvää paksua tavaraa. Oikeasta mascarponesta minulla ei ole kovin vahvoja muistoja, mutta olin todella tyytyväinen lopputulokseen! Niin olivat myös muut koemaistajat.

Kokeilin jättää raparperin kuorimatta tällä kertaa, jolloin sen punainen sävy säilyi hyvin. Vanhemmissa raparperin varsissa tämä ei välttämättä ole mahdollista, jos kuori on jo hieman sitkeää, mutta nuorempien raparperien kanssa tämä toimii varsin hyvin. Uunissa kypsyttelyn jälkeen raparperi ei ole sitkeydestä kuullutkaan.


Minkälaiset raparperiherkut ovat sun mieleen? Tai onko sulla ylipäätään tapana tehdä mitään raparperista alkukesästä? Oma raparperivillitykseni kulkee sykleissä vuosittain, joinain vuosina teen raparperista ihan kaikkea, toisina puolestaan hieman hillitymmin. Näin säilyy hyvä tasapaino, eikä kevään lopulla kyllästytä raparperi jo valmiiksi, vaan siitä voi nauttia aina uudella innolla!


Kaurainen vanilja-raparperipiirakka

9 palaa

Pohja
3 dl kauramaitoa
2 rkl maidotonta margariinia
2 rkl vaahterasiirappia
3½ dl (täysjyvä)spelttijauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte
1 prk/200g kaurafraichea
1 dl kaura/soijajugurttia
2 rkl perunajauhoja
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä
2 rkl vaahterasiirappia

Lisäksi
2-3 raparperinvartta

Valmista ensin pohja. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi. Levitä 26 cm piirakkavuoan/irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kaada pohjataikina siihen. Levitä taikina tasaisesti ja nosta sitä pari senttiä reunoiksi.

Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään. Kaada täyte pohjataikinan päälle ja tasoita.

Leikkaa raparperi sopiviksi paloiksi ja asettele täytteen päälle.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista, että täyte hyytyy.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget