Paras luontaisesti gluteeniton pizza

30. kesäkuuta 2018


Pizzapohjan kanssa ei tarvitse luopua mausta tai koostumuksesta, vaikka gluteenista pitäisikin luopua. Tässä on ihan täydellinen pizzapohja, joka on kaikenlisäksi luontaisesti gluteeniton, jos käytät samoja jauhoja kuin ohjeessa neuvotaan.


Miten valmistetaan paras ja täydellisin pizzapohja? Tässä ovat omat vinkkini ehdottomasti parhaimpaan pizzaan, jota olen ikinä tehnyt! Etsiskelin pitkään pizzapohjaohjetta, jolla pizzasta tulisi erityisen maukasta ja rakenne olisi juuri sopiva. 00-jauhot olisivat olleet helppo lähestymistapa asiaan, mutta halusin pizzassani olevan kuitenkin myös hieman kuituja, joten ne eivät olleet vaihtoehto loppupeleissä.

Gluteenittomuuden ajatellaan usein leivonnassa merkitsevän kehnompaa koostumusta gluteenin sitkon puuttuessa tai kuivaa rakennetta erilaisten jauhojen vuoksi. Minulla on ollut hieman uutta opeteltavaa ruuanlaitossa, sillä olen yrittänyt päästä näistä ennakkoluuloista eroon. Vaikka gluteeniton leivonta ei ole minulle entuudesta tuntematonta, muuttaa se silti hieman lähestymistapaa.

Gluteenittomat tavat ovat tulleet viimeaikoina tutuiksi FODMAP-kokeilun myötä. Miehen vatsaoireilun vuoksi olemme kokeilleet vähentää ruokavaliossa fodmap-hiilihydraattien määrää, eli imeytymättömien ja vatsaa ärsyttävien hiilihydraattien määrää. Fodmap-ruokavalio on noussut esille viimevuosina hoitokeinona ärtyvän paksusuolen oireyhtymän kanssa. Vähentämällä tiettyjä ruokia, joissa noita hiilihydraatteja on erityisen paljon voidaan saada, ja saadaan, helpotusta vatsaoireisiin.


Koska ruokavalion muutos ei mielestäni ole syy suosikkiruoista luopumiseen, täytyy suosikkiruokia vain vähän muovata sopivampaan muotoon. Sama pätee myös vegaanisuudessa, tässä ruuassa yhdistyvätkin gluteeniton ja näinollen sitkoton pizzapohja, sekä lihaton tofusta valmistettu pekoni. Fodmap-ruokavaliossa tulee välttää viljatuotteista vehnää ja muita perinteisiä gluteenipitoisia viljoja. Näinollen siis gluteenittomat tuotteet ovat ok, kunhan ne eivät sisällä vehnätärkkelystä, jota monissa gluteenittomissakin jauhoissa on. Avainsanana onkin luontainen gluteenittomuus. Viljatuotteen gluteenittomat jauhot ovat osoittautuneet todella hyviksi tuotteiksi ja niitä käyttämällä olenkin onnistunut jo monta kertaa gluteenittomassa leivonnassa. Niistä valmistuu myös täydellinen pizzapohjakin.

Tämä pizzapohja on juuri sopivan sitkeän pehmeä sisältä, mutta reunat muuttuvat kuumassa uunissa hieman rapeiksi. Juuri sellainen pizzapohja josta minä pidän. Gluteenittoman pizzapohjan kanssa kannattaakin käyttää sitä kikkaa, että pohjan esipaistaa ennen täytteiden lisäämistä, tällöin taikina pääsee kypsymään keskeltäkin kunnolla. Kokeilin paistaa pizzan esipaiston kanssa tai suoraan täytteiden kanssa, ja esipaistettu pohja oli selvästi parempaa! Se pieni vaiva kannattaa siis nähdä. Toiden tärkeä seikka on kuuma uunipelti, jolle pizzataikina laitetaan, jolloin se rapeutuu parhaiten.

Taikinavaiheessa kun haluaa päätyä mehevään ja sisältä pehmeään pizzapohjaan, tulee taikina jättää todella löysäksi. Sellaiseksi pehemäksi käsiin tarttuvaksi, josta on varma että se ei ole vielä valmista. Tämä löysä taikina sitten työstetään jauhojen avulla pizzalevyksi ilman kaulinta käsin painelemalla.


Valikoin tähän pizzaan fodmap-ruokavalioon sopivia täytteitä: tofusta valmistettua pekonia, tomaattia, ananasta, vegejuustoja sekä tuoretta rucolaa. Perinteisistä pizzatäytteistä fodmap-ruokavalion aikana kannattaa välttää esimerkiksi sipuleja, sieniä ja papuja. Nykyään netistä löytyy todella paljon tietoa fodmap-ruokavaliosta, joten kannattaa tarkistaa raaka-aineittain tilanne. Pitää kyllä sanoa, että vaikka lähtökohdat tähän pizzaan olivat arveluttavat, oli tämä ehdottomasti parasta pizzaa mitä olen ikinä tehnyt, tai ehkä jopa syönyt. Pohja onnistui niin täydellisesti, että jatkossa varmaan teen aina pizzapohjani näin!

Luontaisesti gluteeniton pizza

2 pizzaa

Pizzataikina
5 dl vettä
1 pss/11 g kuivahiivaa
1/4 tl suolaa
ripaus sokeria
4 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta)*
2 rkl öljyä

jauhoja työstämiseen

Täytteitä
tomaattikastike (pikaversiossa sekoita 2+2 rkl ketsuppia ja tomaattimurskaa sekä 1 tl basilikaa)
tofupekonia (ohje alla)
tuoretta ananasta
jalapenoja
kirsikkatomaatteja
Violife greek white block (ns. fetaa)
valinnaista vegejuustoraastetta, käytin violife mozzarella flavour
rucolaa
muita mieleisiä täytteitä esim punasipulia, sieniä jne.

Valmista ensin pohjataikina. Lämmitä vesi noin 42 asteiseksi (hieman reilu kädenlämpö) ja sekoita hiiva, suola ja sokeri veteen. Odota muutama minuutti, että näet hiivan lähtevän käyntiin, se kuplii ja turpoaa hieman kun se toimii. Sekoita nesteeseen jauhot ja sekoita taikinaa kunnes saat siitä tasaista eikä siihen jää jauhopaakkuja. Lisää öljy ja sekoita taikina vielä, taikina jää hyvinkin löysän tuntuiseksi. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa esim. lämmöttömässä uunissa 30-40 minuuttia, se kohoaa noin kaksinkertaiseksi sinä aikana.

Valmistele täytteet pilkkomalla ne sopiviksi, valmistamalla tomaattikastike ja tofupekoni.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen (muista ottaa pizzataikina pois uunista jos kohotit sitä siellä) ja nosta uuniin uunipelti kuumenemaan. Voit käyttää myös pizzakiveä uunipannun sijaan.

Ota kohonneesta taikinasta puolet, ripottele leivinpaperille hieman jauhoja ja laske taikina jauhojen päälle. Muotoile taikinasta varovasti painelemalla haluamasi muotoinen pizzapohja, noin 0,5-1 cm paksuinen pohja paistuu tämän ohjeen paistoajoilla. Ripottele pohjan päällekin hieman jauhoja levityksen helpottamiseksi.

Nosta muotoiltu pizzapohja kuumalle uunipannulle ja esipaista sitä uunin keskitasolla 225 asteessa noin 5 minuuttia.

Nosta esipaistettu pizzapohja uunista. Levitä tomaattikastike pohjan päälle ja nostele täytteet pizzalle ja ripottele juusto päälle. Paista täytettyä pizzaa vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes täytteet sulavat pizzan päälle ja pizzan reuna tuntuu hieman rapealta mutta kimmoisalta koskettaessa.

Ripottele rucola paistettujen pizzojen päälle ja tarjoile lämpimänä.


*Voit myös korvata 1 dl jauhoista gluteenittomilla kaurahiutaleilla, tällöin pizzapohjaan saa hieman enemmän kuitua ja ruokaisuutta. Enempää jauhoista ei kuitenkaan kannata kaurahiutaleilla korvata, tai rakenne ja koostumus kärsii


Tofupekoni

150 g (maustamatonta) tofua
2 rkl soijakastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl nestesavua
1 tl savupaprikajauhetta
öljyä paistamiseen

Valmista tofupekoni. Leikkaa tofu ohuiksi siivuiksi ja painele siivuja keittiöliinalla/paperilla että saat enimmän kosteuden pois. Valmista marinadi sekoittamalla soijakastike, viinietikka, nestesavu ja paprikajauhe keskenään. Levitä tofusiivut lautaselle ja valele marinadi niiden päälle. Nostele marinadia lusikalla kaikkien tofusiivujen päälle ja annan marinoitua vähintään 5 minuuttia. Paista tofusiivut öljyssä rapeiksi. Valele lopuksi loppu marinadi paistuvien siivujen päälle.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget