Kolmen aineksen juustokakku

3. elokuuta 2019


Helpoimmasta helpoin kolmen aineksen juustokakku ei vaadi taitoa valmistuakseen, ainoastaan aikaa. Kakku maistuu ihanan happamalta soijarahkan ansiosta, mutta on kuitenkin riittävän makea.


Leipomiseen saa helposti kulumaan pitkiäkin aikoja, sillä reseptit ovat usein monivaiheisia ja vaativat kasan raaka-aineita ja oikeat välineet. Idea kolmen ainesosan ja yhden välineen kakkuun tulikin juuri siitä, että aina ei ole välineitä, tai huvitusta etsiä niitä, saatavilla. Eli ainoa pakollinen väline tähänkin kakkuun on irtopohjavuoka! Kaikki muu on korvattavissa jollain mitä löytyy kotoa. Pohjan keksimuru muussataan suoraan pussiin päin, joten riittää että murskaamiseen käyttää jotain vähän painavampaa. Itse kaivoin puisen leikkuulaudan ja sehän toimi hyvin! Täyte puolestaan lusikoidaan suoraan purkista vuokaan, joten sekoitteluastioita ei tarvita. Tiskivuorossaolevakin kiittää, hehe.


Tämä kakku kyllä väittää kovasti olevansa kolmen ainesosan kakku, mutta kuvia katsomalla ehkä huomaat, että kakun päälle on kasattu useampaakin kuin kolmea asiaa. Itse kakku kylläkin valmistuu vain kolmesta asiasta ja se on hyvää sellaisenaankin. Haluamisen mukaan voi sitten kuorruttaa kakun jollakin! Mä käytin ihania mehukkaita kirsikoita torilta ja vielä muutaman mansikan. Mökin pihalta löytyi myös kauniita villikukkia, joten nekin pääsivät yrttilaatikoiden antimien kanssa kakun koristeeksi. Tuore minttu ja sitruunamelissa sopivatkin jälkiruokiin älyttömän hyvin!

Marjojen sijasta kakun voi koristella esimerkiksi hillolla tai marjasoseella, tähän tarkoitukseen käyvät mitkä tahansa marjat kuten mansikka, vadelma, mustikka ym. Hedelmätkin sopivat kakun kaveriksi, mutta kannattaa valita hieman makeampia yksilöitä kuten nektariineja, persikoita, persimonia tai granaattiomenaa. Herkkuhammasta kolottaessa voit sutia kakun päällyksen myös vegaanisella nutellalla tai sulalla suklaalla. Myös turkinpippuri- tai mariannerakeet sopivat hyvin kakkuun! Eli vaihtoehtoja on paljon, valitse omat suosikkisi.


Siitä tämä on vain hieman vaarallinen kakku, että vaikka se on helppo valmistaa, se on myös todella helppo syödä! Tulee helposti syötyä kokonaan yhdeltä istumalta ja santsattua toinen tai kolmaskin pala. Mutta onneksi on helppo tehdä suoraankin toinen. Syöjien arvostelun mukaan tästä ei yhtään hoksaisi, että kyseessä on vegaaninen juustokakku, eikä ainakaan että kolmen aineksen vegaaninen juustokakku! Tämä onkin siis hyvin turvallinen kakku valmistaa sekalaisellekin porukalle.

Kolmen ainesosan juustokakku

18-20 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
1 pss Domino Minejä tai 100 g muita täytekeksejä (glut. tarv. esim pirkan täytekeksit)
2 rkl maidotonta margariinia esim. tummansininen Keiju

Täyte
2 prk Alpro go on vaniljaa (2x 400g)

koristeluun tuoreita marjoja, kirsikoita, yrttejä tai hilloa (ideoita yllä tekstissä)


Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Murskaa mini-dominot suoraan avaamattomaan pussiin esimerkiksi kaulimen tai puisen leikkuulaudan avulla. Kun keksit ovat murskana, avaa pussi ja lisää sinne margariinisula ja sekoita.

Pingota leivinpaperi 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Levitä keksimuru vuoan pohjalle tasaisesti.

Kaada soijarahka keksimurun päälle.

Paista kakkua 175 asteisessa uunissa 30 min ja laske uunin lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista 30-40 minuuttia. Voit halutessasi peittää kakun foliolla paiston puolivälissä, niin pinta ei ruskistu.

Anna kakun jäähtyä kunnolla, mielellään yön yli jääkaapissa, niin siitä tulee helposti leikkautuvaa. Kakku saattaa jähmettyessään valuttaa hieman nestettä jos vuoka ei ole ihan tiivis, joten laita lautanen vuoan alle suojaksi.

Koristele jäähtynyt kakku halutessasi tuoreilla marjoilla tai vaikka hillolla.


Vinkki! Jos et löydä vanilja soijarahkaa, mausta maustamaton soijarahka ½ dl valinnaisella sokerilla ja 1 tl vaniljasokerilla. Kakun voi valmistaa myös isompaa vuokaan, jolloin täytekerroksesta tulee ohuempi, tällöin pohjamassa kannattaa tehdä 1,5-kertaisena. Isompaan vuokaan tehdessä paistoaikaa kannattaa lyhentää arviolta 50 minuuttiin, ettei kakusta tule liian kuivaa.


Muistathan seurata Ruoka-alkemistia myös somessa!


7 kommenttia :

  1. Jääkö kakku kovin löysäksi vai leikkautuuko ihan siististi? Voisikohan rahkaa mahdollisesti jämäköittää vegegelillä, agar agarilla tmv?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakusta saa leikattua siistejä paloja, mutta ne eivät ole sellaisia ihan kovia ka teräviä paloja, niinkuin hyydytetyissä juustokakuissa. Mutta mielestäni juuri sopivia kiinteys juustokakkuun :)

      Rahkaa voi halutessaan jämäköittää perunajauhoilla, sillä vegegel ja agar eivät sovellu uuniin. Tämän ohjeen tarkoitus on kuitenkin olla todella helppo juustokakku vähillä aineksilla.

      Agarjuustokakun ohje löytyy täältä http://ruoka-alkemisti.blogspot.com/2018/08/vegaaninen-juustokakku-mansikoilla.html

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! En todellakaan ole mitään leivontaihmisiä, joten tunnen raaka-aineet lähinnä nimeltä ja sen mitä niillä on tarkoitus tehdä mutta se miten niitä käytetään onkin sitten vähän mysteeri :D Hyvä nyt siis tietää etteivät nuo sovi uuniin! Osaisitko neuvoa paljonko perunajauhoja tuohon rahkamäärään olisi sopiva määrä?

      Poista
    3. Tosi hyvä että kysyt jos on epäselvää! :)

      Joo agar ja vegegel on juuri jääkaappihyydyttämiseen, sillä ne hajoavat lämmössä ja tiivistyvät kylmässä, eli sula massa kaadetaan vuokaan ja nostetaan jääkaappiin. Siksi ei uuni ole niiden kanssa sopiva vaihtoehto.

      Koska tuosta kakusta tulee aika tiivis jo ihan sellaisenaankin, ei perunajauhoja välttämättä tarvitse kuin 1-2 rkl. Mutta tuohon tulee mielestäni kyllä jo hyvä rakenne ilmankin perunajauhoja. Toki jos haluaa ihan konditoriatyyliin leikkautuvia paloja, niin silloin perunajauhot ovat ehkä paikallaan.

      Multa löytyy muuten myös vanha ohje mustikkajuustokakusta, jossa hyydytys tehty perunajauhoilla (ohjeessa 3rkl perunajauhoja koska massa on paljon vetisempää kuin rahka) http://ruoka-alkemisti.blogspot.com/2016/05/mustikkajuustokakku-ve-g.html

      Poista
  2. Minkähän kokoisia Alpron Go on -purkkeja tässä ohjeessa käytetään? Niitä alkuperäisiä pikkupurkkeja vai isoja perhepakkauksia?
    Minun kakkuni näyttää erittäin ohuelta lituskalta, vaikka laitoin 300g täytettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä kun kysyit tarkennusta! Selvensin asian nyt reseptiinkin. Tarkoitan noita 400 g isoja purkkeja. Vaniljan makuista go onia ei taida Alprolla edes olla kuin 400 g pakkaus. Ne pienet pikarit ovat sitten jotain hedelmäsosemakuja. Ei siis varmaankaan ihme, jos kakkusi vaikuttaa ohuelta kun täytettä on puolet vähemmän.

      Pahoittelen jos resepti oli epäselvä, lisäsin maininnan 400g purkista.

      Tein tosiaan kuvien kakun 18 cm irtopohjavuokaan, eli sellaiseen pienempään. Kun perinteinen kakkuvuoka on 24-26 cm. Eli kakkuvuoan kokokin vaikuttaa kakun paksuuteen.

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget