Paistettu bataatti-avokado -onigiri

8. lokakuuta 2015


Esittelin aiemmin onigirireseptin, jossa mainitsin yleisesti hyviä täytteitä onigireihin ja opastin niiden valmistuksessa. Tässä hieman spesifimpi, herkullinen paistettu onigiri, joka kelpaa hyvin evääksi.


Paistettu onigiri on hieman modernimpi versio perinteisestä japanilaisesta eväsruuasta. Täytteenä on maustettua bataattia ja avokadoa, jotka muodostavat yhdessä herkullisen kokonaisuuden. Tässä siis mainio vaihtoehto hieman eksoottisemmille eväille, kannattaa kokeilla! Rapea paistettu pinta tuo riisipalloon herkullista rapeutta, jolloin kokonaisuus on vieläkin herkullisempi. Tykästyin näihin ehdottomasti heti ja mietin jo, koska valmistan näitä uudelleen. Ehkä pitää kehittää joku päivä, kun tarvitsee eväitä, jotta voi olla itsestään ylpeä, kun on mukana niin hienot eväät (en myönnä että se olisi yksi suosikkipuuhistani). Eväät ovat todentotta kunnollista välineurheilua minulle.
Bataatit ovat nyt muuten varsin herkullisella mallilla, että niitä kannattaa suurkuluttaa. Juuri tälläkin hetkellä minulla on bataatteja uunissa muodostumassa herkuksi. Hetkinen, huijasimpas, ehdin jo ottaa ne pois uunista. Mutta jokatapauksessa luvassa mahdollisesti pian lisää bataattiherkkujen reseptejä! Mihin tykkäätte käyttää bataattia?

Paistettu bataatti-avokado -onigiri

6 onigiriä

Sushiriisi
3-3½ dl tummaa puuroriisiä
3½-4 dl vettä
4 rkl      riisiviinietikkaa
2 rkl      sokeria
½ tl       yrttisuolaa

Täyte
100 g bataattia
3 rkl   teriyakikastiketta
1 rkl   seesamiöljyä
1 rkl   raastettua tuoretta inkivääriä
1         avokado

1 norileväarkki koristeluun
seesaminsiemeniä koristeluun
öljyä paistamiseen (seesamiöljyllä saa makua)

Valmista sushiriisi. Huuhtele riisi hyvin ja keitä mainitussa vesimäärässä kypsäksi. Ensin liedellä noin 15 minuuttia ja lopuksi anna hautua pois levyltä kymmenisen minuuttia. Kun riisi on kypsää, nosta kulhoon ja viilennä sekoittamalla viiltävin liikkein. Liuota sokeri ja suola riisiviinietikkaan ja sekoita riisiin. 
Kuori bataatti ja leikkaa ohuiksi kolikoiksi. Yhdistä teriyaki, seesamiöljy ja raastettu inkivääri marinadiksi. Dippaa bataatinpalat seoksessa ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes palat ovat pehmenneet. Siivuta avokado. Jätä loppu marinadi täyttövaiheeseen.
Täytä onigirit laittamalla kelmu käteen ja siihen pari ruokalusikallista riisiä ympyrän muotoon. Nosta yksi bataattikolikko ja avokadon pala riisille (palat eivät saa mennä riisilätyn reunojen yli) laita lusikallinen marinadia niiden päälle. Laita riisiä täytteiden päälle sen verran että ne peittyvät, sulje kelmu ja muotoile kämmentä/pöytää vasten pyöreä tasainen riisikakku/kiekko.
Kierrä riisin ympärille parin sentin suikale norilevää kiiltävä puoli ylöspäin. Kiinnitä levä tarvittaessa kastelemalla sitä hieman vedellä.
Kun onigirit ovat valmiita, laita paistinpannulle öljyä ja seesaminsiemeniä. Paista onigirejä pannulla molemmilta puolilta sen verran, että riisi saa hieman väriä ja rapeutuu. Noin minuutti per puoli.
Tarjoile heti lämpimänä tai kylmänä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit postauksesta? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget