Mango-kaalisalaatti eli vauvanruokasalaatti

22. syyskuuta 2014


Eräässä lounasravintolassa maistoin tämäntyyppistä kaalisalaattia ensimmäisen kerran. Aluksi idea mangososeesta kaalissa vaikutti oudolta, mutta tämä maistuu paljon paremmalta mitä kuulostaa. Vauvanruokasalaattihan nimeen tulee siitä, että tähän on niin kätevä käyttää pilttiä, ellei halua ostaa isoa tölkkiä mangososetta (tai soseuttaa itse). Ulkonäkökään ei välttämättä ole kaikkein kaunein, mutta maun voin taata olevan mitä mainioin.
Kun kaalin jaksaa suikaloida mahdollisimman pieneksi ja puristella se kunnolla niin lopputuloksesta saa hyvän. Jos kaali jää liian isoiksi paloiksi tai jättää puristeluvaiheen välistä, sen maku jää herkästi kitkeräksi. Ideana suolatun kaalin puristelussa on kaalin kasvisolujen soluseinien rikkominen, jonka johdosta neste valuu ulos ja rakenteesta tulee pehmeämpi. Kasvien biokemiasta kiinnostuneet voivat tutkiskella asiaa tarkemmin internetin syövereistä, jonka jälkeen tätä herkkusalaattia onkin ehdottomasti pakko kokeilla ja tuhota ennakkoluulot, sikäli sellaisia oli.

Kaalisalaatti

n. 4 annosta

300 g  keräkaalia
ripaus suolaa
125 g  mangososetta (käytännössä siis purkillinen mangopilttiä

Kaalista saa parasta, kun sen suikaloi kuorimaveitsellä hyvin ohuiksi suikaleiksi, silloin kaalin saa pehmenemään parhaiten. Nostele suikaloitu kaali kulhoon, lisää suola ja puristele sitä käsin niin, että se rupeaa hieman mehustumaan. Tarvittaessa ota kaalista jääneet ovat osat pois. Lisää sekaan mangosose ja sekoita hyvin. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget